20.12.2012
Istahdin kuluneella viikolla lounaalle ystäväni Jussin kanssa Ostrobotnialla. Johtuuko ikääntymisestä vai mukavista muistoista, mutta en millään totu ravintolan uuteen sisustukseen. Totesimme kuin yhdestä suusta, että paikka tuskin on enää kansanedustajien ja toimittajien yhteinen kotoinen olohuone. Siis paikka, johon erityisesti maakuntien edustajat ja eduskunnassa työskentelevät toimittajat kokoontuivat takavuosina ainakin pitkien iltaistuntojen jälkeen.
Siunailimme myös poliittisen journalismin tilaa ja muutosta. Ennen kansanedustajat ja toimittajat tunsivat toisensa hyvin ja tieto kulki myös pöytien alitse. Nykyisin tällaista yhteydenpitoa ei pidetä suotavana. Toimittajien halu ottaa etäisyyttä on journalistisesti ymmärrettävää, mutta seurauksena on myös erilasissa medioissa myötähäpeää herättäviä hassunkurisia poliittisia arvioita. Niin käy, kun ei tunne ihmisiä, joista kirjoittaa.
Myös kuntajournalismissa on tapahtunut sukupolvenvaihdos. Eläkkeelle on siirtymässä se toimittajien joukko, jolle niin virkamiehet kuin luottamushenkilötkin puhuivat asiat hyvin avoimesti. Tilalle on tullut nuorten toimittajien kaarti, joka pitää kunnallispolitiikkaa likaisena pelinä, ei hyväksy ryhmäkuria, eikä valtuustoryhmien keskinäisiä sopimuksia. Demokratian ihanteena nähdään sellaiset valtuustojen kokoukset, joihin valtuutetut menevät ilman ryhmäkokouksia ja joiden päätökset ovat täysin ennalta arvaamattomia. Voi olla, että noissa olosuhteissa syntyy nykyistä enemmän kirjoitettavaa, mutta veronmaksajan kannalta taitaa kyse olla monella tavalla kalliista kuntademokratiasta.
Halu ryhtyä kuntapoliitikoksi tai kuntajohtajaksi on vähenemässä ainakin fiksujen ihmisten keskuudessa. Ei mikään ihme, koska kuntamaailmaa hallitsevat kovin usein eri sortin siviilielämässä epäonnistuneet ihmiset, jotka purkavat pätemisen tarvettaan yhteisten asioiden parissa.
Journalismille muuttunut kuntakulttuuri asettaa suuria vaatimuksia. Palkitseeko se valituksia tehtailevat häiriköt vai vastuullisesti työtään puurtavat virka-ja luottamushenkilöt? Nykyisin sankarinviitta ripustetaan kovin usein aivan väärille hartioille. Tätä toivoisi toimituksissa pohdiskeltavan.
Kari Häkämies
