uutiset / 23.01.2023

Kuka maksaa ikääntyneiden hoidon?

Ikääntyneiden hoitoon liittyy runsaasti epävarmuutta. Emme voi tietää, kuka sitä tulee tarvitsemaan, miten paljon ja miten pitkään. Emme myöskään tiedä, miten tarpeeseen vastataan, eli millaista hoitoa on saatavilla, ja kenelle. Tämän epävarmuuden vuoksi yksilön on vaikeaa, ellei mahdotonta, varautua hoidon tarpeeseen.

Jaa artikkeli Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Hyvinvointivaltiossa onkin päätetty jakaa hoidon tarpeeseen liittyvä riski järjestämällä ja rahoittamalla ikääntyneiden hoito pääosin julkisen sektorin toimesta. Tästä huolimatta asiakkaiden maksama osuus on varsin suuri. Hoidon kustannuksia ja eri tahojen, erityisesti asiakkaiden, rahoittamia osuuksia ei kuitenkaan tunneta täsmällisesti.

Ikääntyneet saavat tällä hetkellä hoitoa ensisijaisesti yksityisissä kodeissa omaisilta ja virallisen hoidon tuottajilta. Ympärivuorokautiseen hoitoon on vaikea päästä, vaikka sille olisikin tarvetta. Kotihoitoa painotetaan lähinnä kahdesta syystä: sen oletetaan olevan edullisempaa kuin ympärivuorokautisen hoidon, ja sen oletetaan olevan ikääntyneiden oma toive. Kummastakaan väitteestä ei ole kiistatonta näyttöä. Ikääntyneiden hoidon kustannukset ja rahoitus -pilottitutkimuksessa (IHKU) kehitimme menetelmää, jolla kotihoidon ja tehostetun palveluasumisen kustannuksia ja rahoitusta voidaan arvioida ja verrata, ja tuotimme niistä alustavia tuloksia.

Ikääntyneiden hoidon kustannuksista ja rahoituksesta esitetään laskelmia säännöllisesti, mutta laskelmien näkökulma on yleensä rajallinen. Tämän vuoksi pyrimme omissa laskelmissamme huomioimaan kaikki kustannukset mahdollisimman kattavasti. Tämä tarkoittaa, että huomioimme kotihoidon ja tehostetun palveluasumisen asiakkaiden 1) omaishoidon kustannukset, 2) muiden sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannukset, 3) kaikkien rahoittajatahojen maksamat kustannukset, 4) asumiskustannukset ja 5) usein piiloon jäävät kustannukset, kuten tukipalvelujen ja erilaisten tarvikkeiden kustannukset. Pyrimme raportoimaan tulokset niin läpinäkyvästi, että lukija voi ymmärtää, miksi ne mahdollisesti eroavat aikaisemmin raportoiduista laskelmista.

Yksityiskohtainen laskelma vaati monimenetelmäisen lähestymistavan

Käytimme aineistona ikääntyneiden ja heidän omaistensa haastatteluja, kulutuspäiväkirjaa ja rekisteriaineistoja. Lisäksi haastattelimme tutkimuskunnan ikääntyneiden palveluiden esihenkilöitä. Koronapandemia ja siihen liittyvät rajoitukset asettivat omat haasteensa aineistonkeruulle.

Menetelmän kehittämisen kannalta keskeinen tulos on, että ikääntyneiden hoidon kustannuksia ja rahoitusta on mahdollista tarkastella tällä tavalla, mutta tapa on varsin työläs. Ikääntyneitä ja heidän omaisiaan oli vaikea rekrytoida tutkittaviksi, ennen kaikkea, koska tiedonkeruun odotettiin kuormittavan liikaa muutenkin jo kuormittuneissa tilanteissa olevia ikääntyneitä. Rekisteriaineiston hankkiminen oli hidasta, ja kustannukset olivat korkeat.

Koska tutkimus oli luonteeltaan pilottitutkimus, ja se perustui pieneen väestönäytteeseen, saadut tulokset eivät ole yleistettäviä. Kun ne suhteutetaan aikaisempaan tietoon, suuntaa antavia johtopäätöksiä voidaan kuitenkin tehdä. Niistä keskeisiä ovat:

  1. Kotihoito on keskimäärin halvempaa kuin ympärivuorokautinen hoito. Koska hoidon tarve vaihtelee paljon, kustannuksetkin vaihtelevat, ja siten kotihoito on joidenkin asiakkaiden kohdalla vähintään yhtä kallista kuin ympärivuorokautinen hoito.
  2. Omaisten rooli ikääntyneiden hoidossa on suuri, erityisesti kotihoidon asiakkaiden kohdalla.
  3. Kun kaikki kustannukset otetaan huomioon, asiakkaiden maksama osuus hoidon rahoituksesta on suurempi kuin on aiemmin raportoitu, erityisesti kotihoidon osalta.
  4. Kaikilla kotihoidon asiakkailla ei ole varaa kaikkiin tarvitsemiinsa palveluihin. Tehostetun palveluasumisen asiakkaat käyttävät hoitonsa rahoittamiseen myös varallisuuttaan, tai puoliso maksaa osan maksuista.

Ikääntyneiden hoidon saatavuutta, kustannuksia ja rahoitusvastuuta on muutettu pikkuhiljaa. Tämä muutos on tehty ilman laajempaa julkista keskustelua, vaikka näissä asioissa on kyse hyvinvointivaltiomme perusteista. Julkinen keskustelu olisi tärkeää, koska me kaikki osallistumme järjestelmän rahoittamiseen, ja meille kaikille pitäisi olla merkitystä sillä, että apua ja hoitoa tarvitsevalle niitä on myös saatavilla. Puheenvuoroissa on viime aikoina korostettu yksityisen varautumisen merkitystä hoidon rahoituksessa, mutta tämä ei ole kaikille mahdollista, ja se on asia, josta yhteiskunnassamme ei ole yhteisesti sovittu.

Pilottitutkimuksesta voi lukea laajemmin täältä.

Kommentit

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.