uutiset / 29.01.2022

Kansalaiset: Kuntapalkat ennallaan, lähinnä vain hoitajille halutaan lisää palkkaa

Enemmistö (58 %) suomalaisista katsoo, että kuntaväen palkkoja ei pitäisi yleisesti ottaen seuraavissa tuloneuvotteluissa korottaa eikä laskea. Palkat halutaan pitää lähinnä ennallaan, käy ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. Korotuksen kannalla on vajaa viidennes (18 %) vastaajista. Määrä on viisi prosenttiyksikköä pienempi kuin vuonna 2019.

Jaa artikkeli Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Enemmistö vastaajista olisi kuitenkin nostamassa kahden ammattiryhmän palkkoja. Palkankorotuksia haluttaisiin antaa sairaanhoitajille (68 %) ja lastenhoitajille (54 %). Enemmän kuin kaksi viidestä korottaisi mielellään myös siivoojien (44 %) ja luokanopettajien (44 %) palkkoja.

Merkittävän poikkeuksen muista muodostavat kunnan- ja kaupunginjohtajat. Lähes joka toinen (44 %) haluaisi alentaa kunnan- ja kaupunginjohtajien palkkoja nykyisestään. Merkille pantavaa kuitenkin on, että johtajien palkan alennusta toivovien määrä on vähentynyt vuodesta 2016 reilulla kolmanneksella (69 % -> 44 %).

Terveyskeskuslääkärien, kiinteistönhuoltajien ja toimistoväen palkat jätettäisiin lähinnä ennalleen. Tässä suhteessa muutosta ei ole tapahtunut aiempiin kyselyihin.

Kun tuloksia tarkastellaan tutkimussarjan alusta keväästä 2016, niin ymmärtämys hoitajien palkkavaatimuksia kohtaan näyttäisi johdonmukaisesti lisääntyneen kaikissa kyselyissä. Vuonna 2016 korotuksen kannalla oli kaksi viidestä ja tänä vuonna kaksi kolmesta vastaajasta. Muiden ammattiryhmien kohdalla samanlaista trendiä ei ole havaittavissa. Muiden osalta palkankorotusvaateet ovat jopa laimentuneet kahden vuoden takaisesta.

Naiset ovat lähes kaikkien ammattiryhmien osalta miehiä valmiimpia kuntaväen palkkojen korotuksiin.

Hallituspuolueiden kannattajat ovat innokkaampia nostamaan kuntaväen palkkoja kuin oppositiopuolueiden tukijat. Etenkin SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat soisivat monille kuntien ammattiryhmille lisää palkkaa. Kokoomuksen, perussuomalaisten ja keskustan kannattajat ovat korotusten suhteen keskimäärin hieman varauksellisempia.

Tutkimuksen toteutus. Ilmapuntari-tutkimuksessa selvitettiin kansalaisten käsitystä siitä, miten tuloneuvotteluissa tulisi menetellä kuntien eri ammattiryhmien palkkojen osalta. Kysymyksen taustoittamiseksi vastaajille kerrottiin, että nykyiset kunta-alan työ- ja virkaehtosopimukset ovat katkolla kevättalvella 2022.

KAKS- Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen toteutti Kantar TNS Oy. Tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanavalla 26.11-1.12.2021. Haastatteluja tehtiin yhteensä 1.014. Vastaajat edustavat maamme 18–79 vuotta täyttänyttä väestöä Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on koko aineiston tasolla suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lisätietoja: Asiamies Antti Mykkänen, 0400-570087.

Koko tutkimusosion kuvioineen pääset lukemaan täältä: tutkimusosio_kansalaiset-kuntapalkat_ennallaan_vaan_sairaanhoitajille_halutaan_lisaa_palkkaa

Kommentit

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.