Espoon hiippakunnan piispa, teologian tohtori Kaisamari Hintikka ja Qvidjan koetilan isäntä, filosofian tohtori Ilkka Herlin tarjoavat Suomelle isoa roolia taistelussa globaalia ilmastonmuutosta ja luontokatoa vastaan – ja taistelussa nälkää, köyhyyttä ja eriarvoistumista vastaan.
Ilmaston lämpeneminen kylvää tuhoa laajoille alueille, jotka muuttuvat viljelykelvottomiksi. Ellei hiilipäästöjä saada kuriin, seuraukset ovat katastrofaaliset.
Hintikka ja Herlin muistuttavat, että vielä 150 vuotta sitten Suomessa kuoltiin nälkään. Nyt Suomi poimii kärkisijoja kansainvälisissä vertailuissa – on kyse onnellisuudesta, hyvinvoinnista, osaamisesta tai hyvästä elinympäristöstä.
Hintikan ja Herlinin mukaan Suomen nousu moderniksi hyvinvointiyhteiskunnaksi on suuri kertomus.
Nyt samanlaista yhteistyötä, jolla Suomi nousi kurjalasta onnelaksi, tarvittaisin taas. Tällä kertaa maapallon pelastamiseksi.
Kuulostaako naiivilta?
Olemme kuitenkin jo kovasti myöhässä, koska vaikeita päätöksiä on vaikeaa saada aikaan.
Perjantaina 21. elokuuta ympäristöministeriö muisti mediaa jokavuotisella tiedotteellaan:
”Maapallon tänä vuonna tuottamat uusiutuvat luonnonvarat on kulutettu loppuun lauantaina 22. elokuuta. Päivämäärä on siirtynyt reilut kolme viikkoa eteenpäin koronapandemian vuoksi. Sen on arvioitu pienentäneen ihmiskunnan ekologista jalanjälkeä 9,3 prosenttia viime vuoteen verrattuna.”
Ja tiedote jatkui:
”Ylikulutuspäivä siirtyi tilapäisesti koronapandemian vuoksi, mutta meidän tulee löytää ratkaisuja vähentää pysyvästi luonnonvarojen kulutusta ja siirtyä kiertotalouteen myös koronakriisistä toivuttaessa ja sen jälkeen”, tiedotteessa todettiin.
Samana päivänä mediaa muisti myös Sitra:
”Suomen menestyksen perusta vaatii uudistumista: ylikulutukseen perustuva talous on tullut tiensä päähän – hyvinvoinnin ja sen rahoituksen turvaaminen kestävästi vaatii ekologisen kestävyyden ottamista tosissaan. Vain kehittämällä ratkaisuja suuriin globaaleihin haasteisiin voimme menestyä pitkällä aikavälillä”, tiedotteessa korostettiin.
Syys-, loka-, marras- ja joulukuun varastamme luonnonvaroja – jokavuotiseen tapaan – tulevilta sukupolvilta.
Nyt kaivattaisiin edelläkävijää, joka osaisi kaikessa päätöksenteossaan ja toiminnassaan vähentää hiilidioksidipäästöjä, pysäyttää luonnon köyhtymisen, edistää kiertotaloutta ja uudistaa laskentakaavansa tunnistamaan muutakin kuin bruttokansantuotteen kasvun tai notkahduksen.
Tähän suuntaan Suomessa on jo edettykin. Mutta ei vielä riittävästi.
Ilkka Herlinille käsissämme oleva kriisi ei ole minkäänlainen yllätys. Hän on työskennellyt 1970-luvulta lähtien ympäristönsuojelun ja erityisesti Itämeren suojelun parissa. Toimintaa nopeuttaa Herlinin kollegoidensa kanssa perustama säätiö, Baltic Sea Action Group.
– BSAG tekee yhteistyötä niin tutkijoiden, yritysten, virkamiesten kuin viljelijöidenkin kanssa. Järjestelmä muuttuu vain, jos yhteiskunnan joka tasolla tapahtuu. Kestäviä ratkaisuista tulee kun ymmärretään, miten ympäristökriisit liittyvät toisiinsa.
Herlin on globaaleilla markkinoilla toimivan lastinkäsittelyratkaisuihin erikoistuneen Cargotecin pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja. Yhtiö toimii yli 40:ssä maassa ja sen palveluksessa on noin 12 500 työntekijää.
Herlin sanoo, että Cargotecissa hänen motivaationsa liittyy hiilipäästöjen vähentämiseen logistiikka-alalla, joka on luonteeltaan ympäristöä – myös meriä – kuormittavaa.
Muutoksen toteuttamiseksi työnjako on Herlinille selvä: valtion tulisi nopeasti säätää hiilipäästöille hinta ja laittaa luonnon monimuotoisuuden reunaehdot asialle kuin asialle, vähän kuin ihmisoikeudet läpäisevät sektorit.
– Yritykset tuottavat kyllä ratkaisuja sen mukaan kuin laissa säädetään – ja asiakkaat / kuluttajat vaativat ympäristövastuullisia ratkaisuja.
Ilkka Herlin toimii myös Tampereen yliopiston hallituksen puheenjohtajana.
Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston yhdistymisessä on riittänyt kitkaa. Tutkijat ja opiskelijat kokivat vuoden vaihteessa uuden yliopiston brändäämisen ja markkinoinnin päällekäyväksi ja vieraaksi. Moni sanoi sen ääneenkin: hävetti.
Helmikuussa 2020 uuden yliopiston hallituksen puheenjohtajana Ilkka Herlin antoi Suomen Kuvalehdelle suorasanaisen haastattelun, jossa hän puolusti tiedeyhteisön, tieteen ja tutkimuksen autonomiaa asettuen tieteentekijöiden tueksi.
– Yliopisto tekee autonomista ja itsenäistä tiedettä ja antaa parasta mahdollista korkeakouluopetusta. Bisnesmaailmassa on tarkoitus tehdä rahaa liikeyrityksen toimialalla. Toki niissä on yhteisiäkin asioita, mutta paljon enemmän on erottavia asioita. Ei niitä johdeta samalla tavalla, se on itsestään selvää, Herlin totesi.
Se oli ulostulo, jollaista yliopistoväki oli toivonut, mutta ei ollut osannut odottaa.
Herlin korostaa edelleen, että tieteen ja tutkimuksen autonomia on ehdoton. Mikään ulkopuolinen taho ei voi puuttua tutkimustyöhön.
– Ja millä muulla tavoin vaikeisiin ja monimutkaisin ongelmiin päästäisiin käsiksi kuin tieteen ja tutkimuksen keinoin, hän kysyy.
Ilkka Herlin on historiasta väitellyt filosofian tohtori. Hänet tunnetaan nykyään kuitenkin parhaiten metsä- ja maataloutta sekä energiatuotantoa uudistavana Qvidjan koetilan isäntänä. Hän on puolisonsa Saara Kankaanrinnan kanssa käynnistänyt laajoja tutkimus- ja kehittämishankkeita. Pariskunta on laittanut itsensä likoon Itämeren saastumisen, ilmastonmuutoksen ja luontokadon torjunnassa.
Herlin muistuttaa, että nyt käsillä oleva pandemia on tavallaan samaa alkuperää kuin hiilidioksidipäästötkin.
– Koronavirus on pitkälti nykyisen ruokajärjestelmän tulosta kerrannaisvaikutuksineen. Kun ihmisten epätoivo toimeentulosta ja kosketukset villieläinkannan kanssa ovat lisääntyneet, seuraukset voivat olla tällaisia.
Koronapandemiaa pidetään viime vuosikymmenien vakavimpana kriisinä. Herlin sanoo, että on syytä muistaa jatkuvasti päällä olevat kriisit, jotka eivät nouse otsikoihin.
– YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n mukaan maapallolla joka viides sekunti ihminen kuolee nälkään. Vastaavasti malariaan menehtyy vuosittain yli puoli miljoonaa ihmistä.
Koronakriisi on horjuttanut länsimaisten hyvinvointiyhteiskuntien turvallisuuden tunnetta ja antanut vauhtia talouden alamäelle.
– Parhaillaan käydään keskustelua siitä, millaista elvytystä nykyjärjestelmä kestää, Herlin toteaa ja jatkaa:
– Mutta eihän talousjärjestelmä ole kuin yksi osa globaalia järjestelmäämme. Näemme kaiken aikaa, kuinka kapea-alainen bruttokansantuotteella mittaaminen rampauttaa tätä systeemiä ja otamme jatkuvasti lisää syömävelkaa globaalilta ekosysteemiltä.
Herlin sanoo, että kestämätön talouskasvuajattelu syö lopulta toimintaedellytykset kaikilta.
– Bkt mittaa globaalista järjestelmästämme vain tiettyä osaa. Esimerkiksi bkt:n näkökulmasta peltojen intensiivinen lannoitus on kannattavaa, mutta siinä ei silloin oteta huomioon hiilikatoa tai vesistöjen tuhoutumista. Ne ovat ”ulkoisia kustannuksia”, jotka eivät sisälly kyseiseen laskelmaan.
Hiilikato köyhdyttää maaperää. Se syö viljelijän ja ruoantuotannon peruspääomaa, jota pitäisi kartuttaa vuosi vuodelta.
– Kun kokonaistaseen velkaa ei ole osattu laskea, se ei ole kuulunut meidän kalkyyliimme. Nyt velka alkaa olla niin iso ja globaalisti teollisen maatalouden ongelmat niin suuria, että ongelmaa ei voi enää lakaista maton alle, Ilkka Herlin sanoo ja jatkaa:
– Eikä tässä kyllä huomioida myöskään viljelijää. Kannattavuus kaatuu raskaisiin tuotantopanoksiin. Samalla tärkein pääoma – maaperä – rapautuu, kun maata ei viljellä uudistavasti kartuttaen monimuotoisuutta ja hiilivarastoa eli kasvukuntoa.
Ilkka Herlin patistaa Suomea siirtymään pikimmiten vihreään talouteen.
– Jos emme Suomessa kykene saamaan muutosta tähän järjestelmään, niin miten sitten muualla saataisiin? Meillä on toimivat koulutusjärjestelmät ja infra, käytännössä kaikki edellytykset suunnan muutokselle. Hiilineutraaliudesta ja uusiutuvista energiamuodoista pitää tulla Suomen kilpailuvaltti, Herlin sanoo.
– Ja vaikka puhumme vain hiilineutraaliudesta ja ilmastonmuutoksesta, on selvää, että luonnon monimuotoisuus on täysin naimisissa sen kanssa. Vain kasvattamalla luonnon monimuotoisuutta voimme ratkaista ilmastonmuutoksen. Ja jos emme pysäytä sukupuuttoaaltoa, ihmisenkin kannalta keskeiset toiminnot sakkaavat.
Monet suomalaisyritykset ovat jo matkalla muutokseen. Osa kunnista on Kohti hiilineutraalia kuntaa -hankkeen rohkaisemina vähentänyt päästöjään tuntuvasti.
Pohjoispohjanmaalainen Iin kunta puolitti päästönsä ennätysajassa liityttyään mukaan kyseiseen hankkeeseen. Nyt – laskentatavasta riippuen – kunta saattaa toimia jo täysin hiilineutraalisti.
Ilkka Herlin kirjoitti 2000-luvun alussa kolumneja suunnan muutoksen puolesta. Hän esitti, että seuraavassa taantumassa Suomi vaihtaisi vanhentuneet systeemit vihreään talouteen.
Herlin muistuttaa, että finanssikriisikään ei riittänyt herättämään maailman ja Suomen talousvaikuttajia. Kriisi johti Euroopassa vain valtioiden entistä suurempaan velkaantumiseen.
Vasta koronapandemia näyttää herätelleen maailman päättäjiä. Herlin sanoo, että energia- ja ruokajärjestelmät on saatava muutettua hiiltä sitoviksi.
Myös kunnilla on oma roolinsa muutoksessa. Kuntien ja kuntayhtymien laitoskeittiöissä valmistetaan vuosittain miljoonittain ruoka-annoksia, kunnat vastaavat muun muassa koulukuljetuksista, kuntien metsäomaisuus on merkittävä – ja ennen kaikkea kuntien omistamat energialaitokset toimivat – niin millä?
Tässä vaiheessa on paikallaan raottaa Paraisilla sijaitsevan Qvidjan koetilan toimintaa. Koetilalla on vuosien ajan haettu uusiutuvan energian ratkaisuja. Nyt hiilidioksidista ja vedystä kyetään tuottamaan metaania. Metanoinnissa käytettävä teknologia perustuu suoperäisiin mikrobeihin.
Innovaation on kehittänyt professori Erkki Aura tutkijaryhmineen ensin tutkimuslaitostyössään, ja viimeiset vuodet Qvidjan koetilan laboratorioissa.
Tätä innovaatiota edistämään on perustettu yritys: Q Power, jonka pääomistajia Saara Kankaanrinta ja Ilkka Herlin ovat.
Q Power auttaa yrityksiä tuottamaan, varastoimaan ja uusiokäyttämään uusiutuvaa energiaa sekä päästöjä raaka-aineina. Innovaatio on kärkiesimerkki vetytaloudesta, johon myös EU panostaa.
Q Powerilla on Salon kaupungin ja Lounais-Suomen Jätehuollon kanssa merkittävä kokeilu, jossa tutkitaan metanointia kaatopaikkakaasujen käsittelyssä. Kyseessä voi olla maailmaa mullistava hanke.
Herlin puhuu sekä biokaasun että metanoinnin puolesta.
– Biokaasu on nopein tie vähentää liikenteen päästöjä. Sähköautoilussa sähkön tuotannossa käytetään vielä paljon hiiltä ja toinen iso ongelma liittyy autojen tämän hetken akkuteknologiaan. Nykyinen teknologia vaatii litiumia, nikkeliä sekä kobolttia.
Näiden kaivannaisten riittävyys on ongelma, jos sähköautokanta kasvaa merkittävästi.
Ilkka Herlin toivoo, että Suomea ei revitä auki koboltin kaivamiseksi maaperästä.
– Uskon, että sähköautoihin voidaan keksiä parempikin akku, mutta jos kaivosteollisuus saa kaivaa maat auki, ympäristövaikutukset ovat pitkäaikaisia.
Ilkka Herlinillä on toivelista valtakunnan päättäjille. Hän toivoo, että Suomi luopuisi turpeen käytöstä, metsien kohtuuttomista hakkuista ja maatalouden tukijärjestelmän hän uudistaisi hiiliviisasta, elvyttävää tuotantoa kannustavaksi, jossa maata peittäisi ympäri vuoden monipuolinen kasvipeite.
– Se olisi samalla sopeutumista ilmastonmuutoksen tuomiin uusiin äärisäihin ja märkiin talviin, hän sanoo.
Energian lähteinä Herlin suosisi tuuli- ja aurinkovoimaa – ja hiilidioksidista sekä vedystä valmistettua metaania.
– Teknologioiden monipuolisuus on vahvuus.
Yksi vaikeimmista kysymyksistä liittyy yhdyskuntarakenteeseen: maailman metropolien kasvuun.
– Ilmastonmuutoksessa merkittävin kysymys on fossiilipohjaisen ruokaketjun tuottamat päästöt. Maapallon pellot ovat jo niin vähähiilisiä, että niiden toimintakyky on heikentynyt. Syynä tähän ovat keinolannoitteet ja torjunta-aineet, Herlin luettelee.
Suuruuden ekonomiaa tavoiteltaessa karjatalous ja viljelytalous ovat eriytyneet toisistaan. Lihan tuotannosta on tullut suurteollisuutta – ja se on riski ruokaturvan kannalta.
Herlin ihmettelee, että tiiviit ja kasvavat kaupungit on brändätty ”ekologiseksi elämänmuodoksi”.
Globaalisti näemme, mihin kasvava betonimäärä vie.
– Mitä tiiviimmiksi ja suuremmiksi metropolit kasvavat, sitä suuremmissa vaikeuksissa olemme ruokatuotannon kanssa. Suurten kaupunkien parina on yleensä kasvanut tehotuotanto, joka köyhdyttää pellot.
Herlin sanoo, että ei ole muuta tapaa ratkaista huoltovarmuutta ja ekologisia ongelmia kuin palata hajautetumpiin ja pienempiin yksiköihin ruokatuotannossa sekä suitsia tehomaataloutta.
– Ravinteiden kierrätys ja tuotantopanosten omavaraisuus on keskeistä, ja viljelyosaaminen silloinkin kun vaikkapa torjunta-aineita ei saada maahan, Ilkka Herlin painottaa.
Hän uskoo maaseudun ennen pitkää houkuttelevan ihmisiä uudelleen. Eikä kyse ole pakosta muuttaa maalle; kytkös luontoon ja ruokaan riittää, ja uusien normaalien luominen.
– Ruokayhteisöjä voi syntyä siis muullakin tavoin, vaikkapa kumppanuusmaatalouden ja osuuskuntien muodossa.
Ilkka Herlin muistuttaa, että isoon muutokseen patistaa myös Suomen edistyksellinen perustuslaki, joka velvoittaa meitä biodiversiteetin säilyttämiseen. Luonnon monimuotoisuuttakin suojaa laki.
– Jos ympäristö on oikeus, täytyy sen samalla olla myös velvollisuus, Herlin kiteyttää.
Espoon hiippakunnan piispa Kaisamari Hintikka seurasi vielä muutama vuosi sitten kotimaan asioita Genevestä Sveitsistä käsin.
Hintikka toimi vuodesta 2011 Luterilaisen maailmanliiton johtotehtävissä, muun muassa ekumeenisten asioiden apulaispääsihteerinä.
Genevessä vierähti seitsemän ja puoli vuotta. Kaisamari Hintikka tuli tietoiseksi, miltä Suomi näytti kansainvälisissä pöydissä.
Hänen mukaansa usein pohjoismaisille edustajille sanottiin, että ”hyvähän teidän on puhua, kun teillä on kaikki niin hyvin”.
– Huomasin usein vastaavani, että 150 vuotta sitten meillä Suomessa kuoltiin nälkään, 100 vuotta sitten oli verinen sisällissota ja sen jälkeen on käyty kaksi sotaa. Ja että hyvinvointimme on rakennettu 70 viime vuoden aikana, eikä kukaan ole tarjonnut meille kultalusikalla mitään.
Hintikka korostaa, että Suomi on suuri kertomus eri heimoista tulleiden ihmisten kyvystä rakentaa sisäinen yhteys ja luottamus, joka on kannatellut meitä vuosikymmenten yli.
– Olen usein ajatellut kertoessani Suomen kehityksestä, että ehkä jossakin muualla toimivan kansalaisyhteiskunnan eteen töitä tekevät saavat tästä rohkaisua.
Espoon hiippakunnan piispan virassa Kaisamari Hintikka aloitti helmikuussa 2019. Paluu kotimaahan näytti suomalaisesta yhteiskunnasta uusia piirteitä.
– Olen ollut huolestunut Suomeen pesiytyneestä solidaarisuusvajeesta.
Hintikan mukaan vaje ilmenee monin eri tavoin. Keskustelukumppani saattaa todeta, ettei ole naisena koskaan kokenut epätasa-arvoista kohtelua ja ettei siksi halua mitenkään puuttua sukupuolten väliseen oikeudenmukaisuuteen liittyviin kysymyksiin, koska itse ei koe tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti sukupuolensa vuoksi.
”Mun” on ohittanut ”meidän”. Kukaan ei välttämättä tarkoita pahaa, mutta heikoimmassa asemassa olevat jäävät yksin vaikeuksiensa kanssa.
– Suomen ihme rakennettiin 1900-luvun aikana, koska tavoitteet, esimerkiksi itsenäisyys tai sodanjälkeinen jälleenrakennus olivat yhteisiä. Varsin vaatimattomista olosuhteista tulevat ihmiset tekivät merkittäviä luokkasiirtymiä ja olivat rakentamassa seuraaville sukupolville vielä parempia edellytyksiä, Hintikka muistuttaa.
Hän tähdentää, että tämä kaikki oli mahdollista 1900-luvulla.
– Jos katsotaan tämän päivän suomalaista yhteiskuntaa, tukeeko se perheitä katkaisemaan esimerkiksi ylisukupolviseksi muuttumassa olevan syrjäytymisen kierteen.
Kaisamari Hintikka sanoo, että 2000-luvulla elämme yhteiskunnassa, jossa on sukupolvelta toiselle periytyvää syrjäytymistä
– Vaikka olin mielestäni seurannut Genevestä käsin Suomen yhteiskunnallista keskustelua varsin hyvin, vajaassa vuosikymmenessä kehittynyt solidaarisuusvaje yllätti minut. Se oli pysäyttävä kokemus.
Kaisamari Hintikka tietää, että Suomi tunnetaan maailmalla hyväntahtoisesta globaalista solidaarisuudesta ja luotettavuudesta.
Hintikka pitää tärkeänä, ettei hyvinvointiyhteiskuntaa rapauteta jättämällä sellaiset ihmiset oman onnensa nojaan, joilla ei ole välineitä nostaa itseään marginaalista.
Hintikka kritisoi yhteiskunnallisten tukitoiminen perustelua taloudella, sillä mikä on viime kädessä kannattava investointi? Ihmistä pitää auttaa, koska hän on ihminen, arvokas omana itsenään. Ihmisarvoa ei voida mitata tuottavuudella.
– Yhteiskunnallisen arvokeskustelun kannalta on huolestuttavaa, jos asiat tapahtuvat vain, jos ne koetaan ”tuottaviksi” ja niillä on oikeanlainen hintalappu, piispa jatkaa.
Kaisamari Hintikka kertoo koronakevään ajan seuranneensa tyttärensä kanssa hallituksen tiedotustilaisuuksia.
– Vain sota-ajan hallitukset ovat joutuneet kantamaan yhtä kokonaisvaltaista ja raskasta vastuuta – ja nyt rivissä seisoivat nuoret naiset.
Hintikka kertoo olleensa vaikuttunut rauhallisuudesta, jota ministerit kansalaisille viestivät.
– Se lahja, jonka tämä hallitus on jo antanut tämän maan tytöille, sitä ei voida enää koskaan ottaa heiltä pois. Nuoret naiset ovat nähneet, että naiset johtavat tätä maata ja heidän mielissään johtajuuden arkkityypit ovat muuttuneet, Hintikka summaa.
Kaisamari Hintikka sanoo, että kehitysyhteistyössä on jo pitkään ymmärretty, että se, miten satsaamme tyttöihin ja naisiin, resonoi laajemmin koko yhteiskuntaan.
– Tyttöjä tuetaan koulutielle. Pidämme tärkeänä, että oppimisen polku ei katkea keneltäkään. Mutta ymmärrämmekö me tämän nyt myös kotimaassa?
Hintikka tietää, että toisinaan on helpompaa hoitaa globaalia vastuuta.
– Se on riittävän kaukana ja siitä saatetaan ajatella selviävän pienellä rahasummalla. Kun puhutaan lähiyhteisöstä, vaaditaan yhteisön omakohtaista jäsenyyttä ja sisältä syntyvää muutosta.
Luterilainen maailmanliitto oli Kaisamari Hintikalle suora näköalapaikka siihen, mitä maapallolle kuuluu.
Hän kertoo seuranneensa mediasta kiinnostuneena myös Ilkka Herlinin ja Saara Kankaanrinnan työtä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Asia, jonka puolesta pariskunta taistelee, on hänelle tuttu.
Hintikka on kohdannut Genevessä kansainvälisissä pöydissä vaikuttajia, jotka tulevat yhteiskunnista, joiden haasteet ovat aivan eri mittaluokkaa kuin Suomen.
Nyt koronakriisin ja ilmastonmuutoksen keskellä itse kukin joutuu punnitsemaan kulutuksensa rajoja.
– Vielä joitakin vuosia sitten yrityksen taloudellisen vastuun ja ympäristövastuun katsottiin sulkevan toisensa pois. Nyt vihreys on myyntivaltti, Hintikka toteaa.
Hän sanoo, että meillä ei ole enää muuta mahdollisuutta kuin etsiä toisenlaisia tapoja elää ja kuluttaa.
– Tämä koskee meitä kaikkia tällä maapallolla.
Hintikka arvioi, että viisikymppisten sukupolvelle muutos on vaikeampi kuin nuorille, jotka tuntuvat kasvaneen hiilijalanjälkiajatteluun.
– Ympäristötietoisuus ei ole yritystoiminnalle jatkossa enää ”lisä” vaan syvempi tietoisuus yhteiskuntavastuustamme.
Hintikan työ Espoon piispana päästää hänet toisinaan nuuhkimaan akateemisen maailman tunnelmaa ja muistelemaan omaa aikaansa Helsingin yliopiston palveluksessa. Aalto-yliopisto sijaitsee Hintikan johtaman hiippakunnan alueella.
Hintikka sanoo liputtavansa yliopiston strategialle tuoda taiteet, talous ja tekniikka yhteen. Hintikka uskoo, että uudet innovaatiot syntyvät tällaisissa olosuhteissa.
Espoon innovaatioympäristöt eivät kuitenkaan ole sumentaneet piispan tuntumaa alueiden Suomeen. Hän kertoo seuranneensa uutisia kasvukeskuksien ulkopuolisten alueiden asuntojen hintojen romahtamisesta, väestöennusteista ja palveluiden katoamisesta.
Mutta toivoakin on. Koronakriisi on kevään ja kesän aikana tehnyt maaseudun monille läheiseksi.
Piispa Hintikka heittää pallon kuntapäättäjille.
– Uusista asukkaista haaveilevien kuntien täytyy nyt todistaa, että ne ovat paikkoja, joissa palvelut toimivat. Suomi on etäyhteyksien ja haja-asumisen paratiisi – ja myös jokamiehen oikeuksien paratiisi, Hintikka luonnehtii.
Hän kuitenkin painottaa, että muuttoa pohtiville ei saa antaa katteettomia, epärealistisia lupauksia.
Koronapandemia ja ilmastonmuutos eivät jätä meitä rauhaan. Kaisamari Hintikka muistuttaa organisaatiotutkimuksen opetuksista.
– Päätöksenteko, jossa päätöksiä on tekemässä mahdollisimman laaja ja moninainen joukko toimijoita erilaisista taustoista käsin, on todettu kriisitilanteissa joustavaksi.
Viime keväänä suomalaisten toiminta saattoi olla tällaista – ja se saattoi muistuttaa meitä hetken ajasta, jolloin Suomen menestystarinaa rakennettiin.
Nyt kutsu käy vielä suurempiin talkoisiin.
Kaisamari Hintikka ja Ilkka Herlin ovat yhtä mieltä Suomen roolista niissä pöydissä, joissa ratkotaan globaaleja kriisejä.
– Ellei Suomi asetu ympäristövastuun ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tiennäyttäjäksi, niin kuka sitten, he kysyvät.
”Maailman parhaan maan” status velvoittaa astumaan eturiviin.
Kommentit