blogi / 28.12.2015

Heikki Autto: Kunnat terveyden lähteillä

Jaa artikkeli Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

11.11.2014

Kunnissa ollaan jo laajasti tietoisia erikoissairaanhoidon niille asettamista taloushaasteista ja jo jonkin aikaa on painopistettä tietoisesti siirretty kohti ennaltaehkäisevää ja laadukasta perusterveydenhuoltoa. Tästäkin huolimatta, on muun muassa hoidontarpeen arvioinnista löytynyt ongelmia. Valvira onkin ehdottanut, että yksityisiä palveluntarjoajia koskevat palveluvaatimukset tuotaisiin myös kunnille valvontaohjelman mukana.

On totta, että on parempi hoitaa kerralla kuntoon, kuin myöhemmin jo huonontunutta tilannetta suuremmalla rahalla. Tässäkään asiassa ei kuitenkaan kannata luoda vain uutta kunnallista prosessia valvomaan toista kunnallista prosessia.

Samoin kuin erikoissairaanhoidonkin kohdalla, löytyy ratkaisu ongelmaan todennäköisemmin alkulähteeltä, eli potilaan ensimmäisessä kontaktissa henkilökuntaan. Varsinkin tulevaisuudessa vanhustenhoidon tarpeen kasvaessa tulee kuntien valmistautua siihen, että palveluntuottajan hoitohenkilökunnan kynnys konsultoida lääkäriä, kuin myös lääkärin kynnys hoitaa asiakasta asetetaan vastaamaan ennalta ehkäisevän hoidon tarvetta. Toiveissa on, että myös lääkäreiden ammattitaito ja käytössä olevat työkalut kehittyvät vastaamaan tähän suureen haasteeseen.

Heikki Autto

Kommentoi

Teksti

  • You can use BBCode tags in the text. URLs will automatically be converted to links.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään, jotta lomakkeen automatisoitu käyttö voitaisiin estää.

Kuva CAPTCHA

Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.