Alueiden välillä on huomattavia suorituskykyeroja. Niistä ovat seuranneet suuret taloudellisen hyvinvoinnin erot alueiden välillä.
Kotitalouksien tulojen uudelleenjako onnistui alueellisesti 2000-luvulla paremmin kuin 1990-luvun lopulla. 1990-luvun lopulla kasvaneet tuloerot eivät kasvun hidastumisesta ja muuttoliikkeen jatkumisesta huolimatta kuitenkaan kaventuneet 2000-luvulla ja maantieteellinen keskittyminen on miltei pysähtynyt.
Mikäli tehokkuusetujen hyödyntäminen jatkuu 2000-luvun alun tasolla, kokonaistuottavuus ei parane eikä päästä voimakkaalle kasvu-uralle. Arvonlisäyksen ja työllisten maantieteellinen keskittyminen ei enää kasvaisi, vaikka väestö jatkaisikin keskittymistä.
Jos taas kokonaistuottavuus paranee tehokkuusetujen hyödyntämisen myötä, se vaikuttaa kasvuun sekä toimiala- ja aluerakenteisiin. Mikäli arvonlisäyksen maantieteellinen keskittymiskehitys palaisi pitkän aikavälin kasvutrendilleen, vuonna 2020 noin 75 % arvonlisäyksestä syntyisi kuudessa voimakkaimmin kasvavassa maakunnassa.
Suomen kansantalouden oletetaan pian palaavan kasvu-uralle. Edellislaman jälkeinen kasvujakso on antanut pohjan arvioida tulevan kasvun voimakkuutta.
Vuoden 1993 jälkeinen kasvuajanjakso on ollut kaksijakoinen. Kasvu oli poikkeuksellisen nopeaa 1990-luvun loppupuoliskolla. Kasvu hidastui sekä koko kansantaloudessa että suurimmassa osassa aluetalouksia 2000-luvulla, koska kokonaistuottavuuden kehitys hidastui samaan aikaan.
Käsillä olevassa tutkimuksessa on arvioitu mahdollisia kokonaistuottavuuteen vaikuttavia tekijöitä sekä niiden merkitystä ja kehitystä uuden aluetalousteorian viitekehyksessä.
Nopea kasvu on aloittain ja alueittain epätasaista siitä syystä, että tuotannontekijät siirtyvät voimakkaasti kasvavien alueiden suuntaan. Resurssit siirtyvät tehokkaampaan ja tuottavampaan käyttöön (ts. kokonaistuottavuus kasvaa) mm. mittakaavaetujen hyödyntämiseksi.
Karkeasti tehokkuusetuja muodostuu toimialojen keskittyessä maantieteellisesti ja alueiden erikoistuessa toimialarakenteeltaan. Keskittymisen ja erikoistumisen suuntaa ja määrää selittää sekä lokalisaatiohyödyt että alueiden suhteellinen etu. Tehokkuusetujen määrä riippuu kummankin vaikuttavan tekijän voimakkuudesta. Myös sillä on merkitystä, miten ketterästi kansantalous tai alue reagoi muutoksiin ja miten hyvin tuotannontekijät siirtyvät sektoreiden ja alueiden välillä. Ko. tekijöitä mitattiin tutkimuksessa.
Tutkimuksessa havaittiin selkeästi, että tehokkuusetuja hyödynnettiin hyvin koko ajanjaksolla 1993–2007. Tosin 2000-luvulla kokonaistuottavuuskehitys heikentyi ja talouskasvu hidastui, vaikka työllisyyskehitys jatkuikin myönteisenä.
Lisätietoja: tutkija Timo Tiainen p. 044 – 025 5200
Kommentit