Kilpailutuksen näkyvät ja näkymättömät kustannukset

Julkaistu:

Tavoitteena on, että ulkoistamis- tai ostopäätösten pohjana olisivat kaikki relevantit kustannukset. Käytännössä vain osa kustannuksista on näkyviä ja luettavissa päätösasiakirjoista. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kustannuksia, jotka jäävät näkymättömiksi tehtäessä em. päätöksiä. Näkymättömät kustannukset saattavat johtaa virheellisiin ratkaisuihin, joiden seurauksia on vaikea korjata. Ei riitä, että tiedetään ostettavan palvelun hinta; on myös tiedettävä päätöksen moninaiset vaikutukset asiakkaalle,…

Tavoitteena on, että ulkoistamis- tai ostopäätösten pohjana olisivat kaikki relevantit kustannukset. Käytännössä vain osa kustannuksista on näkyviä
ja luettavissa päätösasiakirjoista. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kustannuksia, jotka jäävät näkymättömiksi tehtäessä em. päätöksiä.

Näkymättömät kustannukset saattavat johtaa virheellisiin ratkaisuihin, joiden seurauksia on vaikea korjata. Ei riitä, että tiedetään ostettavan
palvelun hinta; on myös tiedettävä päätöksen moninaiset vaikutukset asiakkaalle, omalle organisaatiolle ja muille taloudellisille toimijoille.

Tämän tutkimushankkeen johtajana ja yhtenä kirjoittajana on toiminut professori Pentti Meklin Tampereen yliopistosta.

Kunnat ja kilpailu 11.pdf

Jaa

Liity edelläkävijöiden seuraan – tilaa KAKSin uutiskirje

Älä jää yksin – kuntia on helpompi kehittää KAKSin. Liity kuntakentän kuplivaan ja kehittävimpään tutkijoiden, tekijöiden ja toteuttajien yhteisöön.