uutiset / 12.07.2011

Vahva tuki aluepoliittisille tuille – yritysten uskotaan vaikuttavan eniten alueiden kehitykseen

Jaa artikkeli Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Kunnallisalan kehittämissäätiö tutkitutti TNS Gallup Oy:llä väestön mielipiteitä alue- ja metropolipolitiikasta.

Tutkimusaineisto koottiin puhelinhaastatteluina 21.6.- 1.7.2011 välisenä aikana. Haastatteluja tehtiin kaikkiaan 1.001. Pääkaupunkiseudun neljästä kaupungista vastaajia oli 201.Tutkimuksen otos edustaa maan 15-79 vuotta täyttänyttä väestöä poislukien Ahvenanmaa. Tutkimuksen otos on toteutettu monivaiheisena ositettuna otantana.

Tutkimustulosten virhemarginaali on noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Vähemmän kehittyneitä alueita pitää tukea yhteisistä verovaroista

Suomalaisten keskuudessa vallitsee jokseenkin täydellinen yksimielisyys siitä (83% vastanneista), että yhteisiä verovaroja pitää käyttää maamme heikoimpien alueiden kehitysedellytysten vahvistamiseen. Vain reilu kymmenesosa väestöstä asettuu vastarintaan.

Puoluekanta ei loihdi suuria eroja. Valtaosa kaikkien puolueiden kannattajista pitää oikeana sitä, että yhteisiä verovaroja käytetään maamme heikoimpien alueiden kehitysedellytysten vahvistamiseen. Selvimmin tällaisen tuen kannalla ovat keskustan (90%) ja Vihreiden (89%) kannattajat.

Yritykset vaikuttavat eniten alueiden kehittymiseen maassamme

Enemmän kuin kaksi viidestä (43%) suomalaisesta on taipuvainen ajattelemaan, että yritykset kykenevät vaikuttamaan eniten eri alueiden kehittymiseen maassamme. Vahvimmin tähän uskovat Kokoomuksen (54%), perussuomalaisten (50%) ja Keskustan (48%) kannattajat. Vähiten yritysten kehitysvaikutuksen uskovat opiskelijat (17%) ja vasemmistoliiton kannattajat (19%).

Viidesosa (20%) uskoo voimakkaimmin valtion vaikutusvoimaan. Viidesosa (20%) luottaa myös kuntien omiin mahdollisuuksiin vaikuttaa. Yliopistoihin ja korkeakouluihin kehityksen vetureina uskoo noin joka kymmenes (12%).

Vasemmistoliiton kannattajat poikkeavat muista siinä, että heiden keskuudessa on keskimäärää enemmän (38%) niitä, joiden mielestä kunnat voivat vaikuttaa eniten oman alueensa kehitykseen. Vähiten kuntien rooliin alueiden kehittymisessä uskovat SDP:n (16%) ja Kokoomuksen (17%) kannattajat.

Vetovastuu oman maakunnan kehittämisestä tulee olla kaikilla kunnilla yhdessä

Valtaosan (84%) mielestä vetovastuun maakunnan kehittämisestä pitää olla kunnilla ja kaupungeilla yhdessä. Vain reilu kymmenesosa (12%) väestöstä katsoo, että maakunnan keskuskaupungin pitää toimia yksiselitteisenä veturina ja vastata kehitystoimista.

Puolueiden kannattajien erot ovat pieniä. Valtaosa kaikkien puolueiden kannattajista sanoo, että vetovastuun maakunnan kehittämisestä pitää olla kunnilla ja kaupungeilla yhdessä. Kokoomuksen (18%) kannattajien keskuudessa on hieman enemmän niitä, jotka luottavat maakunnan keskuskaupungin johtoasemaan. Vahvimmin yhteisvastuun kannalla ovat vasemmistoliiton (93%) ja vihreiden 92%) kannattajat. Merkille pantavaa on, että pääkaupunkiseudulla (83%) ja kaupungeissa (82%) on yhtenevä kanta kaikkien kuntien yhteisestä vetovastuusta.

Pääkaupunkiseudun kuntia ei yhteen – Uudenmaan liiton yhteyteen elin hoitamaan neljän kaupungin yhteisiä asioita

Suosituin vaihtoehto vahvistaa pääkaupunkiseutua (Espoo, Helsinki, Kauniainen ja Vantaa) alueen asukkaiden keskuudessa (36%) on säilyttää kaupungit itsenäisinä, mutta perustaa Uudenmaan liiton yhteyteen valtuuskunta hoitamaan neljän kaupungin yhteisiä asioita. Valtakunnallisesti tämä on suosituin vaihtoehto vihreiden (36%) ja sdp:n (25%) ja toiseksi suosituin kokoomuksen (27%) kannattajien keskuudessa. Viidesosa (19%) pääkaupunkiseudun asukkaista ei halua mitään muutoksia nykyiseen, ei edes toiminnallisia.

Kaikista suomalaisista vain noin neljännes (26%) ilmoittaa, että paras keino vahvistaa pääkaupunkiseutua on liittää alueen kunnat yhteen. Pääkaupunkiseudulla suurkuntaliitos saa hieman vähemmän kannatusta (24%) kuin koko maassa keskimäärin. Vahvinta pääkaupunkiseudun liitoskannatus on Pohjois-Suomessa (31%) ja maaseudulla (33%).

Puoluekanta on yhteydessä näkemyksiin. Kokoomuksen kannattajista, koko maassa, kaksi viidestä (39%) suhtautuu myönteisesti ajatukseen pääkaupunkiseudun kuntien liittämisestä yhteen. Nihkeintä suhtautuminen on sosialidemokraattien (20%) ja vihreiden (22%) piirissä, joista n. joka viides on liitoksen kannalla.

Vähiten kannatusta sai neljän kaupungin säilyttäminen itsenäisinä, mutta oman maakunnan perustaminen hoitamaan niiden yhteisiä asioita. Valtakunnallisesti mallia kannatti 18 % ja pääkaupunkiseudulla 17 % vastanneista.

Lisätietoja: Antti Mykkänen, asiamies, KAKS, 0400-570087

Jaa

Kommentit

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.