uutiset / 01.10.2014

Säätiöpäivä: KAKSin rahoittamana syntynyt 136 väitöskirjaa

Vuodesta 1990 lähtien KAKSin rahoittamia väitöskirjoja on valmistunut peräti 136. KAKSin rahoituksella 60 tutkijaa työstää väitöskirjatutkimusta.

Jaa artikkeli Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

KAKS on julkaissut 82 omaa tutkimusjulkaisua. Muilla foorumeilla KAKSin rahoittamia tutkimusjulkaisuja on julkaistu satoja.

KAKS julkaisee tutkimusjulkaisuja, Polemia-sarjassa yhteiskunnallisia ja ajankohtaisia keskustelunavauksia sekä erityisjulkaisuja muun muassa uusille valtuutetuille.

Polemiikki-lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Lehden levikki on 23 000 kappaletta. Lehden saavat kaikki kuntien valtuutetut ja varavaltuutetut.

KAKS on ollut järjestämässä myös koulutusta: kunnanjohtajien koulutusohjelma, aluekoulutusohjelma sekä toimittajien koulutusohjelma.

Arjen turvaaja –palkintoa KAKS on jakanut vuodesta 2003.

KAKSin hallituksessa toimii 16 kunta-alan ammattilaista ja vaikuttajaa.
http://kaks.fi/kunnallisalan-kehittamissaation-hallitus/

Tieteellisessä neuvottelukunnassa vaikuttaa 12 professoria.
http://kaks.fi/tieteellinen-neuvottelukunta

Säätiön asiamies on Antti Mykkänen ja tutkimusasiamies Veli Pelkonen.
Säätiön taloudenhoitajana työskentelee Anja Kirves.

Tänä syksynä ja ensi vuoden alussa valmistuvia KAKSin rahoittamia tutkimushankkeita:

Siirtolaisuusinstituuttisäätiö, Turku, Elli Heikkilä
Jäädäkö vai lähteä?
Monikulttuuristen perheiden muuttohalukkuus Suomen sisällä ja ulkomaille

Helsingin yliopisto, professori Heikki Hiilamo
Syrjäytymisestä selviytymiseen Suomessa

Vaasan yliopisto, professori Timo Rothovius
Kunnan sijoitusvarallisuus ja sen menestyksekäs hallinta

Itä-Suomen yliopisto, yhteiskuntatieteiden laitos, professori Juho Saari
Huono-osaisin Suomi/Leipäjonotutkimus

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos, tutkimusjohtaja Tarmo Valkonen
Vanhusten pitkäaikaishoidon tarve kunnittain vuoteen 2040

MTT taloustutkimus, tutkija Olli Lehtonen
Kuntien työpaikkakehitykseen vaikuttavat tekijät

 

Jaa

 

#Apurahat #tutkimus #väitös

Kommentit

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.