Oppimisympäristön työrauha ja turvallisuus, jota kurinpidon keinoin viimesijaisesti turvataan, on katsottu edellytykseksi sille, että perusoikeus perusopetukseen toteutuu. Oikeustieteellisessä väitöstutkimuksessani avaan, millaiseksi kurinpidon sääntelyn kokonaisuus on muodostunut. Keskityn perusopetuslain säännöksiin eli tulkinnoissani korostuu lainsäätämisen näkökulma, ei lainsoveltajien eli kuntien, rehtoreiden ja opettajien käytännön toiminta sinänsä. Otan kuitenkin kantaa siihen, miten rehtorien ja opettajien aidoista mahdollisuuksista turvata koulun turvallinen oppimisympäristö huolehditaan lainsäädännön tasolla.
Kurinpidon edellytykset sekä tulkinta keinojen jaottelusta
Tutkimuksen päätehtävänä on tarkastella, miten perusopetuslain säännöksiä kurinpidon edellytyksistä, eri keinoista ja kurinpidon kokonaisuudesta on tulkittava.
Kurinpidon edellytyksistä tutkimukseni osoittaa, että sääntely oppimisympäristöä turvaavista ennaltaehkäisevistä toimista on löyhää, minkä lisäksi rehtorien ja opettajien velvollisuudet eivät ole lain tasolta todennettavissa. Lisäksi oppilaan velvollisuuksien ala jää nykyisen perusopetuslain mukaan osittain koulujen järjestyssääntöjen tasolla määrättäväksi, vaikka se tulisi käydä ilmi lain tasolta. Nämä eivät ole ennakollisen oikeusturvan puutteita vain oppilaiden näkökulmasta, vaan nevaikuttavat myös rehtorien ja opettajien oikeussuojaan kunnan alaisuudessa.
Toisaalta kurinpitokeinoista säännellään täsmällisesti ja tarkkarajaisesti riippumatta siitä, rajoittavatko ne oppilaan perusoikeuksia vai eivät. Tutkimuksessa osoitan, että kurinpidolliset keinot voidaan jakaa tilannesidonnaisiin turvaamiskeinoihin, muihin tilannesidonnaisiin keinoihin ja yleisiin kurinpitokeinoihin, vaikkakaan tämä jaottelu ei käy ilmi perusopetuslaista.
Turvaamiskeinoilla rajoitetaan oppilaan perusoikeuksia. Rajoittamista arvioitaessa on otettava huomioon oppivelvollisen lapsen perusoikeuksien ala. Osoitan esimerkiksi, että vaikka oppilaalla voi olla omaisuudensuoja puhelimeensa, hänellä ei ole oikeutta määrätä sen käytöstä oppitunnin aikana. Puhelinten ennakollinen kerääminen ei ole perusoikeuden rajoittamista, vaan koulun tavanomaista kasvatusta.
Muista tilannesidonnaisista keinoista ei välttämättä tarvitsisi mainita nimeltä lailla, koska ne määrittyvät koulun tavanomaisena kasvatuksena. Toisaalta sääntelyn tulisi kohdistua siihen, miten rehtori tai opettaja voi pidentää oppilaan koulupäivää tavanomaisen kasvatuksen tarkoituksessa.
Yleiset kurinpitokeinot kasvatuskeskustelua lukuun ottamatta määrittyvät ensisijaisesti hallinnollisina seuraamuksina. Keinot sisältävät merkittävää julkisen vallan käyttöä, mutta niiden käyttöä ei tule tarkastella rikosoikeudellisista lähtökohdista.
Keinojen jaottelun lisäksi kurinpidon kokonaisuudesta avautuu siihen liittyvä ristiriita: Vaikka lain mukaan oppilaan kouluun tulemista tulee tukea eri tavoin, on usean kurinpidollisen keinon tarkoituksena eristää eli ostrakisoida oppilas muista. Kurinpitosääntely kohdistetaan aina yksilöön irrallaan ryhmästään, ja oppilaan velvollisuuksien laiminlyönti on korostuneesti yksilön kyvyttömyyttä sopeutua koulun järjestykseen.
Lainvalmisteluaineistosta avautuvat oletukset ristiriitoineen
Tutkimuksessani otan kantaa siihen, miten lakimuutosten kautta tehty sääntely täyttää sille asetetut tavoitteet. Kävin diskurssianalyyttisesti läpi hallituksen esitykset, perustuslakivaliokunnan lausunnot ja perustuslakivaliokunnalle annetut asiantuntijalausunnot sekä sivistysvaliokunnan lausunnot. Tarkastelin annettuja perusteluja siitä, miten kurinpidosta tulee säännellä. Näistä perusteluista avautuu oletuksia, jotka ovat ristiriidassa koulun toimintaympäristön kanssa.
Aineistossa opettajan toimivalta paalutetaan korkeakoulutukseen perustuvaan viranhaltijuuteen, vaikka osaamista esimerkiksi voimakeinojen käyttöön ei voida varmistaa eikä määräaikaisten opettajien kohdalla välttämättä korkeakoulutustakaan. Samaan aikaan toimivaltaa ei ole muulla koulun aikuisella, vaikka tällä olisi osaaminen keinojen turvalliseen käyttöön.
Aineistossa korostetaan yksittäisen oppilaan perusoikeuksiin puuttumattomuutta, vaikka kouluissa rehtoreilla ja opettajilla on korostunut huolellisuusvelvollisuus puuttua ja turvata turvallinen oppimisympäristö kaikille. Lisäksi oletetaan, että koulussa on loputtomasti aikaa, rehtori ja opettajia helposti saatavilla sekä oppilas yksin tilanteessa, kun taas käytännössä tilanne on päinvastainen: aikaa on hyvin rajallisesti, oppilaita on tilanteessa läsnä aina useita ja he voivat häiritä opetusta samaan aikaan, minkä lisäksi opettaja on usein tilanteessa yksin.
Aineiston perusteella oppilaan poistaminen luokasta, vaikka vain viideksi minuutiksi, tunnistetaan perusopetuksen perusoikeuden rajoittamiseksi, mutta tilanteita, joissa kurinpidollisten keinojen käyttöön kuluvan ajan kautta rajoitetaan kaikkien muiden oikeutta perusopetukseen, ei tunnisteta.
Loppupäätelmänä on, että perusopetuslaki tarvitsee kokonaisuudistusta, jossa tunnistetaan koulun toimintaympäristö. On tärkeää, että lailla luodaan sellainen kehys, joka johdonmukaisena kokonaisuutena turvaa rehtoreiden ja opettajien aidot toimintamahdollisuudet turvata työrauha ja turvallisuus koulussa.
Linkki väitöskirjaan: https://erepo.uef.fi/handle/123456789/34499
Teksti: Virve Valtonen
Kommentit