| Kirjoittanut:
Vapaakuntakokeilu, normien väljentämistalkoot sekä palveluhaaste sparraamaan kuntapalveluja. Tässä pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen kuntapolitiikan tavoitteita. Hän antoi Polemiikille haastattelun muutama viikko ennen budjettiriihen linjauksia.
Jyrki Kataisen sixpack-hallitus linjasi rakenteellisia uudistuksia 29. elokuuta budjettiriihen yhteydessä. Pääministeri antoi eduskunnalle ilmoituksen 4. syyskuuta ja odotettavissa on tiukka syksy Arkadianmäellä sekä Valtioneuvoston linnassa.
Hallitus on nyt luvannut karsia kunnilta tehtäviä miljardilla eurolla. Ja miljardin euron verran se myös leikkaa kunnilta. Suurimmille kaupunkiseuduille hallitus haluaa kuntaliitokset tarvittaessa vaikka pakkoliitoksin. Pääkaupunkiseutua pakko ei koske. Siellä aiotaan toteuttaa metropolihallinto. Terveydenhuollon monikanavarahoituksesta luopumista ryhdytään selvittämään.
Mutta mitä Katainen kertoi hallituksen kuntalinjauksista Polemiikille 12. elokuuta?
Muun muassa sen, että kuntien on jatkossa oltava riittävän vahvoja pärjätäkseen yhä enemmän omilla verotuloillaan. Jakopolitiikan päivät ovat ohi.
Pääministeri Katainen perustelee haastattelussaan hallituksen kunta- ja sote-linjauksia sekä kommentoi myös uudistusten saamia kouluarvosanoja.
Lue pääministerin haastattelu Polemiikista 3/2013.
Kommentit