Amerikassa kaikki on suurta, niin myös kaupunkien ja alueiden ongelmat. Luottamus poliittiseen järjestelmään ja virkamiehiin on heikompaa kuin meillä Pohjoismaissa. Kaupungit ovat fyysisesti hajautuneita ja sosioekonomisesti eriytyneitä. Näin myös suunnittelukeskustelut ovat kärjistyneitä eikä kaupunkirakennetta ole helppoa eheyttää.
Näin voisi tiivistää Minnesotan yliopiston maantieteen laitoksella vierailevana professorina työskentelevän Hanna Mattilan ajatukset amerikkalaisesta kaupunkisuunnittelusta ensimmäisen vierailuvuoden jälkeen. Hänen mukaansa Yhdysvalloissa on paljon yhteisöjä, joita ei ole huomioitu kaupunkisuunnittelussa.
– Esimerkiksi kun liikennejärjestelmää on kehitetty, kielteiset ulkoisvaikutukset ovat usein keskittyneet jo ennestään huono-osaisille alueille, kun taas järjestelmän tarjoamat palvelut ovat kohdistuneet parempiosaisille alueille.
Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Mattilan mukaan voisimme ottaa opiksemme esimerkiksi amerikkalaisten aktiivisesta keskustelukulttuurista.
– Yhteiskunnallista keskustelua on käyty Yhdysvalloissa aina enemmän ja vilkkaammin kuin meillä. Meillä asiantuntijoihin ja poliitikkoihin luotetaan enemmän, ja kansalaisyhteiskunta on usein vain hiljainen hyväksyjä. Niinpä myös kaupunkisuunnittelu on ollut meillä perinteisesti hyvin asiantuntijavaltaista, hän toteaa.
Taustalla hänen mukaansa vaikuttaa myös se, että meillä poliittinen päätöksenteko on perustunut laajapohjaisen konsensuksen ihanteeseen. Kaksipuoluejärjestelmässä vastakkainasettelut ovat paljon kärjistyneempiä.
Yleinen hyvä vastaan paikallinen etu
Myös suomalaiseen asiantuntijapainotteiseen yhdyskuntasuunnitteluun alkoi tulla uusia virtauksia 1990-luvulla. Silloin keskustelu kommunikatiivisesta suunnittelusta rantautui Suomeen. Osallistumiselle koettiin tarvetta, koska yhdyskuntasuunnittelu oli muuttunut yhä enemmän olemassaolevien yhdyskuntien tiivistämiseksi, ja suunnitteluhankkeet tulivat lähelle asukkaita. Kommunikatiivisen suunnittelun jalkauttaminen Suomeen ei kuitenkaan perustunut pelkästään kotoperäisiin tarpeisiimme, vaan heijasteli angloamerikkalaisessa tutkimuskirjallisuudessa esitettyjä ihanteita.
Kommunikatiivisessa suunnittelussa lähtökohtana on asukkaiden osallistuminen.
– Suunnittelijat voivat esimerkiksi miettiä yhdessä asukkaiden kanssa toiminnallisia tai esteettisiä yksityiskohtia, Hanna Mattila sanoo.
Sitten on tietysti kiperämpiäkin kysymyksiä. Minkä alueen läheisyyteen sijoitetaan jätehuoltolaitos? Tai minkä kuntien elinvoimaa tuetaan liikenneinvestoinneilla? Tällöin pienessä mittakaavassa on voittajia ja häviäjiä, vaikka laajemmin ratkaisujen voidaan ajatella palvelevan yleistä etua, esimerkiksi seudullisia intressejä.
Kommunikatiivisen suunnittelun idean taustalta löytyvät niin ikään 1990-luvun alussa kuumaksi puheenaiheeksi nousseen saksalaisen yhteiskuntateoreetikon Jürgen Habermasin ajatukset ”yleisestä edusta”, joka ihannetapauksessa hahmottuu julkisessa sfäärissä käydyissä keskusteluissa. Mattila innostui Habermasin ajattelusta ja teki aiheesta väitöskirjansa.
Yksi tärkeimmistä kysymyksistä hänen väitöskirjassaan oli mittakaava: mitä pienempiin sfääreihin mennään, sitä aiheellisemmin voidaan kysyä, onko enää kyseessä ”julkinen sfääri”.
Mattila halusi myös ymmärtää, miten angloamerikkalaisen keskustelun kautta meille kulkeutuneita teorioita voitaisiin soveltaa hedelmällisesti Suomessa.
– Meillä luotetaan kunnalliseen demokratiaan ja virkamiehiin. Jos vuorovaikutuksen mallit tuodaan muualta, voi käydä niin, että enemmistö ei osallistukaan, vaan taloudellisesti vahvat tai muutoin äänekkäät ryhmät sanelevat lopputuloksen.
Naapuria autetaan
Internet on tuonut mukanaan uusia kanavia kuntien asukkaiden mielipiteenilmaisuun. Suomessa kunnat ovat aktiivisesti rakentaneet foorumeita, joihin voi lähettää näkemyksiään ja myös saada vastauksia kaupungin kaavoittajalta.
Yhdysvalloista on Mattilan mukaan vähemmän tällaisia julkisen vallan ylläpitämiä interaktiivisia nettifoorumeita, vaikka kansalaisyhteiskunnasta nousevien liikkeiden hallinnoimissa nettiryhmissä kyllä keskustellaan vilkkaasti. Hallinnon ja kansalaisyhteiskunnan vastakkainasetteluja korostava poliittinen perinne ei tue julkisen vallan läsnäoloa kansalaisyhteiskunnan foorumeilla. Tästä syystä suunnittelijat ja päättäjät eivät useinkaan pääse korjaamaan keskusteluissa esiintyviä väärinkäsityksiä tai tahallisia kärjistyksiä.
– Minusta suomalaisen järjestelmään istuu hyvin se, että kunnat ovat aktiivisia internet-pohjaisessa vuorovaikutuksessa. Tällöin suunnittelijat ja päättäjät saavat esimerkiksi tilaisuuden yrittää saada asukkaan ymmärtämään, että vaikka hän edustaa tietyn naapuruston sinänsä tärkeää mielipidettä, myös laajemman mittakaavan ”yleisen edun” olisi toteuduttava.
Amerikkalaista ja suomalaista kulttuuria erottaa selvästi nimenomaan se, että meillä asukkaat identifioituvat aivan eri tavalla kuntaan tai kaupunkiin kuin amerikkalaisessa ”naapurustokulttuurissa”.
– Meillä paikallisdemokratialla tarkoitetaan yleensä kuntademokratiaa. Kunta on meille tärkeä varsinkin siitä syystä, että se tarjoaa niin paljon palveluja ja hyvän elämän puitteita. Yhdysvalloissa julkisen sektorin tehtävät ovat vähäisemmät, eikä kuntien usein edes haluta olevan asukkaiden arjessa kovin vahvasti läsnä. Sen sijaan kulttuuriin kuuluu hyväntekeväisyys, vapaaehtoistyö ja naapurien auttaminen, Mattila kertoo.
– Tästä ehkä meidänkin kansalaisyhteiskunta voisi ja varmaan täytyykin oppia, jos valtio- ja kuntakoneiston mahdollisuudet tuottaa palveluja heikkenevät. Lainsäädännöllä on kuitenkin vaikea sälyttää hyvinvointivaltion ja -kuntien tehtäviä kansalaisyhteiskunnalle. Siihen vaadittaisiin kulttuurista muutosta. Ja aikaa.
KAKS tukee TkT Hanna Mattilan post doc -työtä ”Sosiaalinen media ja kuntademokratia: Julkisen sfäärin ja ”vastayleisöjen” rakentuminen Helsingin ja Lahden kaupunkien maankäyttöä koskevissa verkkokeskusteluissa.”
Kommentit