Peruskoulujen valvonta ei turvaa riittävästi heikommassa asemassa olevien lasten oikeuksia

Esimerkiksi kiusaamiseen puuttumisen, tai erityisen tuen toteutumisen osalta kunnissa onnistutaan vaihtelevasti. Tuoreen Vaasan yliopiston tutkimuksen mukaan nykyinen valvontajärjestelmä myös heikentää erityisesti heikommassa asemassa olevien lasten pääsyä oikeuksiinsa. Pukki kaalimaan vartijana – kuka valvoo peruskouluja? tutkimus ehdottaa Suomeen riskiperusteisen valvonnan mallia, jonka pohjaksi hankittaisiin tietoa mm. huoltajilta, oppilailta, koulujen henkilökunnalta ja viranomaisarvioinneista. Kerätyn tiedon pohjalta valvonta … Jatka artikkelin Peruskoulujen valvonta ei turvaa riittävästi heikommassa asemassa olevien lasten oikeuksia lukemista