
Julkaisut
Säätiöllä on kolme julkaisusarjaa, joista osa on kuntien toimintaa tukevia tutkimuksia ja osa kirjoittajiensa kannanottoja tärkeisiin yhteiskunnallisiin aiheisiin. Julkaisusarjojen teokset ovat saatavilla avoimesti ja maksutta säätiön kotisivuilta. Lähitulevaisuudessa teoksia voi ostaa painettuna verkkokirjakaupasta.
Lisätietoja KAKSin julkaisuista ja julkaisuprosesseista: sami.borg@kaks.fi
Tietoa julkaisusarjoista
Säätiön julkaisusarjat poikkeavat toisistaan. Tutustu julkaisusarjojen yleiskuvauksiin.
Gallup-aineistot
KAKS on teettänyt yhteiskunnallisia mielipidemittauksia jo 1990-luvulta alkaen. Erillinen gallupsivusto kokoaa säätiön teettämien kansalaiskyselyjen aineistoja 2010-luvulta nykypäivään.
-
Kuntarakenneselvitys
Tampereen yliopiston kunnallistieteiden laitoksessa tehty esiselvitys kuntajaotuksemme historiasta, nykytilasta ja tulevaisuudesta. Selvityksen mukaan tulevaisuuden kuntajaon kannalta on keskeistä kunnan asema hyvinvointipalveluiden tuottajana ja kansalaisten osallistumisen väylänä, ei niinkään yksinomaan väkiluku. Yhdenkokoisten ja tehtäviltään samanlaisten kuntien sijasta on vastaisuudessa taloudellisestikin perusteltua sallia erikokoisten ja tehtäviltään hyvinkin erilaisten kuntien olemassaolo.
Julkaisu:
-
Kenen kuntavaalit?
Kenen kuntavaalit? –Polemiassa tarkastellaan vuoden 2008 kuntavaalien mediajulkisuutta. Millaiset aiheet nousivat kuntavaaliuutisoinnin agendalle? Miten eri viestimet toteuttivat kuntavaaliuutisointinsa? Miten ne onnistuivat tasapainoilussa paikallisten ja valtakunnallisten teemojen välillä? Olivatko vaalien voittajat myös vahvimmin esillä mediajulkisuudessa?
Julkaisu:
-
Helsinki – Kansakunnan pääkaupunki, ihmisten metropoli
Helsinki ympäristöineen vaikuttaa muuhun maahan ja päinvastoin. Mikä on Helsingin ja pääkaupunkiseudun rooli Suomessa? Mikä on sen tulevan kehityksen suunta? Onko pääkaupunkiseudulle saatavissa yhtenäinen hallinto? Tarvitaanko sitä? Millainen se olisi? Näitä kysymyksiä valottaa entinen Helsingin apulaiskaupunginjohtaja ja Suomen Kuntaliiton toimitusjohtaja Jussi-Pekka Alanen tässä Polemia-sarjan julkaisussa.
Julkaisu:
-
Hallitseeko hallitus?
Kuka Suomea hallitsee? Miten maan hallitus tekee päätöksiä? Missä kulkevat hallituksen toiminnan rajat ja mahdollisuudet? Mikä on yksittäisen ministerin mahdollisuus vaikuttaa? Onko kansa pimennossa todellisista päätöksistä? Edellä on vasta viisi yli neljästäsadasta kysymyksestä, jotka professori Matti Wiberg esittää pohtiessaan valtioneuvoston eli maan hallituksen nykytilaa ja tulevaisuutta tässä Polemia-sarjan julkaisussa.
Julkaisu:
-
Hiljaa hyvä tulee – Puheenvuoro äänestysprosenteista ja vaaliaktivoinnista
Mihin kansanvaltamme nojaa? Miksi äänestämme? Miksi emme äänestä? Mihin suuntaan suomalaisten äänestysaktiivisuus on kehittymässä? Pitääkö äänestysprosentti saada nousemaan? Miten se tehdään? Mitkä keinot lisäävät intoamme käydä uurnilla? Mistä keinoista tuskin on apua? Tampereen yliopistossa professorina toiminut tunnettu vaalitutkija Sami Borg valottaa monipuolisesti ja kiinnostavasti äänestyskäyttäytymistämme. Hänellä on myös resepti aktiivisuuden nostamiseen.
Julkaisu:
-
Kunnon valtuutetut? – Ilmapuntari 2008, osa II
Mitä mieltä valtuutetut ovat kuntien tulevaisuudesta? Vaikuttaako valtuutetun puoluekanta hänen mielipiteisiinsä kunnan tehtävistä? Eroavatko valtuutettujen näkemykset kuntalaisten kannoista? Kunnon valtuutetut? – Ilmapuntari 2008 pureutuu ajankohtaisiin kuntavaaliteemoihin. Tutkimuksen on KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön toimeksiannosta toteuttanut TNS Gallup Oy.
Julkaisu:
-
Kansalaismielipide ja kunnat – Ilmapuntari 2008
Tarvitaanko kuntia? Millaisia palveluja tulevaisuudessa haluamme? Kenelle kuuluu hyvinvointipalvelujen järjestämisvastuu? Entä kenen tulisi tuottaa palvelut? Lisätäänkö valtuutetun vai virkajohdon valtaa? Kiinnostaako äänestäminen? Millainen on hyvä valtuutettu? Miten kuntavaaleja pitäisi kehittää? Kansalaismielipide ja kunnat – Ilmapuntari 2008 pureutuu näihin ja muihin ajankohtaisiin kuntavaaliteemoihin. Tutkimuksen on KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön toimeksiannosta toteuttanut TNS Gallup Oy.
Julkaisu:
-
Paras tuottakoon! Hyvinvointipalvelujen tulevat markkinat
Mitä on palvelujen järjestämisvastuu? Kenen pitäisi tuottaa palvelut? Mitkä ovat merkittävimmät muutokset, jotka kouraisevat kuntakenttää lähivuosina? Mitkä ovat parhaat reseptit pärjätä vai onko niitä vielä kirjoitettukaan? Voidaanko samanaikaisesti turvata palvelut kotimaassa ja kilpailla kansainvälisillä kentillä? Entä voidaanko tuottavuutta parantaa palveluja vaarantamatta? Johtaja Aatos Hallipelto läpivalaisee tässä Polemia-sarjan julkaisussa tapoja kehittää tulevaisuuden hyvinvointipalveluja.
Julkaisu:
-
Polemia – Ajatuspajako?
Mistä puheenaihe syntyy? Tätä tulee miettineeksi harvoin. Yhteiskunnallisen keskustelun tietoisen avauksen takaa löytyy usein jokin ajatuspaja, think tank. Useimmiten ulkomainen ja todennäköisesti amerikkalainen. Think tank on vahvasti myös Suomessa. Eli voi törmätä kotimaassakin synnytettyyn keskusteluun. Oikeustieteen lisensiaatti Peter Ekholm on tehnyt työtä useammallekin think tankille. Polemia-sarjan julkaisussa Polemia – ajatuspajako? hän kuvaa ilmiötä Suomessa. Ja…
Julkaisu:
-
Kansalaismielipide ja kunnat – Ilmapuntari 2006
Kunnallisalan kehittämissäätiön Kansalaismielipide ja kunnat – Ilmapuntari 2006 tutkailee kansalaisten huolenaiheita sekä kotikunnan että koko yhteiskunnan tasolla. Eduskuntavaalien lähestyessä kansalaisilta kysyttiin myös oman ehdokkaan valintakriteereitä. Jatkuvuutta tutkimuksessa edustavat kuntien palvelutuotantoon liittyvät kysymykset. Mielipiteet ovat toisaalta kansalaisten, toisaalta kuntajohtajien.
Julkaisu: