TE-palvelut lähelle asiakkaita
TE-palvelut siirtyvät valtiolta työllisyysalueille kuntien järjestettäväksi vuoden 2025 alussa, joka on suuri muutos Suomen työllisyyspalvelujen kentässä. TE-uudistuksen valmistelu alkoi kunnissa toden teolla viime vuoden keväällä, kun eduskunta hyväksyi työvoimapalvelujen järjestämisestä annetun lain. Uudistuksella tavoitellaan työvoimapalvelujen tuomista entistä lähemmäksi työnhakijoita ja työnantajia, työnhakijoiden nopeaa työllistymistä sekä palvelujen tuottavuuden, saatavuuden ja monipuolisuuden lisäämistä. Lisäksi uudistuksen tavoitteena on turvata kielelliset oikeudet ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien palvelut. Keskeisenä tavoitteena on myös se, että kunnat saavat synergiaetuja yhdistämällä lakisääteiset TE-palvelut kuntien elinvoima-, työllisyys- ja koulutuspalveluihin.
Manner-Suomen kunnista muodostettiin 45 työllisyysaluetta, joista 38:aan kuuluu pieniä, alle kymmenentuhannen asukkaan kuntia. Työllisyysalueet tuli muodostaa siten, että niiden työvoimapohja on vähintään 20 000, ja ne ovat maantieteellisesti yhtenäisiä, työmarkkinoiden ja työssäkäynnin kannalta toimivia alueilta. Poikkeuksina kriteereistä olivat saaristolaisuus, pitkät etäisyydet, kielellisten ja kulttuuristen oikeuksien toteutuminen tai palvelujen järjestämiseen liittyvät seikat. Näillä perusteilla poikkeusluvan sai kuusi työllisyysaluetta.
Valtaosa työllisyysalueista järjestää TE-palvelut vastuukuntamallilla, jossa yksi kunta vastaa palvelujen järjestämisestä. Ainoastaan kaksi työllisyysaluetta on valinnut kuntayhtymämallin ja neljä kuntaa – Helsinki, Vantaa, Lahti, Kouvola – järjestää palvelut itsenäisesti. Vain kahdella työllisyysalueella Lapissa vastuukuntina ovat alle 10 000 asukkaan kunnat, Kittilä Tunturi-Lapin ja Pellon työllisyysalueella sekä Sodankylä Pohjois- ja Itä-Lapin työllisyysalueella.
Koska kunnat ja työllisyysalueet ovat lähtökohdiltaan erilaisia ja niiden kehitys on erilaistunut, työllisyyspolitiikan toteuttaminen edellyttää paikkaperustaista kehittämistä, joka tunnistaa paikallisen kehityspotentiaalin, vahvuudet, erityispiirteet ja ongelmat. Pienet kunnat eroavat huomattavasti toisistaan muun muassa väestö- ja työvoimapohjan, sijainnin, pinta-alan, välimatkojen, elinkeino- ja yritysrakenteen, työssäkäyntialueeseen kuulumisen ja pendelöinnin, työttömyyden sekä työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaannon perusteella.
Pienten kuntien väestö ja sijainnin vaikutukset elinvoimaan
Pienten kuntien väestömäärä vaihtelee seitsemästäsadasta hieman alle kymmeneentuhanteen. Kunnista 197 (67 %) on pieniä ja niissä asuu 16 prosenttia Manner-Suomen työvoimasta. Alle 10 000 asukkaan kuntien työvoiman määrä vaihtelee noin 300 ja 5 000 välillä. Työvoimaa on alle 1 000 hieman yli viidenneksessä kunnista, ja vain seitsemässä kunnassa työvoimaa on yli 4 000 henkilöä. Syntyvyyden vähentyessä ainoastaan maahanmuutto kasvattaa Suomen väkilukua ja turvaa työvoiman saatavuutta. Vieraskielinen väestö on keskittynyt suurimpiin kaupunkeihin, mutta myös joissakin pienissä länsi- ja etelärannikon sekä Itä-Suomen rajakunnissa vieraskielisten osuus on suhteellisen suuri, mikä edellyttää paikallisia ratkaisuja kotoutumisen järjestämisessä.
Kunnan sijainnista voi olla sekä hyötyä että haittaa. Hyvät liikenneyhteydet, sijainti lähellä keskeistä päätieverkkoa, rautatietä, satamaa tai maakuntakeskusta on eduksi kunnan elinvoiman kehittämiselle. Sijaintihaittoja ovat harva-asutus, pitkät välimatkat, heikko saavutettavuus ja syrjäinen sijainti. Sijaintitekijöistä työpaikkojen ja asuntoalueiden sijainti vaikuttaa työmatkojen suuntautumiseen ja pituuteen ja sitä kautta paikallisten työmarkkinoiden rakenteeseen ja toimintaan.
Työpaikat ja työpaikkaomavaraisuus
Työpaikkaomavaraisuus on yksi kunnan elinvoiman ja kilpailukyvyn mittareista. Mikäli alueella on enemmän työpaikkoja kuin siellä asuvia työllisiä, on alueen työpaikkaomavaraisuus yli 100 prosenttia. Pienten kuntien työpaikkaomavaraisuus vaihtelee noin 40 prosentista yli 150 prosenttiin, joten erot työpaikkaomavaraisuudessa ovat merkittäviä. Teollisuus on merkittävin työllistäjä monissa kunnissa. Kunnissa, joissa työpaikkaomavaraisuus on korkea, teollisuuden lisäksi muita merkittäviä työllistäjiä ovat kuljetusala samoin kuin julkisen hallinnon varuskunnat, vankilat sekä Rajavartiolaitoksen ja Tullin toimipaikat. Erityisesti Pohjois-Suomessa myös matkailu on merkittävä työllistäjä.
Kuvio: Työpaikkaomavaraisuus ja työllisyysaste alle 10 000 asukkaan kunnissa niiden työssäkäyntialueisiin kuulumisen mukaan vuonna 2021. Lähde: Tilastokeskus, Kuntien avainluvut; Työssäkäyntialueet 2023.
Työssäkäynnin kannalta yhtenäistä aluetta voidaan kuvata pendelöintiin eli kuntien väliseen työssäkäyntiin perustuvilla työssäkäyntialueilla. Tilastokeskuksen työssäkäyntialuejaossa vain sellaiset kunnat kuuluvat työssäkäyntialueidensa keskuksiin, joiden työllisistä vähintään kymmenesosa pendelöi toiseen kuntaan. Mikäli kunnasta ulospendelöinti on tätä vähäisempää, on kunta työssäkäyntialueeseen kuulumaton. Tilastokeskuksen työssäkäyntialuejaon mukaan alle 10 000 asukkaan kunnista 41 prosenttia ei kuulu työssäkäyntialueisiin. Suurin osa pienistä työssäkäyntialueisiin kuulumattomista kunnista sijaitsee Keski-, Itä ja Pohjois-Suomessa. Työssäkäyntialueeseen kuulumattomissa kunnissa työpaikkaomavaraisuus on yleensä korkeampi kuin työssäkäyntialueen kehyskunnissa, mutta työllisyysaste on useimmiten korkeampi työssäkäyntialueen kehyskunnissa, joista käydään paljon työssä työssäkäyntialueen keskuksessa. Työssäkäynnin kannalta yhtenäiset alueet ovat oleellisia työmarkkinoiden toiminnan, työvoiman liikkuvuuden ja työvoimapalvelujen suuntaamisen kannalta. Kunnissa, joissa pendelöintimahdollisuudet ovat vähäiset, työllisyysongelmia pitäisi pystyä ratkaisemaan paikallisesti.
Kartta: Kuntien kuuluminen työssäkäyntialueisiin. Lähde: Tilastokeskus, Väestörakenne ja työssäkäyntialueet 2023.
Työttömyys ja työvoimapula ratkaistavana
Työllisten määrä on vähentynyt viime kymmenen vuoden aikana enemmistössä alle kymmenentuhannen asukkaan kunnista. Ainoastaan alle kahdessakymmenessä kunnassa työllisten määrä on kasvanut, ja näistä kunnista yli puolet sijaitsee Pohjois-Suomessa. Työvoiman saatavuuden varmistaminen on elintärkeää kuntien elinvoiman ja yritysten toimintaedellytysten kannalta, joten työvoimaa tarvitaan myös ulkomailta. Useilla alueilla on työvoimapulan ja osaavan työvoiman saatavuusongelmien lisäksi laajaa työttömyyttä. Myös työttömyydessä on suuria alueellisia ja kuntakohtaisia eroja. Työttömien osuus työvoimasta on ollut suurinta Pohjois-Karjalan kunnissa ja vähäisintä Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan kunnissa.
Pienet kunnat eroavat toisistaan monin tavoin, joten työllisyyspolitiikan toteuttamisessa tarvitaan paikkaperustaista lähestymistapaa, joka ottaa huomioon kunkin alueen ainutlaatuiset vahvuudet ja ongelmat. Tämä vaatii sitä, että pienten kuntien näkemykset tulevat kuulluiksi työllisyysalueiden päätöksenteossa.
Itä-Suomen yliopiston Alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatian tutkijat työskentelevät Kunnallisalan kehittämissäätiön rahoittamassa tutkimushankkeessa KUMU -Kuntien muuttuva rooli työllisyys- ja elinkeinopalveluissa.
Kommentit