Työpaikkojen syntyminen ja häviäminen maakunnissa

Julkaistu:

| Kirjoittanut: Petri Böckerman Työttömyyden alue-erot kasvoivat Suomessa 1990-luvulla voimakkaasti. Tässä tutkimuksessa eritellään yksityisen sektorin työpaikkojen syntymistä ja häviämistä. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan työntekijävirtoja maakunnittain. Tutkimuksen Työpaikkojen syntyminen ja häviäminen maakunnissa on tehnyt Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkija Petri Böckerman. Tutkimusjulkaisu 27.pdf Jaa

| Kirjoittanut:

Petri Böckerman

Työttömyyden alue-erot kasvoivat Suomessa 1990-luvulla voimakkaasti. Tässä tutkimuksessa eritellään yksityisen sektorin työpaikkojen syntymistä ja häviämistä. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan työntekijävirtoja maakunnittain.

Tutkimuksen Työpaikkojen syntyminen ja häviäminen maakunnissa on tehnyt Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkija Petri Böckerman.

Tutkimusjulkaisu 27.pdf

Jaa

Liity edelläkävijöiden seuraan – tilaa KAKSin uutiskirje

Älä jää yksin – kuntia on helpompi kehittää KAKSin. Liity kuntakentän kuplivaan ja kehittävimpään tutkijoiden, tekijöiden ja toteuttajien yhteisöön.