Enemmistö suomalaisista uskoo sote-uudistuksen johtavan palveluiden huonontumiseen. Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden 2013 Ilmapuntari-tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten suhtautumista kunta- ja sote-uudistukseen sekä joukkoon muita kuntia koskevia asioita.
Väestöstä vain kuudennes (16 %) otaksuu sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden paranevan. Enemmistö (59 %) uskoo, että palvelut heikkenevät nykyisestä. Tämä osaltaan selittää sitä, miksi kansalaiset antavat sote-uudistuksen tähänastiselle toteutukselle varsin heikon yleisarvosanan.
Kansalaisten kouluarvosana sote-uudistukselle on 5,7 ja kuntauudistukselle on 5,65. Hallituspuoluieden kannattajat antavat keskimäärin arvosanaksi 6 ja oppositopuolueiden kannattajat vitosen. Kuntauudistus saa nelosen peräti 24 prosentilta ja sote-uudistus 21 prosentilta vastaajista. Tutkimustulokset löytyvät oheisesta liitedokumentista.
Tutkimuksesta käy ilmi myös kansalaisten näkemys kunnallisista ja yksityisistä terveydenhuoltopalveluista. Enemmistö tuntuu ajattelevan, että palvelutarjoajalla ei ole merkitystä, koska hyvää hoitoa saa kaikkialla. Tulos on huomionarvoinen, sillä kunnalliseen terveydenhuoltoon on kohdistettu suuresti arvostelua. Nyt saatu tulos kielii ainakin siitä, että hoitoa pidetään hyvänä, kun sinne pääsee.
Tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanavalla kesäkuussa 2013. Haastatteluja tehtiin yhteensä 948. Vastaajat edustavat maamme 18 – 75 vuotta täyttänyttä väestöä Ahvenanmaata lukuunottamatta. Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on suurimmillaan kolme prosenttiyksikköä suuntaansa. Tutkimuksen toteutti TNS Gallup Oy.
Lisätietoja: Kunnallisalan kehittämissäätiön asiamies Antti Mykkänen, 0400-570087
Kunnallisalan kehittämissäätiö KAKS järjestää Porin SuomiAreenassa 16. heinäkuuta keskustelun SOTEsoppaa ja KUNTAkeittoa SuomiAreena-pihalla (Antikantu 2) klo 15:45 – 17:00. Keskustelemassa sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.), kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta (sd.), kansanedustaja Pirkko Mattila (ps.) ja kansanedustaja Juha Rehula (kesk.) Keskustelun juontaa KAKSin asiamies Antti Mykkänen.




