uutiset / 27.02.2012

Oikeusoppineet: Kuntauudistuksen vaihtoehdottomuus hämmästyttää

Jaa artikkeli Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Kuntauudistuksen mielikuvituksettomuus kummastuttaa oikeusoppineita.
– Suurkunnille ja pakkoliitoksille on etsittävä aitoja vaihtoehtoja. Mikä on valtion ja kuntien työnjako? Kuinka kunnille kaatuvat tehtävät rahoitetaan? On mietittävä, olisiko jo korkea aika lunastaa perustuslain sisältämä lupaus maakuntaitsehallinnosta, akatemiaprofessori Kaarlo Tuori jyrähtää.

Linkki Polemia-julkaisuun

Kunnallisalan kehittämissäätiö KAKS on julkaissut Polemia-pamfletin, jossa puheenvuoro on annettu 12 Suomen eturivin oikeusoppineelle.
Tuorin tavoin myös muut pamfletistit oudoksuvat vireillä olevan kuntauudistuksen kapeakatseisuutta.

Missä mielikuvitus?

Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää arvioi, että uudistuksen suurimpia sudenkuoppia ovat vaihtoehdoton valmistelu, suuruuden kritiikitön ihannointi sekä kuntalaisen unohtaminen.
– On hämmästyttävää ja nurinkurista, että kuntien tehtävien arviointi sijoittuu vasta kuntarakenneuudistuksen toteuttamisen jälkeiseen aikaan.

Kuntaliiton johtava lakimies Kari Prättälä puolestaan sanoo, että vahva peruskunta ei riitä ainoaksi vastaukseksi koko maan ongelmiin.
– Pääkaupunkiseutu, vahvat kaupunkiseudut ja laaja maaseutu tarvitsevat omat ratkaisunsa. Tätä hallitusohjelma ei tunnista eikä tunnusta.

Julkisoikeuden professori Eija Mäkinen Vaasan yliopistosta on samoilla linjoilla.
– Jos tavoitellaan ihan todellista paikallisdemokratiaa ja hyvinvoinnin turvaamista, tarvitaan erilaisia kuntarakenteita eri puolille maata.

Vielä ehtisi myös ajatella

Akatemiaprofessori Kaarlo Tuori povaa, että kuntauudistuksesta tulee takkuinen prosessi.
– Kuntauudistus on niin iso asia, että sitä ei saa runnoa läpi yksinomaan hallituksen ja sitä tukevan eduskuntaenemmistön voimin. Valmistelu on saatava parlamentaariselle pohjalle ja se on avattava laajalle yhteiskunnalliselle keskustelulle. Asiallisesti ottaen kyse on kuntien ”perustuslaista”. Se ei ole pelkän enemmistöparlamentarismin asia.

Professori Olli Mäenpää toivoo vielä aikalisää avoimelle keskustelulle.
– Yhden ainoan virallisesti oikean vaihtoehdon – suurkuntamallin – kyseenalaistaminen on nyt likipitäen majesteettirikos. Onko lopputulos todellakin jo betonoitu byrokraattiseen ja jäykkään hallitusohjelmaan?

Kynän varressa raskas sarja

Oikeusoppineiden kuntapamfletti ei ole kapinakirja – se ei ole edes opponointikirja. Kukaan sen kirjoittajista ei vastusta kunnallishallinnon rakenteiden ja lainsäädännön kokonaisuudistusta.

Kynän varressa on kuusi julkis- tai hallinto-oikeuden professoria sekä neljä muuta hallinto-, oikeus- tai yhteiskuntatieteiden tohtoria sekä kuntalainsäädännön kirjoittamisen ja soveltamisen raskaan sarjan ammattilaisia.

Kirjoittajat: Kauko Heuru – Anssi Keinänen – Heikki Kulla – Olli Mäenpää – Eija Mäkinen – Matti Niemivuo – Toivo Pihlajaniemi – Kari Prättälä – Aulis Pöyhönen – Tuomas Pöysti – Kaarlo Tuori – Jani Wacker.

Polemian on toimittanut varatuomari ja yhteiskuntatieteiden maisteri Ari Mölsä.

Julkaisutiedot: Ari Mölsä (toim.): Kuntarakennekirja – oikeusoppineet puhuvat. Kunnallisalan kehittämissäätiön Polemia-sarjan julkaisu nro 84, 2012, 121 s. Teos on myös ladattavissa pdf-tiedostona säätiön kotisivuilta www.kaks.fi

Jaa

Kommentit

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.