Dosentti Sami Borg seuraa tehtävässä Veli Pelkosta, joka on toiminut yli kolmenkymmenen vuoden ajan säätiön tutkimusasiamiehenä. Pelkonen jää eläkkeelle heinäkuun alussa. Borg aloittaa tutkimuspäällikkönä syyskuussa.
Sami Borg kommentoi valintaansa työmatkalta Bratislavasta.
Kiinnostava tehtävä kiinnosti ja valituksi tuleminen tuntuu tietenkin hyvältä.
Sami Borg on tehnyt pitkän uran Tampereen yliopistossa politiikan tutkimuksen ja opetuksen sekä tutkimusdatan avaamisen parissa useissa eri tehtävissä.
Pisimpään, vuosina 1999-2016, olen toiminut Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston johtajana. Työ oli luonteeltaan tutkimuksen tukitoimintaa. Tietoarkisto arkistoi ja välittää tutkimusaineistoja tutkijoille sekä opetuskäyttöön.
KAKSin tutkimuspäällikön työssä Sami Borg näkee paljon samansuuntaista: mahdollisuuden edistää monin tavoin tutkijoiden edellytyksiä tutkia
Tässä vaiheessa en linjaa vielä mitään. Odotan, että pääsen aloittamaan työni ja keskustelemaan säätiön johdon kanssa perusteellisemmin tutkimukseen liittyvistä kysymyksistä.
Kunnallisalan kehittämissäätiötä Sami Borg luonnehtii kokoluokkaansa suuremmaksi toimijaksi, joka vaikuttaa kuntatutkimuksen tukemisen lisäksi yhteiskunnallisen keskustelun herättäjänä.
Olen tehnyt vuosien aikana yhteistyötä KAKSin kanssa ja arvostan sitä, että säätiö viestii toiminnastaan näkyvästi ja haluaa herättää yhteiskunnallista keskustelua.
Sami Borg muistuttaa, että kunnallisala elää ennätyssuurta muutosta. Sote-palveluiden siirto hyvinvointialueille muuttaa kuntien ja kuntatalouden asemaa. Ilmastonmuutos ja muut globaalit isot ilmiöt haastavat alueet ja kunnat. Yksi suurista kysymyksistä on demokratian tulevaisuus. Maailman nykymenoa arvioitaessa demokratian toteutuminen ei sekään ole itsestäänselvää.
Kunnallisalan tutkimuksella ja tiedolla on jatkossa kysyntää.
Sami Borg tunnetaan ennen kaikkea vaaleihin liittyvistä tutkimuksistaan – ja Ylen pitkäaikaisena vaaliasiantuntijana
Ensimmäisen kerran Borg toimi Ylen vaalistudiossa asiantuntijana vuoden 1994 presidentinvaaleissa. Sen jälkeen hän on toiminut Ylen asiantuntijana lähes kaikissa vaaleissa.
Vuonna 1996 Borg väitteli politiikan tutkimuksen alalta aiheenaan Velvollisuus vaikuttaa. Väitöstutkimus käsitteli suomalaisten äänestysosallistumisen perusteluja ja eduskuntavaalien äänestysprosentin laskua. Valtio-opin dosentti Borg on ollut vuodesta 1998 alkaen.
Vuosien aikana Sami Borgille on kertynyt huomattava määrä asiantuntijatehtäviä erityisesti oikeusministeriön työryhmissä ja toimikunnissa. Tietoarkiston kautta hän on edistänyt kansainvälisesti vertailevien tutkimusaineistojen keruuta Suomessa. Borg on lisäksi yksi Suomen vaalitutkimuskonsortion perustajista.
Tämän vuoden alussa Sami Borg pääsi arvioimaan uutta kansanvaalia tammikuun aluevaalien yhteydessä.
Hyvinvointialueiden tulevaisuus kiinnostaa myös Kunnallisalan kehittämissäätiötä, aihepiirihän on osa kunnallistutkimusta.
Nyt kokenut vaalitutkija ja -asiantuntija saa upottaa kätensä sekä kunta- että aluetutkimukseen tutkimustyön mahdollistajana. Sami Borg kertoo, ettei kaavaillut enää uutta loikkaa työurallaan 57-vuotiaana.
Mutta kun tämä tehtävä tuli avoimeksi, se tuntui mahdollisuudelta, jonka haluan vielä katsoa.
Sen sijaan tamperelaisuus on pysyvää
Sami Borg asuu jatkossakin Tampereella. Työmatka Fredrikinkadulle Helsinkiin taittuu vaivattomasti.
Vapaa-aika kuluu suurperheen parissa: Borgilla ja hänen vaimollaan on viisi lasta, josta enää yksi asuu kotona. Osalla jälkikasvusta on jo lapsia ja Borg kertoo ylpeänä olevansa isoisä.
Myös liikunta, musisointi ja ”suvun tarpeisiin säveltäminen” kuuluvat Sami Borgin harrastuksiin.
Suvun tapaamisissa soitamme lankomiesten kanssa perustamassamme yhtyeessä omaa tuotantoa.
Perustamperelaiselta on pakko kysyä lopuksi vielä yksi kysymys: Ilves vai Tappara?
Ehkä kallistun hivenen Ilveksen puolelle. Olen toiminut nuorena myös tuomarina kiekkokaukalossa. Tamperetta ei voi kuvitella ilman lätkää.
Tervehdys Nurmoosta!
Vaalit on käyty ja presidentti valittu. Vaalit olivat tiukat. Vaalien jälkeen en ole huomannut keskusteltavan siitä, että mikä vaikutus meneillään olevilla lakoilla mahtoi olla lopputulokseen varsinkin kun Stubb oli hallituspuolueen ehdokas, niin moni lakkolainen ei olisi äänestänytkään siitä syystä Stubbia.