uutiset / 27.01.2013

Liki puoli miljoonaa kuntatutkimukseen

Jaa artikkeli Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Kunnallisalan kehittämissäätiön hallitus jakoi kunta-alan tutkijoille 17 apurahaa ja myönsi rahoituksen neljälle tutkimushankkeelle. Myönnetty summa oli yhteensä 470 700 euroa.

Säätiön tämän vuoden toisessa haussa tuli hakemuksia 84 kappaletta.

Professori Juho Saaren vetämässä tutkimushankkeessa, Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa, tutkitaan ruoka-avun asiakkaiden sosioekonomista asemaa, hyvinvointia ja terveyttä, palvelujen ja tulonsiirtojen käyttöä sekä yhteiskunnallisia asenteita. Tutkittavat ovat kaikkein heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä.

Tampereen yliopistossa professori Marja-Liisa Mankan johdolla tutkitaan työhyvinvointia kunnissa. Tavoitteena on tuottaa mittareita, joiden avulla työyhteisöjen tila ja vahvuudet voidaan osoittaa.

Nuori, lahjakas väitöskirjatutkija, hallintotieteiden maisteri Maria Ovaska, Itä-Suomen yliopistosta Joensuusta, tutkii poliittisia virkanimityksiä. Kunnallisalan kehittämissäätiön kahden vuoden apuraharahoitus mahdollistaa Ovaskalle työn jatkamisen kokopäivätoimisesti.

Kunnallisalan kehittämissäätiön päätökset 13.12.2012:

Itä-Suomen yliopisto, Kuopio
”Huono-osaisin Suomi” – tutkimushanke, 90 000 euroa

Jyväskylän yliopisto, kauppakorkeakoulu
”Sosiaali- ja terveystoimen kustannusvaikuttavuusmalli” – tutkimushanke, 75 000 euroa

Tampereen yliopisto, johtamiskorkeakoulu
”Henkilöstön voimavarojen mittaaminen” – tutkimushanke, 75 000 euroa

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (ETLA)
”Vanhusten pitkäaikaishoidon tarve kunnittain vuoteen 2040” – tutkimushanke, 60 000 euroa

LitM, insinööri Reija Kuoremäki, Jyväskylän yliopisto
”Modulaarisen Omahoito web-palvelun motivoivat vaikutukset ikäihmisten terveyskäyttäytymiseen ja toimintakykyyn” – väitöskirjatyö, yksivuotinen tutkija-apuraha 20 000 euroa

HM Pietu Mänttäri, Tampereen yliopisto
”Tuottavuusohjaus valtio-kunta-suhteessa” – väitöskirjatyö, yksivuotinen tutkija-apuraha 20 000 euroa

HM Maria Ovaska, Itä-Suomen yliopisto, Joensuu
”Poliittiset virkanimitykset kunnallishallinnossa” – väitöskirjatyö, kaksivuotinen tutkija-apuraha 40 000 euroa

YTM Alisa Puustinen, Itä-Suomen yliopisto, Kuopio
”Voiko verkostoa johtaa? Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueiden johtaminen verkostoanalyyttisena ilmiönä” – väitöskirjatyö, yksivuotinen tutkija-apuraha 20 000 euroa

VTT Arttu Saarinen, Turun yliopisto
”Minkälaisilla asuinalueilla elävät onnellisimmat suomalaiset?” – post doc -työ, tutkija-apuraha 14 000 euroa

FT, KTL Marja-Liisa Vesterinen
”Hoitohenkilöstön uusi työnjako ja sen vaikutukset toimintaan ja kustannustehokkuuteen terveydenhuollossa” – post doc -työ, tutkija-apuraha 20 000 euroa

HTT Tuija Rajala, Tampereen yliopisto (tutkimus Jari Tammen kanssa)
”Budjetointi kuntaliitoskunnassa – poliittista yhteensovittamista ja kehittämistyötä vai niukkuuden uudelleen jakamista ja alibudjetointia?” – post doc -työ, tutkija-apuraha 10 000 euroa

HTT Jari Tammi, Tampereen yliopisto (tutkimus Tuija Rajalan kanssa)
”Budjetointi kuntaliitoskunnassa – poliittista yhteensovittamista ja kehittämistyötä vai niukkuuden uudelleen jakamista ja alibudjetointia?” – post doc -työ, tutkija-apuraha 10 000 euroa

PsT Soili Keskinen ja KM Maria Pietilä, Turun yliopisto
”Opettajan työyhteisötaidot” – julkaisuhanke, julkaisuapuraha 5 000 euroa

Tutkijaryhmä Anna Mäki-Petäjä-Leinonen (Sanna Kolu, Henna Pajulammi, Katja Karjalainen ja Anna Mäki-Petäjä-Leinonen, jokaiselle tutkijalle henkilökohtainen matka-apuraha 1 250 euroa), Helsingin yliopisto
Edinburghin yliopisto, Law school, toukokuu 2013, matka-apuraha yhteensä 5 000 euroa

VTM Jonna Vanhanen, Jyväskylän yliopisto
”Lastensuojelun asiakassuunnitelmat dokumentoinnin välineenä” – lisensiaatintyö, tutkija-apuraha 4 000 euroa

VTK Jussi Lammassaari, Turun yliopisto
”Vastarintaidentiteetti kuntaliitosvaaleissa” – pro gradu -työ, tutkija-apuraha 1 200 euroa

TTK Nina Reimari, Itä-Suomen yliopisto, Kuopio
”Alzheimerin tautia sairastavan potilaan omaishoitajan elämänlaatu viiden vuoden seurannassa” – pro gradu -työ, tutkija-apuraha 1 500 euroa

Lisätietoja:
tutkimusasiamies Veli Pelkonen (KAKS) 0400 – 815 527

 

Jaa

 

#Apurahat #tutkimus

Kommentit

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.