KATSO ALLA OLEVISTA LINKEISTÄ OMAN KUNTASI ELINVOIMA 2010 JA 2030
- Kuntien toimintamenojen suhde ansiotuloihin – 10 parasta, 10 huonointa, 10 suurinta ja maakuntakeskukset
- Kuntien toimintamenojen suhde ansiotuloihin – kunnat paremmuusjärjestyksissä
- Kuntien toimintamenojen suhde ansiotuloihin – kunnat aakkosjärjestyksessä
Elinvoimaisimpia kuntia vuonna 2030 tulevat olemaan Kauniainen, Espoo, Pornainen, Nurmijärvi, Tuusula ja Kerava. Siellä kuntien toimintamenot ovat vain noin viidennes asukkaiden ansiotuloista. Uudellamaalla pärjätään myös tulevaisuudessa, siksi alueella on hankala perustella kunnille liitoksia.
10 suurimmasta kaupungista parhaiten pärjää Espoo, jonka toimintamenot ovat noin viidennes ansiotuloista. Vantaalla, Jyväskylässä, Lahdessa ja Helsingissä vastaava suhdeluku on noin kolmannes. Maakuntakeskuksista eli alueensa vetureista yskivät pahiten Kokkola ja Pori.
Heikoimmin menopaineista selviävät kunnat jakautuvat useisiin maakuntiin. Suomenselän alue ja kaukana keskuksista olevat harvan asutuksen alueen kunnat pärjäävät heikoiten.
Häntäpäätä pitää vuonna 2030 Soini, jossa kunnan toimintamenot ovat noin neljä viidesosaa asukkaiden ansiotuloista. Yli kaksi kolmasosaa ne ovat Kiteellä, Miehikkälässä, Haapavedellä ja Alajärvellä.
KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiö teetätti PTT:llä tutkimuksen siitä, mitkä kunnat ovat elinvoimaisia nyt ja tulevaisuudessa eli miten kunnat selviävät päätehtäviensä rahoituksesta asukkaidensa verotuloilla. Tutkimus selvittää kuntien väestörakenteen vaikutusta kuntalaisten veronalaisiin ansiotuloihin ja kuntapalveluiden menopaineisiin. Ennusteet vuoden 2030 toimintamenoista ja veropohjasta perustuvat Tilastokeskuksen vuoden 2012 väestöennusteeseen.
Lisätietoja: Asiamies Antti Mykkänen, KAKS, 0400-570087
Kommentit