uutiset / 13.08.2022

Suomen vuosikymmenen plussat: Maanpuolustus, koulutusjärjestelmä, kilpailukyky, yrittäminen ja tutkimus. Miinukset: Luottamus politiikkaan, velkaantuminen, sote-palvelut, ilmastotalkoot ja verotus.

Vahva valtaosa suomalaisista on luottavainen, että Suomessa maanpuolustustahto (82 %) ja -kyky (77 %) säilyvät korkealla tasolla tällä vuosikymmenellä. Sen sijaan kaksi kolmesta (68 %) epäilee, että luottamus politiikkaan ei vahvistu, käy ilmi KAKS – Kunnallisalan tutkimussäätiön tutkimuksesta.

Jaa artikkeli Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Selvä enemmistö uskoo myös, että Suomen koulutusjärjestelmä on vuosikymmenen lopulla maailman huippua (58 %) ja maamme säilyy kansainvälisesti kilpailukyisenä (58 %). Enemmistö on vakuuttunut myös siitä, että Suomessa kannattaa perustaa yrityksiä ja yrittää (56 %). Myös tieteen ja tutkimuksen voimavarojen (55 %) uskotaan kehittyvän myönteisesti.

Sen sijaan Suomen ja Venäjän suhteiden myönteiseen kehitykseen ei uskota (77 %).  Heikko on suomalaisten usko myös siihen, että kansalaisten luottamus politiikkaan vahvistuisi (68 %) ja velkaantuminen saataisiin kuriin (64 %). Varsin pessimistisesti kansalaiset suhtautuvat myös siihen, että sosiaali- ja terveyspalveluita olisi tarjolla riittävästi (58 %).

Suomen hiilineutraalisuustavoitteiden toteutumiseen (54 %), eikä luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttämiseen (54 %) uskota. Enemmistö ei luota myöskään verotuksen oikeudenmukaisuuteen (54 %). Yli puolet suomalaisista ei luota siihen, että kansalaisten usko tulevaisuuteen vahvistuisi vuosikymmenen loppuun mennessä.

Perussuomalaisten tukijoilla on pahoja aavistuksia melkein kautta linjan. Tuloksista käy myös ilmi se, että vaaleissa äänestämättä jättävät ihmiset muistuttavat näkemyksiltään pitkälti perussuomalaisten kannattajia. Kokoomuksen kannattajat ovat keskimäärää vakuuttuneempia siitä, että velanottoa ei saada hillittyä eikä verotus ole enää vuosikymmenen lopulla oikeudenmukaista.

SDP:n kannattajien näkemykset ovat lähes kauttaaltaan keskimäärää optimistisempia. Keskustan kannattajat luottavat keskimäärää voimakkaammin siihen, että työpaikkoja, sosiaali- ja terveyspalveluita on vastaisuudessa riittävästi tarjolla. Vihreiden kannattajat eivät usko luonnon monimuotoisuuden heikentymistä saatavan hallintaan. Vasemmistoliiton tukijat ovat muita vakuuttuneempia siitä, että yritykset tulevat vastaisuudessa hyvin toimeen ja Suomi säilyy kansainvälisesti kilpailukykyisenä.

Koko tutkimusosion pääset lukemaan täältä.

Tutkimuksen toteutus. KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen toteutti Kantar TNS Oy. Tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanavalla 3.-9.6.2022. Haastatteluja tehtiin yhteensä 1.034. Vastaajat edustavat maamme 18–79 vuotta täyttänyttä väestöä Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on koko aineiston tasolla suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lisätietoja: Asiamies Antti Mykkänen, 0400-570087.

Kommentit

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.