Mitä on inkluusio koulussa?
Kapeasti määritellen sitä, että kaikki oppimiseen tukea tarvitsevat oppilaat opiskelevat yleisopetuksessa. Laajemman määritelmän mukaan yleisopetukseen kuuluvat kaikki oppilaat sukupuoleen, rotuun, uskontoon, seksuaaliseen orientaatioon, vammaisuuteen, äidinkieleen tai muuhun syyhyn katsomatta. (Haug 2017) Inkluusio on koulutuspoliittinen linjaus, jonka perusarvoja ovat osallisuus, yhdenvertaisuus ja erilaisuuden näkeminen rikkautena. Otan tässä blogissa kantaa inkluusioon ja kantani perustuu erityisopetuksessa opiskelleiden haastatteluihin.
Asenteista inkluusioon
Monissa inkluusiota koskevissa asennetutkimuksissa (Saloviita 2020; 2024; Takala & Sirkko 2022), jotka ovat kohdistuneet opettajiin, oppilaisiin tai opettajaksi opiskeleviin, asenne on ollut melko negatiivinen. Se on sitä positiivisempi, mitä enemmän opettajalla on tietoa erilaisesta oppimisesta. Usein opettajien tiedot ja taidot inklusiivisista, osallistavista käytännöistä ja pedagogiikasta ovat ohuet. Tilanne koululuokassa voi helposti olla sellainen, että tukea tarvitsevat oppilaat eivät sitä saa, koska opettaja ei osaa tukea heitä. Ne, jotka eivät tarvitse tukea, eivät opi, koska opettajan aika ei riitä heille. Opettaja kokee osaamattomuutta, koska ei ole koulutuksessa saanut erityispedagogisia tietoja ja taitoja. Jokainen osapuoli siis tavallaan kärsii. (Takala ym. 2022)
Onneksi on muunkinlaisia tutkimustuloksia. Niiden mukaan hyvin resursoidussa yleisopetuksessa kaikki voittavat. (Long & Guo 2023; Nilholm & Ahl 2010) Resurssina on vähintään koulunkäynninohjaaja tai laaja-alainen erityisopettaja luokan- tai aineenopettajan lisäksi. Myös maltillinen ryhmäkoko ja jakotilat sekä yksilöllinen materiaali tukevat inkluusion onnistumista. Hyvät resurssit toki maksavat ja siksi niitä ei joka luokassa olekaan. Kunnan päättäjien mieleen voi hiipiä ajatus, olisiko mahdollista vähitellen luopua kalliista erityisluokista ja -kouluista, nyt kun on tämä inkluusiokin.
Kenen näkemys painaa?
Erillisen erityisopetuksen tarpeellisuudesta kysyttiin nykyisiltä ja entisiltä erityisopetuksen oppilailta. Haastattelimme yläasteen erityisopetuksessa olevia (n= 28) sekä sieltä jo opiskeluun siirtyneitä (n=16) heidän kokemuksistaan koulussa. (Takala & Kokko 2024) Lisäksi haastattelin ja kyselin erityisopetuskokemuksista nuorilta vangeilta (n=36). Oppilaiden, opiskelijoiden ja vankien omakohtaiset kokemukset antavat omanlaisen näkökulman tukea tarvitsevien opetukseen. Koska suurin osa haastelluista oli opiskellut sekä yleis- että erityisopetuksessa, he pystyivät myös vertaamaan niitä. Esitän tässä vain päätuloksia, muut löytyvät julkaisuista.
Kokemuksia yleis- ja erityisopetuksesta
Yleisopetus nähtiin haluttavana ja normaalina. Moni kuitenkin leimautui siellä osaamattomaksi ja erilaiseksi. Erityisesti nykyiset vangit muistelivat, että saivat usein syntipukin roolin.
”Jos sä teit jotain, sua puhuteltiin, vietiin rehtorin puhutteluun. Sit mäkin olin monta kertaa korviani myöten kusessa jonkun asian kans sen takia, että mua vaan alettiin sit syyttää ihan kaikesta. Sit mua ärsytti, et ku mä en ollut tehny jotain asiaa, sit kumminkin se lyötiin mun syyksi.” (vanki 16/28 vuotta)
Iso ryhmäkoko, sen aiheuttama melu ja levottomuus hankaloitti oppimista. Luokassa oli vain yksi opettaja, eikä hän ehtinyt auttamaan kaikkia. Aina ei myöskään kehdannut kysyä. Niinpä alkoi olla poissaoloja ja häiriökäytöstä. Kun oppilas sitten siirtyi erityisopetukseen, seurasi siitä hyvää, mutta myös huonoa. Tuttu kaveripiiri jäi, aikuisetkin ympärillä vaihtuivat, varsinkin jos erityisopetus annettiin toisessa koulussa. Erityisesti vangit kertoivat runsaista kouluvaihdoista, yksi heistä oli vaihtanut koulua yhdeksän kertaa. Samalla myös asuinpaikka vaihtui, usein laitoksesta toiseen. Erityisopetuksen pieni ryhmäkoko ja se, että opettajalla tai ohjaajalla oli aikaa neuvoa, auttoi oppimaan. Erityisesti se, että opettaja ei vain opettanut, vaan kyseli myös kuulumisia ja oli kiinnostunut oppilaan arjesta, koettiin hyväksi.
”Koska tääll on helpompaa niinku opiskelua ja opet pystyy auttaan, kun on vähemmän oppilaita. ” (oppilas 28/16 vuotta)
Osalla oli kuitenkin erityisopetuksessakin levoton luokka, eikä oppiminen ollut siksi helppoa.
Jos sä laitat kymmenen esiteinii, jotka on kovii härväämään, pieneen tilaan, ni ei se härväys ainakaan vähene siitä.” (vanki 23/29 vuotta)
Muutama erityisopettajana toiminut ei vaatinut opetussuunnitelman mukaista opiskelua, vaan päästi oppilaita luokalta ilman työskentelyä. Haastattelujen mukaan osa opettajista ei myöskään aina käyttäytynyt hyvin oppilaitaan kohtaan. Ei siis pelkkää hyvää sanottavaa erityisopetuksesta.
Johtopäätöksiä
Suurin osa erityisluokassa tai -koulussa opiskelleista oli tyytyväisiä siihen. Moni sanoi, ettei olisi saanut kouluaan päätökseen ilman erityisopetusta. Muutama oli myös kokenut JOPO-luokan hyväksi, yksi kehui Steiner-koulua ja muutama totesi, että työharjoittelun yhdistäminen kouluun oli paras ratkaisu hänelle. Tarvitaan siis joustavia, yksilöllisiä ratkaisuja. Tutkimustulosteni perusteella totean, että inkluusio ei ole ainoa hyvä ratkaisua, vaan tarvitaan myös muuta, kuten erityisluokkia ja -kouluja. Niiden muutamat esiin tulleet puutteet tulee toki korjata. Parhaimmillaan erityisopetus tukee lapsen ja nuoren osallisuutta ja yhteenkuuluvuutta ja auttaa myöhemmin integroitumana yhteiskuntaan. Kunhan koulussa on opittu ja vaadittu tarpeeksi, sopivasti.
Lähteitä
Haug, P., 2017. Understanding inclusive education: Ideals and reality. Scandinavian Journal of Disability Research, 19(3), 206–217.
Long, T. & Guo, J. 2023. Moving beyond Inclusion to Belonging. Int Journal of Environmental Research and Public Health, 20 (20) 6907.
Nilholm, C. & Alm, B. 2010. An inclusive classroom? A case study of inclusiveness, teacher strategies, and children’s experiences. European Journal of Special Needs Education, 25(3), 239-252.
Saloviita, T. 2020. Teacher attitudes towards the inclusion of students with support needs
Journal of Research in Special Educational Needs, 20 (1), 64-73.
Takala, M. 20xx. Käsikirjoitus vankien kokemuksista erityisopetuksesta.
Takala, M. & Kokko, M. 2024. Erityisopetus oppilaiden kertomana – Näkökulmana yhteenkuuluvuuden politiikka. Kasvatus, 5, 491-506.
Takala, M. & Sirkko, R. 2022. Pre-service teachers’ attitudes towards inclusion in Finland. Support for Learning, 37(3), 377-398.
Kommentit