Vaaditaanko luottamushenkilöiltä erityisen paksua nahkaa? Kuuluuko epäasiallinen käytös ja kommentointi toimenkuvaan ja pitääkö häirintää vain oppia sietämään? Vai meneekö jossain sittenkin sietämisen raja? Poliittiseen päätöksentekoon kuuluu osaltaan julkinen keskustelu. Tiedämme, että monet poliittiset päättäjät joutuvat kuitenkin kohtaamaan tehtävässään epäasiallista käyttäytymistä, häirintää ja uhkailua. Tällaisen käytöksen kohteeksi joutumisella on vaikutuksensa. Huolestuttavaa demokratian kannalta on, jos se vaikuttaa ihmisten halukkuuteen asettua ehdolle vaaleissa.
Muutama nosto aiemmasta tutkimuksesta osoittaa ilmiön laajuuden ja pysyvyyden. Vuoden 2008 uhkailukyselyssä valtuuston puheenjohtajista 45% ja hallituksen puheenjohtajista 36% oli kokenut uhkailua. Päättäjäkysely vuodelta 2015 kertoo, että kaikkiaan 25% vastaajista ilmoitti joutuneensa luottamus- tai virkatehtäviensä takia häirinnän kohteeksi. Häirinnän kokemukset olivat yleisiä kuntien hallitusten jäsenten (33 % vastaajista) joukossa. Näkyvään asemaan liittyy suurempi alttius myös vihapuheen kohteeksi joutumiselle. Uusin aiheeseen liittyvä kysely on toteutettu vuonna 2019 ja sen mukaan noin kolmannes kaikista Suomen kuntapäättäjistä (34 %) on kokenut luottamus- tai virkatehtäviin liittyvää vihapuhetta tai häirintää. Vihapuheen osalta kuntapäättäjissä on myös huomattava ero: naiset (42%) ovat kokeneet enemmän vihapuhetta kuin miehet (28%). (Sandberg 2016; Pekola-Sjöblom & Airaksinen 2018; Knuutila, Kosonen, Saresma, Haara & Pöyhtäri 2019.)
Häirintää kohdataan monenlaisissa tilanteissa ja häirintäkanavia on useita. Digitaalisen median merkitys on kuitenkin korostunut viime vuosina. Sosiaalisen median alustoilla vuorovaikutus on usein hallitsematonta, mikä saattaa näkyä esimerkiksi haluttomuutena olla läsnä sosiaalisessa mediassa. (vrt. esim. Knuutila & al. 2019, Syväjärvi 2017.)
Häirinnällä voi olla erittäin merkittäviä vaikutuksia ihmisen henkilökohtaiseen elämään ja työsuorituksiin. Häirintä voi johtaa lisääntyneeseen ja jopa krooniseen stressitilaan. Se voi vaikuttaa monin tavoin ihmisen henkilökohtaiseen hyvinvointiin ja ihmissuhteisiin. Haitalliset vaikutukset voivat ulottua työn lisäksi luovuuteen ja käytökseen. (Kts. esim. Foulk et al. 2018, 674; Harms & al. 2017; Holmvall & Sobhani 2019; Hershcovis, Ogunfowora, Reich & Christie 2017.)
Häiritsijöistä voidaan tunnistaa neljä keskeistä kategoriaa: 1) päättäjiä yleisesti vihaavat häiriköt, 2) henkilöön leimautuneet häiriköt, 3) poliittisista päätöksistä tai suunnitelmista vihastuneet ”tavalliset” kansalaiset ja 4) poliittiset ääriryhmät ja organisoitu rikollisuus. (kts. SOU 2006; Reunanen & Harju 2006.)
Poliittisiin päättäjiin kohdistuvaa epäasiallista käytöstä on tutkittu aiemmin pääasiassa kyselyiden kautta: missä kanavissa sitä ilmenee, ketä kohtaan ja millaisissa määrin. Tampereen yliopistossa on käynnistynyt KAKS:in rahoittama Sietämisen rajat -tutkimus, jossa pureudutaan tarkemmin kunnallisten luottamushenkilöiden kokemaan häirintään ja siihen, mihin luottamushenkilöt piirtävät rajan politiikkaan kuuluvan keskustelun ja häiritsevän käyttäytymisen välille. Tutkimusta ohjaavat kysymykset: Millaista häirintää ja uhkailua kuntien johtavat luottamushenkilöt työssään kokevat ja miten se heihin vaikuttaa? Miten eri kuntien johtavat luottamushenkilöt kuvailevat sietämisen rajoja? Perusoivallus, josta tämän tutkimuksen tarve kumpuaa, on että johtavien luottamushenkilöiden käsitykset siitä, mitä ihmisten pitäisi tehtävässään sietää, vaihtelevat. Tutkimuksella pyrimme laajentamaan ymmärrystä häirintäilmiöstä kuntien luottamushenkilöiden keskuudessa ja tarjoamaan uusi näkökulmia ja rajanvetoja keskusteluun.
Oletko kunnan johtava luottamushenkilö? Onko sinulla kokemuksia häirinnästä? Haluatko olla omalla tarinallasi mukana tutkimuksessa? Haemme tutkimusta varten lisää henkilöitä luottamuksellisiin haastatteluihin. Ota yhteyttä:
Tutkimuksen vastuullinen johtaja Jenni Airaksinen, jenni.airaksinen@tuni.fi
Tutkija Anni Kyösti, anni.kyosti@tuni.fi
Kommentit