Apurahanhakijalle

For guidlines in English, see page How can I apply for KAKS funding?

KAKSin seuraava apurahahaku on auki 1.1.-28.2.2026

Kunnallisalan kehittämissäätiö rahoittaa kuntia koskevia tutkimushankkeita ja myöntää alan tutkijoille apurahoja. Tieteenala ei ole rajattu. Vaikka hyvinvointialueuudistus on muuttanut kuntien tehtäviä, KAKS voi edelleen rahoittaa kuntien kannalta merkityksellisiä sosiaali-, terveys- ja pelastusalan tutkimuksia. Näiltä aloilta toivotaan erityisesti hakemuksia hyvinvointia ja terveyttä edistävistä aiheista sekä teemoista, jotka koskevat kuntien ja hyvinvointialueiden tehtävien yhdyspintoja ja yhteistyötä.

Hakeminen

Sähköisessä hakujärjestelmässä (E-KAKS) hakija saa käyttäjätunnuksen, jonka jälkeen hän voi täyttää hakemustaan viimeiseen hakupäivään saakka. Hakemukseen täytetään tutkimuksen tavoite, merkitys kuntien kannalta ja tutkimussuunnitelma (ansioluettelo ja lähdeluettelo tulee liitteeksi). Tutkimushankkeissa hakemukseen täytetään myös viestintä- ja vuorovaikutussuunnitelma.

Hakemusajat:

Ensimmäinen haku avautuu tammikuun ensimmäisenä päivänä ja päättyy helmikuun viimeinen päivä. Päätökset kesäkuussa, julkaistaan kotisivuillamme. Kaikki hakijat saavat tiedon hakemustaan koskevasta päätöksestä.

Toinen haku avautuu heinäkuun ensimmäisenä päivänä ja päättyy elokuun viimeinen päivä. Päätökset joulukuussa, julkaistaan kotisivuillamme. Kaikki hakijat saavat tiedon hakemustaan koskevasta päätöksestä.

E-KAKS -JÄRJESTELMÄÄN PÄÄSET TÄSTÄ.

Kunnallisalan kehittämissäätiöstä voi hakea rahoitusta seuraaviin tarkoituksiin:

1. TUTKIMUSHANKKEISIIN

  • yliopistojen, muiden tutkimuslaitosten ja kuntien tutkimushankkeisiin (tutkimusrahoitusta ei myönnetä kuntien normaaliin toimintaan tai investointeihin, säätiön rahoitusosuus tutkimushankkeissa yli 50 %, omarahoitusta ei edellytetä)

Liitteet tutkimushankehakemukseen:

  • tutkimushankkeeseen osallistuvien ansioluettelot (vähintään hankkeen vetäjän tai yhteyshenkilön ansioluettelo)
  • lähdeluettelo tutkimussuunnitelmasta

2. VÄITÖSTÖIHIN

  • apurahana väitöskirjan tekemiseen (yksi-, kaksi- tai kolmivuotinen apuraha, 25 000 €/vuosi,  sisältäen eläke- ja tapaturmavakuutuksen, näistä lisätietoja Melasta)
  • yksivuotinen apuraha on käytettävä kolmen (3) vuoden aikana myöntöpäivämäärästä, kaksivuotinen viidessä (5) vuodessa ja kolmivuotinen seitsemässä (7) vuodessa
  • apurahan käyttäminen ei edellytä päätoimisuutta KAKSin apurahatutkijana

Liiteet väitöskirjahakemukseen:

  • ansioluettelo (aikaisemman opinnäytetyön arvosanat mainitaan tässä cv:ssä)
  • lähdeluettelo tutkimussuunnitelmasta

Työn ohjaaja toimittaa suoraan suosituksen E-KAKS -järjestelmään. – Järjestelmä toimittaa ohjaajalle automaattisesti suosituspyynnön, kun olet lähettänyt hakemuksen järjestelmään. Suosituksen tulee olla hakujärjestelmässä seitsemän (7) päivän sisällä hakuajan päättymisestä.

3. POST DOC -TÖIHIN

  • väitöskirjan jälkeiseen tutkimukseen
  • apurahat ovat enintään yksivuotisia apurahoja, 20 000 € (apurahan käyttöaika on kolme vuotta myöntöpäivämäärästä)
  • apurahan käyttäminen ei edellytä päätoimisuutta KAKSin apurahatutkijana

Liiteet post doc -hakemukseen:

  • ansioluettelo (aikaisemman opinnäytetyön arvosanat mainitaan tässä cv:ssä)
  • lähdeluettelo tutkimussuunnitelmasta

4. PRO GRADUIHIN

  • myönnettävät apurahat ovat tavallisesti 1200–1 500 €
  • apurahan käyttäminen ei edellytä päätoimisuutta KAKSin apurahatutkijana (apurahan käyttöaika on kolme vuotta)

Liiteet pro gradu -hakemukseen:

  • ansioluettelo
  • lähdeluettelo tutkimussuunnitelmasta

Työn ohjaaja toimittaa suoraan suosituksen E-KAKS -järjestelmään. – Järjestelmä toimittaa ohjaajalle automaattisesti suosituspyynnön, kun olet lähettänyt hakemuksen järjestelmään. Suosituksen tulee olla hakujärjestelmässä seitsemän (7) päivän sisällä hakuajan päättymisestä.

5. JULKAISUIHIN

Liite julkaisuapurahahakemukseen: ansioluettelo (aikaisemman opinnäytetyön arvosanat mainitaan tässä cv:ssä)

6. MATKOIHIN

Liite matka-apurahahakemukseen: ansioluettelo (aikaisemman opinnäytetyön arvosanat mainitaan tässä cv:ssä)

Hakijan tulee ilmoittaa hakujärjestelmässä (E-KAKS) hakemuksen käsittelyn aikana tulleista muista apurahapäätöksistä ja uusista hakukohteista. Myös tutkijakoulu-haut ja -päätökset.

E-KAKS -JÄRJESTELMÄÄN PÄÄSET TÄSTÄ.

Kysy lisätietoja