uutiset / 26.09.2014

Eurooppalaiset aluetieteilijät kokoontuivat Pietarissa

Jaa artikkeli Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

– Lapin kaltaiset perifeeriset maakunnat ovat riippuvaisia luonnonvarojen ja alueiden käytöstä. Ilmastonmuutoksella voi olla suuriakin vaikutuksia niiden talouteen. Kielteisten vaikutusten lisäksi ilmastomuutos voi tuoda myös uusia elinkeinomahdollisuuksia, sanoo Ilona Mettiäinen Lapin yliopistosta.

Hallintotieteen maisteri Ilona Mettiäinen työskentelee tutkijana Lapin yliopiston Arktisessa keskuksessa. Hän tekee väitöstutkimusta tiedon käytöstä ilmastonmuutokseen sopeutumisen suunnittelussa.

Elokuussa Mettiäinen osallistui Pietarissa Eurooppalaisen aluetieteen seuran, European Regional Science Associationin (ERSA) 54. vuosikongressiin. Osallistujia oli yli 800 eri puolilta maailmaa.

– Lappi toivoo hyötyvänsä muun muassa Barentsin alueen luonnonvarojen hyödyntämishankkeista ja Koillisväylän avautumisesta. Kasvukauden pidentyessä maatalouden ja metsätalouden toimintaedellytykset voivat parantua. Jo nyt Lappi on hiilinielu metsiensä ansiosta. Lumipeitepäivien arvioidaan vähentyvän jopa 30 % vuosisadan loppuun mennessä, mutta lunta odotetaan olevan kuitenkin vuosittain pidempään kuin kilpailevissa hiihtokohteissa esimerkiksi Alpeilla, kertoo Mettiäinen.

– Keskeisellä sijalla Lapin ilmastostrategiassa on myös mahdollisuus vesivoiman tuotannon kasvattamiseen sademäärien kasvun myötä.

Ilona Mettiäinen sai matkaansa Kunnallisalan kehittämissäätiön matka-apurahan

 

Jaa

 

#Apurahat #maakunta #opintomatka #väitös

Kommentit

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.