Helsingin yliopiston uusi tutkimus antaa suuntaviivat laadukkaan ja yhdenvertaisen kotisairaalan kehittämiseen.
Kun kotisairaalatoimintaa alettiin Suomessa kehittää 1990-luvulla, sitä puolsivat monet perustelut.
Edelleen on sekä taloudellisesta että inhimillisestä näkökulmasta järkevää hoitaa kuolevia potilaita kuten myös muita kotisairaalaan sopivia asiakkaita kotona.
– Kiistaton asia kotisairaalahoito ei ole. Kotihoitoa koskevassa keskustelussa on myös kysytty, mennäänkö kotiin vietävissä palveluissa liian pitkälle ja tuleeko kodista vankila, josta ei pääse pois. On kuunneltava, mitä ihminen itse haluaa ja tarvitsee, sanoo sosiaalityön professori Marjaana Seppänen Helsingin yliopistosta.
Sote-alueilta odotetaan paljon
Marjaana Seppäsen johtama tutkimus onnistuneen kotisairaalatoiminnan edellytyksistä ilmestyi tänä keväänä.
Tutkimusraporttiin on koottu ehdotuksia onnistuneen hoidon kehittämiseksi.
Kotisairaalapalveluiden saatavuus ja laatu on Suomessa hyvin vaihtelevaa.
– Alueellinen kattavuus on keskeinen ongelma. Nykytilanteeseen vaikuttaa paljon se, onko toimintaa lähdetty aikanaan kehittämään pienessä kunnassa vai suuressa kuntayhtymässä, Seppänen sanoo.
Pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmassa kotisairaala on nimetty palveluksi, joka tulisi olla saatavilla sote-keskuksissa.
Toimintaa on siis tarkoitus kehittää ja laajentaa ja tuoda yhdenmukaisesti saatavaksi kaikille kansalaisille.
– Vaikka tavoitteet on nyt kirjattu hallitusohjelmatasolla, paikalliset erot näkyvät edelleen selvästi eikä yhtenäistä toimintamallia ole. Kotisairaalan rooli vaihtelee yllättävän paljon alueellisissa järjestelmissä, Seppänen huomauttaa.
Tärkeäksi tutkimustulokseksi Seppänen nostaakin sen, että kotisairaalan kehittämiseen tarvitaan riittävän suuri väestöpohja eikä liian pieniä yksiköitä tulisi perustaa.
– On tärkeää miettiä, miten kotisairaalan toiminnot tulevissa sote-keskuksissa turvataan. Kotisairaalaan on integroitava riittävästi muita palveluita kuten psykososiaalista tukea. Tutkimuksessa havaittiin, että liian pienissä yksiköissä tyhjäkäynti ja toisaalta resurssipula ovat usein ongelmana, Seppänen kuvaa.
Kotisairaala on sairaalatasoista ja lääkärijohtoista toimintaa.
Marjaana Seppänen kehottaa pohtimaan, mitä lääkärijohtoisuus käytännössä tarkoittaa: miten työ ja tiedonkulku eri lääkärien välillä on järjestetty. Kotisairaalatyö on lääkärille vaativa tehtävä, joka ei hoidu sivutoimisesti.
– Tarvitaan lääkäreitä, joilla on selkeä vastuu ja osaaminen kotisairaalasta. Käytännön työssä lääkärit eivät paljoa kulje kodeissa, mutta tehtävä on tärkeä. Se on positiivinen haaste heille, jotka haluavat kotihoitoon keskittyä, Seppänen sanoo.
Netti pätkii kotisairaalassakin
Helsingin yliopiston tutkimuksessa nousi esiin useita selviä kehittämiskohteita kuten teknologian toimintavarmuus ja moniammatillisten palveluiden sitominen tiiviimmin kotisairaalaan.
Kodista ei hoitopaikkanakaan ole mielekästä kehittää huipputeknologista sairaalayksikköä.
Sen sijaan teknologian kehitystarpeet ovat työssä hyvinkin arkisia. Toimiva internetyhteys ei ole kaikkialla itsestäänselvyys, eikä hoitajalla aina ole sopivaa paikkaa kirjausten tekemiseen ja tietojärjestelmien käyttöön.
– Koti on ympäristönä aina omanlaisensa. Tutkimuksemme mukaan lääkkeisiin ja aseptiikkaan liittyvät asiat hoituvat hyvin, mutta esimerkiksi nettiyhteyksien ongelmat ovat yleisiä. Mittareita ja muita hoitolaitteita ei ole myöskään suunniteltu kannettaviksi ja kotona käytettäviksi vaan sairaalan tarpeisiin, Marjaana Seppänen selvittää.
Ratkaisuksi tutkimuksessa ehdotetaan esimerkiksi kotisairaalan pakettiautotoimistoa, jossa toimivat tietojärjestelmät kulkevat mukana. Siellä hoitaja voisi kirjata käynnin tiedot ja valmistautua seuraavaa potilasta varten.
Omainen mukana hoidossa
Kun hoidettavana on kuoleva potilas, omainen on keskeisessä roolissa. Hän hoitaa potilasta, ja tarvitsee itse tukea. Omaisen kyky ja halu hoitaa on ratkaisevaa päätettäessä, voiko kotisairaala ylipäätään olla potilaalle mahdollinen hoitopaikka.
Marjaana Seppäsen mukaan tutkimuksen perusteella jäi kuva, että eri kotisairaaloissa on vaihtelua siinä, voiko kotiin saada esimerkiksi mielenterveyspalveluja.
– Kotona hoitajan vuorovaikutustaidot ovat sairaalaakin suuremmassa roolissa. Kun hoidettavana on paljon kuolevia potilaita, eksistentiaaliset kysymykset nousevat esiin. Myös hoitava omainen voi tarvita tukea. Tämä asettaa haasteita hoitajan työnkuvalle, ja olisikin hyvä kehittää kotisairaalaa niin, että mielenterveys- ja sosiaalipalvelut olisivat kiinteä osa kotiin vietäviä palveluita, Seppänen sanoo.
Myös fysioterapian tarve nousi esiin – niin potilaan kuin hoitavan omaisen näkökulmasta.
Kotisairaalassa omainen tekee paljon raskaita nostoja ja siirtoja. Fyysisen jaksamisen tuki on tarpeen, jotta kotisairaalahoito voi ylipäätään jatkua. Myös apuvälineosaamista tulisi olla helposti saatavissa.
Entä jos omainen ei jaksa?
Hoitava omainen tekee professori Marjaana Seppäsen mukaan yhteiskunnalle aina suuren palveluksen.
Suurelle osalle kuolevan läheisen hoitaminen kotona on oma, haluttu ratkaisu. Se näkyy myös tutkimusaineistosta. Syvemmällä ratkaisuihin voivat kuitenkin vaikuttaa velvollisuuden tunteet ja yhteiskunnan moraalinen koodisto.
Voisiko omainen kieltäytyä läheisensä hoidosta?
– Tämä on iso kysymys. Kotisairaalalla on oltava herkkyys omaisen tilanteelle. On oltava turvallinen tila sanoa ettei jaksa. Omaisen tulee saada tuki hoitotyöhön ja on voitava lopettaa, kun ei enää jaksa. Tämä kaikki on tärkeää huomioida, Seppänen painottaa.
Moni omainen toivoo mahdollisuutta keskusteluun, kun kotisairaalahoito päättyy.
– Kun potilas kuolee, kotisairaalan hoito loppuu. Joissakin yksiköissä on järjestely, jossa omaiseen otetaan yhteyttä jälkikäteen ja keskustellaan hoitojaksosta. Keskustelun ottaminen kaikkialla järjestelmälliseksi käytännöksi olisi tärkeää, Seppänen toteaa.
Hyvä kehittäminen alkaa johtotasolta
Marjaana Seppänen korostaa, että tutkimus vahvisti kotisairaaloista paljon hyvää.
Esimerkiksi hoitajat kokevat, että vaikka työ on hyvin yksinäistä, se on myös haastavuutensa vuoksi antoisaa. Siinä voi käyttää kaiken osaamisensa.
Ruohonjuuritasolla toimintaa on kuitenkin vaikeaa kehittää ellei siihen ole ylimmän johdon valtuutusta.
Siksi Seppänen motivoisi kuntatasollakin sote-palveluiden johtoa sitoutumaan kotisairaaloiden kehittämiseen.
– Ensisijaisesti toiminta kuuluu terveyspalveluihin, mutta kun toimitaan kotona, on tärkeää että sosiaalipalvelut ovat mukana, Seppänen sanoo.
Marjaana Seppänen on tyytyväinen, että niin tutkimuksesta kuin kotisairaalatoiminnan ohjausdokumenteista näkyy, että kunnissa on yhteinen tahto kehittämisen puolesta.
– Siitä ollaan yhtä mieltä. Toivomme että tutkimusraporttimme toimii virikkeenä kehittämistyölle. Ja sote-uudistus, siltä odotetaan varsin paljon, Seppänen päättää.
KAKSin rahoittama tutkimus Koti sairaalana – Onnistuneen kotisairaalatoiminnan edellytykset on luettavissa osoitteessa: https://kaks.fi/julkaisut/koti-sairaalana-onnistuneen-kotisairaalatoiminnan-edellytykset/
Tutkimusraportin ovat kirjoittaneet Riikka Lämsä, Mia Niemi ja Marjaana Seppänen
Kommentit