uutiset / 19.03.2013

Polemiikki -lehden ilmoitusmyyjäksi Alma 360

Jaa artikkeli Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Kunnallisalan kehittämissäätiön omistama Pole-Kuntatieto Oy ja Alma 360 ovat solmineet yhteistyösopimuksen Polemiikki -lehden ilmoitusmarkkinoinnista.
Polemiikki -lehti on n. 22.500 painoksellaan laajalevikkisin kunta-alan julkaisu. Pole-Kuntatieto Oy on julkaissut lehteä vuodesta 1995 lähtien.

Lehti lähetetään osoitteellisena kaupunkien ja kuntien varsinaisille ja varavaltuutetuille, kaupungin- ja kunnanjohtajille, toimialajohtajille sekä kuntayhtymien johtajille, kansanedustajille, järjestöjen ja valtionhallinnon johdolle, yliopistoille ja medialle.

– Kuntaväki tarvitsee tutkittua tietoa päätöksentekonsa pohjaksi. Polemiikki -lehti on erikoistunut tuoreen kuntatiedon välittämiseen ja ajankohtaiseen kuntakeskusteluun niin printissä kuin verkossa. Lehtemme haluaa olla osaltaan kuntapäättäjien tukena, kertoo päätoimittaja Antti Mykkänen.

Polemiikki -lehti palvelee nyt myös mainostajia tarjoamalla väylän kuntapäätöksenteon ytimeen.

– Kunnista on tullut pysyvä aihe talouskeskusteluun Suomessa. Uskomme kuntien hankintojen edelleen kiinnostavan myös mainostajia. Tästä syystä Polemiikki -lehti ja www.kaks.fi -sivusto sopii hyvin media-portfoliomme, toteaa Alma 360 toimitusjohtaja Petri Läntinen.

Tietoa mainosmahdollisuuksista Polemiikki-lehdessä KAKSin verkkosivustolla.

Lisätietoja: Pole-Kuntatieto Oy, Antti Mykkänen, antti.mykkanen(at)kaks.fi , 0400-570087
Alma 360, Petri Läntinen, petri.lantinen(at)alma360.fi 0400-477343

 

Jaa

 

#polemiikki

Kommentit

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.