Tutkimusjohtaja Jari Kaivo-oja haluaa siirtyä pelottelupolitiikasta työstämään kuntien mahdollisuustekijöitä.
Tutkimusjohtajan viesti on, että huolestuttava väestökehitys ei tule täysin annettuna vaan trendeille voidaan tehdä jotakin. Ehkä paljonkin.
Suomen väestökehitys on viime vuosina ollut negatiivista ja poliittinen keskustelu on kärjistynyt synkkien, väestön vanhenemista kuvaavien ennusteiden seuratessa toistaan.
Hiljattain Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA totesi raportissaan, että hyvinvointivaltio ei ole vieläkään varautunut väestörakenteen muutokseen ja sen aiheuttamaan talouskasvun hidastumiseen. Mikäli nykyinen kehitys jatkuu, 2040-luku on vaikea.
Kansantaloustieteen ja tulevaisuuden tutkimuksen asiantuntija Jari Kaivo-oja Turun yliopistosta kannustaa kuntia ja maakuntia tarttumaan tietoon ja muuttamaan vallitsevia trendejä.
Kaivo-ojan ja tutkija Samuli Ahon KUNTASUKU-tutkimuksessa analysoidaan paraikaa Tilastokeskuksen kuntien käyttötalouksien aineistoja vuodesta 2015 vuoteen 2019. Luvut kertovat kaikkien Suomen kuntien taloudellisista ratkaisuista erilaisissa tilanteissa.
Tutkijat analysoivat miten tulo- ja menoratkaisut ovat vaikuttaneet kuntien huoltosuhteisiin.
– Olemme toiveikkaita, että aineistosta tulee merkittäviä tuloksia, Kaivo-oja sanoo.
Meneillään olevan tutkimuksen taustalla on kaksi merkittävää julkaisua. Kaivo-ojan ja Ahon julkaisu Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa vuonna 2019 analysoi Suomen väestöllisen ja taloudellisen huoltosuhteen kehitystä 1990–2017.
– Johtopäätösluku oli tiukahko. Todettiin, että tarvitaan aluepolitiikan uusarviointia, Kaivo-oja kertaa.
Maakunnallisten huoltosuhteiden erojen havaittiin kasvaneen vuodesta 2005 lähtien. Aluepolitiikan kannalta kehitys ei ole hyvä, sillä erot kasvavat niin suuralueiden kuin niihin kuuluvien maakuntien välillä, ja yhtenäinen aluetaloudellinen suunnittelu vaikeutuu.
Tutkijat totesivat, että väestöllisten huoltosuhteiden tunnusluvut ovat heikkenemässä koko maassa, ja on syytä kääntää katse tavoitehakuisempaan perhepolitiikkaan ja työperäiseen maahanmuuttopolitiikkaan. Väestönkasvu perustuu tällä hetkellä nettomaahanmuuttoon.
Hyvästä perhepolitiikasta tulevaisuuden voimatekijä
KUNTASUKU-tutkimuksessa huoltosuhdetta tarkastellaan kolmen tunnusluvun, väestöllisen, vanhus- ja lapsihuoltosuhteen näkökulmista.
Väestöllinen huoltosuhde eli ei työikäisten määrä jaetaan lapsihuoltosuhteeseen, joka kertoo alle 15-vuotiaiden määrästä suhteessa saman alueen työikäisiin ja vanhushuoltosuhteeseen, yli 65-vuotiaisiin.
Lapsihuoltosuhteen laskeva ja väestöllisen sekä vanhushuoltosuhteen nouseva kehitys kärjistävät tunnetusti kuntatalouden ongelmia.
Jari Kaivo-oja nostaisi lapsihuoltosuhteen nykyistä voimakkaammin kuntatalouden valokeilaan.
Lasten ja vanhusten määrää kuvaavat suhdeluvut ovat Kaivo-ojan mukaan saman kolikon kaksi eri puolta, ja on tärkeää että lapsihuoltosuhteeseen kiinnitetään huomiota omana itsenäisenä tekijänään. Jopa nykytutkimuksessa väestöllisen huoltosuhteen tarkastelu painottuu kuitenkin vahvasti vanhusväestöön.
Suomen syntyvyyskehitys on heikentänyt lapsihuoltosuhdetta. Kaivo-oja painottaa, että syntyvyydessä ei tulla saavuttamaan käännettä tai kestävää parannusta ellei perhepolitiikasta saada nykyistä huomattavasti toimivampaa.
Tarkastelemalla alueellisia eroja lapsihuoltosuhteessa voidaan kuitenkin nostaa esiin alueita, jotka koetaan turvallisiksi ja hyviksi paikoiksi perustaa perhe. Kaivo-ojan mukaan koronakriisi on entisestään vahvistanut lapsiperheiden turvallisuuden ja hyvän perhepolitiikan merkitystä aluekehityksessä.
– Käytännössä on kiinnitettävä yhä paremmin huomiota siihen, miten nuoret ihmiset pystyvät perustamaan perheitä, mitkä kannustimet ohjaavat lapsiluvun nostamiseen, miten naisten työelämän laatua voidaan parantaa ja miten perheen ja työelämän yhdistäminen toimisi paremmin, Kaivo-oja luettelee.
Omat vahvuudet esiin
Meneillään olevan tutkimuksen taustalla on myös Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen oma julkaisu, Alueiden älykäs erikoistuminen Suomessa. Siinä tarkastellaan alueiden vuorovaikutusta ohjaavia tekijöitä kansantaloustieteen alueindikaattorien valossa.
Kun etsitään kuntien ja maakuntien onnistumistekijöitä, Jari Kaivo-oja huomauttaakin, että vertailuissa on otettava huomioon tasapuolisesti kolme eri tekijää: suhteelliset kilpailutekijät, resilienssitekijät ja innovaatiotekijät. Liian helposti jäädään tuijottamaan vain yhteen muuttujaan, esimerkiksi lopettavien ja syntyvien yritysten määrään.
– Näitä kolmea muuttujaa tarkastellessa löytyy yllättäviäkin heikkouksia, ja usein jokin kolmesta jätetään kokonaan huomiotta. Huoltosuhdetekijät ovat pohja alueen kehittämiselle. Sen päälle otetaan nämä kolme näkökulmaa ja politiikkatoimet kohdistetaan todettuihin heikkouksiin. Siinä on hyvä taloustieteellinen pohja alueen kehittämiselle, Kaivo-oja ohjeistaa.
Suhteellinen kilpailutekijä tai suhteellinen etu tarkoittaa alueellista erikoistumista ja osaamista eli maakunnallisia vahvuuksia kansainvälisessä kilpailussa. Niitä ei Kaivo-ojan mukaan osata edelleenkään nostaa riittävästi esiin.
– Jotain suhteellisen edun tekijöitä löytyy kaikilta seuduilta. Niistä pitää olla ylpeitä ja niitä on kehitettävä. Sanoisin, että kuntataloudessa kannattaa pitää mielessä vanhat Anders Chydeniuksen opit maakunnallisesta itseluottamuksesta ja vahvuuksista – eli suhteellisen edun vaalimisesta. Näistä tekijöistä ei ole riittävästi kiinnostuttu maakunnissa ja ymmärrys puuttuu ministeritasoltakin, tutkimusjohtaja suomii.
Maakunnallisia ja kunnallisia toimijoita tutkimusjohtaja kannustaa yksinkertaisesti tiedottamaan paikallisesta osaamisesta ja yritystoiminnasta paremmin. Ilman tietoa toimivia kaksoiskuntakokeiluja tai maakuntayhteistyötä ei saada toimimaan. Myös opiskelijat voisivat jäädä opiskelupaikkakunnilleen, jos tieto siellä toimivista yrityksistä ja niiden työmahdollisuuksista tavoittaisi heidät.
Kriittinen katse valtion makrotalouteen
Jari Kaivo-oja on julkaissut mittavan määrän kansainvälisiä tutkimuksia kansantaloustieteestä ja aluetieteestä. Hän toteaa, että tutkijalla on tilaa olla idealisti, päätöksentekotasolla tulonjakoon ja maahanmuuttoon liittyvät asiat taas ovat poliittisesti hyvinkin herkkiä.
Juuri siksi tutkijat toivovat, että tutkittu tieto helpottaa päätöksentekoa.
– Valtiovarainministeriöstä tulee nyt viestiä, että olemme jäämässä talouskasvussa jälkeen muista Pohjoismaista. Meillä on toden totta tekemistä, mutta näissä vertailuissa unohdetaan usein esimerkiksi se, että Ruotsissa on puolet enemmän väestöä. Talouskasvuvertailuissa on otettava huomioon huoltosuhdetekijät, muuten ei voida puhua tietopohjaisesta johtamisesta, Kaivo-oja huomauttaa.
Huoltosuhdetekijöiden aliarvioiminen voi johtaa jopa väärään kasvupolitiikkaan. Kunnat ovat vahvoja kestävän kehityksen ja hyvinvoinnin tuottamisessa, ja se pitäisi ottaa huomioon talouskasvun rinnalla.
– On epäoikeudenmukaista syyttää kuntia siitä, millainen huoltosuhde Suomessa on, sillä moni siihen liittyvä asia on syntynyt valtion makrotalouden ja päätöksenteon kautta. Syyttelevä keskustelu markkinoista ja julkisesta taloudesta on myös turhaa. Meillä on vahva julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö, jolla on menestytty. Miksi emme keskity sen vahvistamiseen? kysyy Jari Kaivo-oja.
Juttu julkaistaan 16.9. ilmestyvässä Polemiikissa 3/21.
Kommentit