| Kirjoittanut:
Ulkoilmakoulu eli uteskole syntyi Norjassa, missä se levisi laajalti 1990-luvun puolivälissä. Se oli toki ollut käytössä ennenkin, mutta tuolloin sen sisältö laajeni ja käyttö yleistyi erityisesti alakouluissa. Vuonna 1997 julkaistu opetussuunnitelma kannusti kouluja ulkoilmaopetukseen.
Nykyään ulkoilmakoulua käydään myös Ruotsissa, jossa sen nimi on utomhuspedagogik, ja Tanskassa vastaava malli on nimeltään udeskole.
Liikuntatieteen opiskelija Vilja Välimäki kiinnostui ja vaikuttui ulkoilmakoulusta Norjassa opiskelijavaihtovuotenaan 2011. Idea otti tulta helposti, sillä Välimäki oli entuudestaan kiinnostunut liikunnasta, ympäristökasvatuksesta, ja hän on käynyt alakoulunsa toiminnallisella Montessori-luokalla.
Välimäki kartoittaa parhaillaan pro gradu -tutkielmassaan ulkoilmakoulukokemuksia kahdessa koulussa Jyväskylän seudulla. Toinen kohde on noin 30 oppilaan kyläkoulun 1-2-luokka ja toinen 250 oppilaan koulun 3. luokka. Työn nimi on Uteskole – ulkoilmakasvatuksen mahdollisuudet Suomessa. Kunnallisalan kehittämissäätiön tukema pro gradu julkaistaan Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä sekä kasvatustieteellisessä tiedekunnassa ensi syksynä.
Luokka jalkautuu ympäristöönsä
Ulkoilmakoulu tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että opettaja siirtää opetuksen säännöllisesti, esimerkiksi tunniksi tai yhdeksi päiväksi viikossa, luokkahuoneen ulkopuolelle. Norjassa on tavallista, että opettaja vie luokkansa ulos yhtenä päivänä viikossa ympäri vuoden, säästä riippumatta.
Pohjoismaiset tutkimukset ja Välimäen tekemät opettajahaastattelut kertovat, että ulkoilmakoulu auttaa monien opetussuunnitelman perusteisiin ja aihekokonaisuuksiin kirjattujen tavoitteiden saavuttamisessa. Välimäki korostaa, että ulkoilmakoulun pitäisi olla integroitua opetusta ja että se voi ylittää oppiainerajat.
Norjalaisissa tutkimuksissa ulkoilmakoulun on todettu parantavan oppilaiden arvosanoja, edistävän vuorovaikutustaitoja, kehittävän fyysistä kuntoa ja parantavan viihtyvyyttä. Välimäen ennakkotulokset viime syksyltä ovat samansuuuntaisia. Oppilaat suorastaan odottivat ulkoilmakoulupäiviä. Opettajat puolestaan huomasivat, että ulkoilmakoulu tarjosi oppilaille merkittäviä elämyksiä.
Opettajien havaintojen mukaan kaikki oppivat paremmin, koska konkreettinen tekeminen oli mukana oppimisessa. Eritoten erilaiset oppijat – he, jotka ovat luokkahuoneessa hiljaisia tai levottomia – pääsivät ulkona loistamaan. He saivat välillä juosta, jutella ja huutaa ulkona.
– Pulpetti passivoi, ulkoilmakoulu aktivoi, tiivisti yksi haastatelluista opettajista.
Myönteisten piirteiden lista on pitkä. Oppijoiden yhteistyötaidot kehittyivät, ilmapiiri koheni ja liikunta lisääntyi, joten fyysinen kunto saattoi aavistuksen parantua.
Välimäki korostaa, ettei kyse ole pelkästään ulos menemisestä, vaan laajemmasta koulun avautumisesta. Ulkoilmakoulu saattoi tutustua kunnan toimintoihin, kolmannen sektorin yhdistyksiin ja paikallisiin yrittäjiin. Vierailuja voi järjestää vaikka maatiloille, kalastajien luokse tai metsään.
Vahinkojen pelko esteenä
Välimäen tekemien haastattelujen perusteella ulkoilmakoululla on vielä haasteita selätettävinä, jotta se vakiintuisi Suomessa. Opettajat kertovat, että ulkoilmakoulun suunnittelu ja organisointi vievät paljon aikaa. Koulukäyntiavustajia kaivattaisiin lisää tämänkin takia.
Joillakin oppilailla oli vaikeuksia sopeutua fyysisesti raskaisiin koulupäiviin. Kaikki eivät jaksaneet olla mukana suunnitellussa toiminnassa. Oppilailla oli myös oppimista säähän ja ulkona tarvittaviin varusteisiin varautumisessa. Sama päti joihinkin vanhempiin.
Välimäki miettii, että kyse taitaa olla kulttuurieroista. Vaikka Norja sijaitsee samoilla leveysasteilla naapurissamme, osaavat sikäläiset lapset ja nuoret liikkua luonnossa luontevammin kuin suomalaiset.
Välimäki muistaa yhä hämmästyksensä norjalaisessa ulkoilmakoulussa: 10 kilometrin hiihtoretken evästauolla alakoulun oppilaat kaivoivat repuistaan puukot ja veistivät itselleen makkaratikut. Tutkija epäilee vahvasti, että vastaava ei onnistu monessakaan suomalaisessa koulussa.
– Opettajat pelkäävät joutuvansa yksin vastuuseen, jos vahinkoja sattuu, Välimäki arvelee.
Olin vuonna 2000 käymässä Kristiansandissa, Etelä-Norjassa. Fagerholtin koulussa oli joka viikko yksi ulkoilupäivä. Kävimme läheisellä Holmenkollenilaa ulkoilemassa, tekemässä luontotehtäviä ja paistamassa makkaraa. Satoi tai paistoi, ollaan ulkona. Jos on väärät vaatteet mukana, niin sitten on ja menoksi. Eipähän ole seuraavalla kerralla. Lapset kuskasivat meitä suomalaisia opettajia sellaisissa paikoissa, että Suomessa ne olisi kielletty turhan vaarallisia. Vastuu oppilaista on Suomessa ilmeisesti toinen. Minä en uskaltanut hypätä 5 metriä syvän kuilun yli. Piti kääntyä takaisin. Kristiansandissa toimii saaressa ulkopäiväkoti. Sateella ja pakkasella oppilaat lämmittelivät turvekammeissa. Kyseiseen päiväkotiin oli pitkät jonot.