Kirjoittanut: Anneli Hujala & Johanna Lammintakanen
Julkaisu: 04.01.2018
Paljon erilaisia sote -palveluja tarvitsevat ihmiset kokevat arkensa yksinäisenä selviytymistaisteluna. Vaikeat tilanteet aiheuttavat tunnetaakkaa, joka uuvuttaa paitsi asiakkaita myös sote-ammattilaisia. Ongelmien ratkaisu vaatii yhteistyötä yli ammatti- ja sektorirajojen. Johtajilta kaivataan tukea yhteistyön mahdollistamiseen.
Tässä Itä-Suomen yliopiston Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitoksen tutkimuksessa annetaan ääni paljon palveluja tarvitseville asiakkaille ja sote -työntekijöille. Tulokset antavat suuntaviittoja sote-integraation käytännön
toteuttamiseen tämän keskeisen asiakasryhmän osalta.
Hienoa, että tätä on tutkittu. Ollaan sellaisella kentällä, mistä puhutaan paljon, mutta konkreettiset näytöt puuttuvat. Terveyssosiaalityöntekijät, ei siis sosiaalihoitajat (koulutus on päättynyt vuonna 1975), tapaavat näitä asiakkaita paljon ja siinä kohtaamisessa korostuu tilanteiden eskaloitumisen ennaltaehkäisy ja mahdollisimman varhainen puuttuminen vaikeutuviin tilanteisiin. Terveyssosiaalityön merkittävää roolia ei tulisi unohtaa sote-kokonaisuutta suunniteltaessa, sillä ihmiselämän ongelmat ja syrjäytymisriskin kasvaminen näkyvät usein ensimmäisenä juurikin terveydenhuollon palvelujen lisääntyvänä käyttönä. Silloin tarvitaan osaksi moniammatillista yhteistyösä sosiaalityön asiantuntija, joka osaa arvioida ja tunnistaa kasvavan sosiaalisen riskin. Arvion perusteella asiakas osataan ohjata oikean palvelun piiriin mahdollisimman varhain ja sitä kautta saadaan aikaan paitsi inhimillisen taakan vähenemistä myös säästöjä, jos yksikin syrjäytymisriskin kierteeseen joutunut yksilö, perheestä puhumattakaan, saadaan ohjattua tukeviin palveluihin ja avun piiriin ajoissa.
Miia Ståhle
•
9.1.2018, 08:25
Erinomainen raportti. Ennakoitu hyvin todennäköisiä tulevia ongelmia. Ehkä olisi ollut hyvä vielä jakaa sosiaalitoimi varsinaisiin sosiaalihoitajien tekemään työhön ja muuhun eli esim. vanhus-ja vammaispalveluihin.
Hienoa, että tätä on tutkittu. Ollaan sellaisella kentällä, mistä puhutaan paljon, mutta konkreettiset näytöt puuttuvat. Terveyssosiaalityöntekijät, ei siis sosiaalihoitajat (koulutus on päättynyt vuonna 1975), tapaavat näitä asiakkaita paljon ja siinä kohtaamisessa korostuu tilanteiden eskaloitumisen ennaltaehkäisy ja mahdollisimman varhainen puuttuminen vaikeutuviin tilanteisiin. Terveyssosiaalityön merkittävää roolia ei tulisi unohtaa sote-kokonaisuutta suunniteltaessa, sillä ihmiselämän ongelmat ja syrjäytymisriskin kasvaminen näkyvät usein ensimmäisenä juurikin terveydenhuollon palvelujen lisääntyvänä käyttönä. Silloin tarvitaan osaksi moniammatillista yhteistyösä sosiaalityön asiantuntija, joka osaa arvioida ja tunnistaa kasvavan sosiaalisen riskin. Arvion perusteella asiakas osataan ohjata oikean palvelun piiriin mahdollisimman varhain ja sitä kautta saadaan aikaan paitsi inhimillisen taakan vähenemistä myös säästöjä, jos yksikin syrjäytymisriskin kierteeseen joutunut yksilö, perheestä puhumattakaan, saadaan ohjattua tukeviin palveluihin ja avun piiriin ajoissa.
Erinomainen raportti. Ennakoitu hyvin todennäköisiä tulevia ongelmia. Ehkä olisi ollut hyvä vielä jakaa sosiaalitoimi varsinaisiin sosiaalihoitajien tekemään työhön ja muuhun eli esim. vanhus-ja vammaispalveluihin.