
Julkaisut
Säätiöllä on kolme julkaisusarjaa, joista osa on kuntien toimintaa tukevia tutkimuksia ja osa kirjoittajiensa kannanottoja tärkeisiin yhteiskunnallisiin aiheisiin. Julkaisusarjojen teokset ovat saatavilla avoimesti ja maksutta säätiön kotisivuilta. Lähitulevaisuudessa teoksia voi ostaa painettuna verkkokirjakaupasta.
Lisätietoja KAKSin julkaisuista ja julkaisuprosesseista: sami.borg@kaks.fi
Tietoa julkaisusarjoista
Säätiön julkaisusarjat poikkeavat toisistaan. Tutustu julkaisusarjojen yleiskuvauksiin.
Gallup-aineistot
KAKS on teettänyt yhteiskunnallisia mielipidemittauksia jo 1990-luvulta alkaen. Erillinen gallupsivusto kokoaa säätiön teettämien kansalaiskyselyjen aineistoja 2010-luvulta nykypäivään.
-
Pikkukaupunkien laadulliset kasvu-urat
Pieniä kaupunkeja ei rohkaista kehittymään omista lähtökohdistaan, vaan ne hakevat helposti kasvun malleja suuremmista kaupungeista. PILKKU-hankkeessa pyrittiin löytämään pikkukaupungeille vaihtoehtoisia tapoja luoda omanlaistansa urbanismia. Tavoitteena oli innostaa kaupunkeja pohtimaan, mitä niiden paikallisia voimavaroja ne voivat hyödyntää väestön ja talouden supistumisen olosuhteissa. Tutkimuksen kohdekaupunkeina olivat Alajärvi, Alavus ja Kauhava Etelä-Pohjanmaalta sekä Akaa, Ikaalinen ja Virrat Pirkanmaalta.…
Julkaisu:
-
Yhdenvertainen oppimisen tuki lukiossa | Likvärdigt stöd för lärande i gymnasiet
Oppimisen tuen kehittäminen lukioissa etenee nopeasti, mutta koulut ovat kehitysprosessin eri vaiheissa. Itä-Suomen yliopiston ja Åbo Akademin tutkimus perustui tarpeeseen vahvistaa lukiolaisten yhdenvertaisia oppimismahdollisuuksia. Tutkimuksessa selvitettiin rehtoreiden näkemyksiä oppimisen tuen hyvistä käytännöistä, resursseista, haasteista ja kehittämistarpeista. Tulosten perusteella annetaan suosituksia yhdenvertaisen tuen edistämiseksi sekä opiskelijoiden oppimisen ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Utvecklingen av lärandestöd i gymnasier går…
Julkaisu:
-
2025/I
Kunta- ja aluevaalitutkimuskysely, luottamus hallitukseen, hallituksen onnistumisen eri asioissa, suhtautuminen hallituksen toimien oikeudenmukaisuuteen
Julkaisu:
-
Kuntien muuttuva rooli työllisyys- ja elinkeinopalveluissa
Julkiset työvoima- ja yrityspalvelut siirtyivät kuntien järjestämisvastuulle vuoden 2025 alussa. Itä-Suomen yliopiston Alue- ja kuntatutkimuskeskus SPATIAN tutkimuksessa selvitetään, millaisia mahdollisuuksia pienillä, alle 10 000 asukkaan kunnilla on toteuttaa paikkaperustaista työvoimapolitiikkaa ja vahvistaa elinvoimaa TE-palvelut 2024 -uudistuksessa. Tutkimuksessa tarkastellaan pienten kuntien työmarkkinoita, työllisyysalueiden muodostamista sekä sitä, miten kunnat kokevat mahdollisuutensa integroida lakisääteiset työllisyyspalvelut kuntien elinvoima- ja…
Julkaisu:
-
Category name
Etäopetus perusopetuksen järjestämisessä
Lasten ja nuorten määrä supistuu ainakin vuoteen 2040 asti suurimmassa osassa Suomea, mikä aiheuttaa haasteita perusopetuksen järjestämiselle. Perusopetus on subjektiivinen oikeus, josta säädetään lailla ja jonka tulee toteutua yhdenvertaisesti. Tutkimuksessa nostetaan esiin sivistysjohtajien, peruskoulun rehtoreiden, opettajien sekä kuntapäättäjien näkemyksiä siitä, miten paikalliset olosuhteet vaikuttavat perusopetuksen järjestämiseen, sekä tarkastellaan erilaisia käytössä olevia tai kuviteltavissa olevia koulutuksen…
Julkaisu:
-
Elämänvoiman kunta – Viisautta nähdä ja rohkeutta toimia
Julkaisu tarkastelee tulevaisuuden kuntaa, jossa päättäjillä on viisautta nähdä avautumassa olevat mahdollisuudet sekä rohkeutta toimia uudella tavalla. Kuntaliiton emerita tutkimusjohtaja Kaija Majoinen ja Tamora Oy:n luova johtaja Jaana Utti avaavat teemaa maantieteen, paikallisidentiteetin, resurssien, työllisyydenhoidon, nerokkaan kuntademokratian sekä henkilöstöjohtamisen näkökulmasta. Kunnista nousevat lukuisat käytännön esimerkit tuovat elävyyttä. Tulevaisuuden kunta on tekemisen asia!
Julkaisu:
-
Category name
Puolueiden ja ehdokkaiden kampanjarahoitus vuoden 2022 aluevaaleissa
Kirja kartoittaa ensimmäisten aluevaalien rahoitusjärjestelyjä. Tutkimus seuraa keskeisten toimijoiden eli ehdokkaiden ja erilaisten puoluejärjestöjen vaalityötä ja siihen liittyvää rahankäyttöä. Lähtökohtana on vaaleihin käytetyn rahan ja sen määrän mittaaminen. Paljonko kampanjointiin sijoitettiin varoja aluevaaleissa? Mitkä tahot kuluttivat eniten rahaa vaalityöhön? Samalla verrataan vaalibudjettien kokoa muihin viime vuosina käytyihin vaaleihin. Lisäksi seurataan vaalirahan lähteitä. Mistä kampanjointiin käytetyt…
Julkaisu:
-
2024/IV
Kunta- ja aluevaalien tärkeimmät asiakysymykset, äänestysvarmuus ja äänestysvalinnat tulevissa kunta- ja aluevaaleissa, suhtatuminen moniehdokkuksiin ja moniedustukseen hallinnon eri tasoilla (kunnan, alueen ja valtakunnan taso), kiinnostus yhteiskunnallisia tehtäviä kohtaan, käsitykset sote-udistuksen vaikutuksista, miten hyvinvointiyhteiskunta käsitetään, tyytyväisyys kotikunnan ja hyvinvointialueen palveluihin, käsitykset kunnanvaltuuston ja aluevaltuuston vaikutusmahdollisuuksista
Julkaisu:
-
HARVINAINEN HETKI – Hyvinvointivaltio valinkauhassa
Vaalikauden 2023–2027 aikana monet hyvinvointivaltion institutionaaliset rakenteet ovat valinkauhassa. Se on harvinainen hetki suomalaisen sosiaali- ja terveyspolitiikan satavuotisessa historiassa. Tässä teoksessa sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari analysoi hallituskauden alkupuolella tehtyjen leikkausten ja uudistusten vaikutuksia suomalaiseen hyvinvointivaltioon. Se kartoittaa muutosten taustat, arvioi muutoksia sosiaalisten riskien hallinnan ja vallanjaon näkökulmista sekä pohtii hyvinvointivaltion tulevaisuutta.
Julkaisu:
-
Kuntien demokratiarooli muutoksessa – Vanhusneuvostojen muuttuva rooli kuntien demokratiamuutoksen heijastumana
Tutkimus tarkastelee kuntien muuttuvaa demokratiaroolia ja tulevaisuuden näkymiä hyvinvointialueuudistuksen kontekstissa vanhusneuvostojen muuttuvan roolin kautta. Tutkimus tarjoaa tietoa siitä, millaiseksi vanhusneuvostojen rooli muuttuu hyvinvointialueuudistuksen myötä sekä millä tavalla muuttuva rooli heijastelee laajemmin kuntien demokratiaroolin muutosta. Merkittävimmät muutokset vanhusneuvostojen rooliin liittyvät edunvalvojuuteen suhteessa kuntaan ja hyvinvointialueeseen, vaikuttajana toimimiseen paikallis- ja aluetasolla sekä väylänä toimimiseen kuntalaisten ja hallinnon…
Julkaisu: