Kohti vielä parempaa arkea ja modernia yhteistyötä
Säätiön pitkäaikaisen puheenjohtajan Merja Taposen ja varapuheenjohtajan Kari Karjalaisen luopuessa tehtävistään uusi puheenjohtajisto ja hallituksen jäsenet ovat päässeet uusiin rooleihinsa. Mitä uusi puheenjohtajisto ajattelee kuntien tulevaisuudesta, ja millaisissa tunnelmissa hallituksen uudet jäsenet lähtevät mukaan hallitustyöskentelyyn?
Loppilainen Suvi Louhelainen toimii Suomen Kylät ry:n toiminnanjohtajana. Hän kokee kiitollisuutta päästessään osaksi Kunnallisalan kehittämissäätiön hallitustyöskentelyä, sillä säätiö voi hyvin ja on jo valmiiksi osaavissa käsissä. Louhelainen tuo hallitukseen vahvistusta erityisesti paikallisen kehittämisen ja maaseutukuntien näkökulmasta.
”Astun tehtävään maaseutukunnan päättäjänä. Tuon keskusteluihin paikallisen kehittämisen näkökulmia myös työtaustani johdosta”, Louhelainen kuvailee.
Maaseutukuntien näkökulmien lisäksi hallituksen asiantuntijapohja vahvistuu strategiaosaamisella. Hallituksen toiseksi uudeksi jäseneksi valittu Sami Laakkonen toimii Joensuun kaupungin strategiajohtajana.
Laakkonen pohtii, millaiset mahdollisuudet säätiöillä on olla mukana tukemassa tulevaisuuden ratkaisuja, kun Suomen julkinen sektori ja kunnat ovat suurten taloudellisten ja toiminnallisten muutosten edessä.
”On hienoa päästä mukaan säätiön hallituksen toimintaan juuri nyt. KAKSin rahoittamalla tutkimuksella voidaan merkittävällä tavalla tukea julkishallinnon ja kuntien tulevaisuusratkaisuja”, Laakkonen kiteyttää.
Katse kohti KAKSin ja kuntien tulevaisuutta – yhteistyötä paremman arjen puolesta
Puheenjohtajana aloittanut Anu Vehviläinen tunnistaa, kuinka esimerkiksi talous, eriytymiskehitys ja väestörakenne ovat tällä hetkellä kaikkien kuntien agendalla. Kestäviin ratkaisuihin ja päätöksentekoon tarvitaan hänen mukaansa tutkittua tietoa: ”KAKSissa pystyn edistämään kuntia koskevaa tutkimusta ja sen välittämistä eteenpäin”, Vehviläinen toteaa.
Varapuheenjohtajan tehtävään valittu pirkkalalainen Taru Tolvanen kääntää hänkin säätiön katseen pitkälle eteenpäin ja pohtii, millaisia haasteita ja mahdollisuuksia kuntien muuttuva rooli tuo Suomelle tulevaisuudessa.
”Millainen on tulevaisuuden kunta, sen tehtävät ja miten niitä järjestetään erottuen muista”, Tolvanen kysyy pohtivasti.
Tolvanen tunnistaa samalla, kuinka merkittävä rooli KAKSin välittämällä tutkitulla tiedolla on näiden muutosten keskellä. ”Säätiön näkökulmasta on erittäin mielenkiintoista olla tukemassa kuntia tässä muutoksessa, tässä muuttuvassa ajassa ja välittämässä monipuolista tietoa kuntien käyttöön”, Tolvanen kertoo.
Puheenjohtajistoa yhdistää yhteistyön arvostaminen
Vehviläinen näkee, kuinka ihmisten parempi arki syntyy ennen kaikkea yhteistyötä hakemalla sekä paikallisesti että valtakunnan tasolla. ”Pidän tärkeänä, että KAKS on ulospäin suuntautunut ja moderni yhteistyökumppani kuntien toimialaan liittyvissä asioissa”, Vehviläinen visioi.
Tolvaselle varapuheenjohtajan roolissa ovat merkittäviä ulkoisten yhteistyösuhteiden rinnalla myös hallituksen sisäinen yhteishenki.
”On hienoa päästä aloittamaan KAKSin varapuheenjohtajana ja osaltani tukemaan tehtävässään myös uutta, varsin kokenutta, puheenjohtajaamme Anua. Hallituksessa on erittäin hyvä henki ja tuki, joten luottavaisesti tähän tehtävään lähden”, Tolvanen toteaa lopuksi uudesta roolistaan ja tulevasta yhteistyöstä puheenjohtajiston kesken.
Lisätietoa KAKSin hallituksen jäsenistä löydät täältä.




