| Kirjoittanut:
Suomesta ollaan rakentamassa tiedolle ja osaamiselle rakentuvaa yhteiskuntaa. Se edellyttää, että rakennustyöhön saadaan maan kaikki osat ja koko väestö täysipainoisesti mukaan. Osaava Suomi edellyttää osaavia alueita. Yliopistot ja erityisesti niiden kolmas tehtävä ovat osaavien alueiden muodostumisen keskeinen edellytys.
Professori Ilkka Virtanen Vaasan yliopistosta pohtii Polemia –julkaisussaan tätä yliopistojen uutta tehtävää niin yliopistojen kuin alueidenkin näkökulmasta. Kolmannen tehtävän suhteet yliopistojen ydintehtäviin, tieteelliseen tutkimukseen ja siihen perustuvaan opetukseen, ovat niin ikään pohdinnan kohteena.
Kommentit