Köyhä byrokratian rattaissa

Julkaistu:

| Kirjoittanut: Irene Roivainen, Jari Heinonen ja Satu Ylinen Vuosi 2010 oli Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi. Suomessa kymmenen viime vuoden aikana tapahtunut eriarvoisuuden lisääntyminen on ollut poikkeuksellista myös kansainvälisesti. Tuloerot ovat kasvaneet ja köyhyys on lisääntynyt. Köyhyys kuntatyön haasteena -hankkeessa köyhyyttä ja asiointia palvelujärjestelmässä lähestyttiin kuntalaisten kokemuksena. Tutkimusta varten haastateltiin yksinhuoltajanaisia, yksin…

| Kirjoittanut:

Irene Roivainen, Jari Heinonen ja Satu Ylinen

Vuosi 2010 oli Euroopan köyhyyden ja sosiaalisen syrjäytymisen torjunnan teemavuosi. Suomessa kymmenen viime vuoden aikana tapahtunut eriarvoisuuden lisääntyminen on ollut poikkeuksellista myös kansainvälisesti. Tuloerot ovat kasvaneet ja köyhyys on lisääntynyt.

Köyhyys kuntatyön haasteena -hankkeessa köyhyyttä ja asiointia palvelujärjestelmässä lähestyttiin kuntalaisten kokemuksena. Tutkimusta varten haastateltiin yksinhuoltajanaisia, yksin eläviä miehiä ja vanhuksia sekä sosiaalialan ja -työn ammattilaisia. Tutkimus toteutettiin Tampereella Tampereen yliopiston yhteiskunta- ja kulttuuriteteiden yksikössä.

Tutkimusjulkaisu 64.pdf

Jaa

Liity edelläkävijöiden seuraan – tilaa KAKSin uutiskirje

Älä jää yksin – kuntia on helpompi kehittää KAKSin. Liity kuntakentän kuplivaan ja kehittävimpään tutkijoiden, tekijöiden ja toteuttajien yhteisöön.