– Yhteistyöhön on runsaasti mahdollisuuksia, hän vakuuttaa.
Hirvonen-Kantolan mukaan elinvoiman edistäminen alueiden käytön suunnittelulla on pitkäjänteistä työtä.
– Se voi tarkoittaa esimerkiksi sijaintihyötyjen hyödyntämistä, saavutettavuuden varmistamista, osaavan työvoiman houkuttelemista tai kehittämisalustana toimimista. Kun alueiden käytön suunnittelua ei elinvoimapolitiikassa mielletä pelkästään yritys- ja työpaikkatonttien kaavoitukseksi, silloin yritysten tukemisen ja houkuttelun lisäksi yhteistyön kohderyhmäksi tulevat myös kuntalaiset; asukkaat ja työntekijät.
Ajatus tietyn kokoisesta optimikunnasta tai maantieteellisesti rajatusta itsehallintoalueesta eivät tutkijan mielestä ole ihanteellisin tulokulma alueiden käytön suunnittelun ja elinvoimapolitiikan yhteistyölle.
– Pidänkin tärkeänä tarkastella, miten kuntien ja maakuntien resurssit, erityisesti kehittämiseen liittyvä kapasiteetti, tulevaisuudessa sijoittuu. Jos kunnalle jää kaavoitus, koulutus ja kehittämistoiminta, en tuudittautuisi siihen, että se on itsestään selvästi jäntevä lähtökohta. Mieluummin miettisin työnjakoa yhteisten motiivien edistämisen kannalta.
Sari Hirvonen-Kantola on tutkinut, millaista alueidenkäytön suunnittelun ja elinkeinopolitiikan yhteistyötä kuntaorganisaatiot jo toteuttavat, ja millaista proaktiivista kehitystyötä voisi lisätä.
– Järkevää on miettiä mielekkäitä kokonaisuuksia. Yhteistyötä kannattaa muodostaa siltä pohjalta, minkä kokoisilla ja luonteisilla markkinoilla halutaan kilpailla, paikallisilla vai globaaleilla. Voisi yhdessä katsoa, mitä kukin osapuoli tekee ja osaa parhaiten, ja tältä pohjalta rakentaa kilpailukykyä koko Suomelle.
Esimerkiksi järeillä infrastruktuurihankkeilla luodaan perusedellytyksiä seudun elinvoimalle,
– Ne eivät voi olla yhden kunnan käsissä, ja toisaalta yksittäinen kunta voi olla niistä hyvin riippuvainen. Tämän kaltaiset isot hankkeet kuuluvat maakuntien ja valtionhallinnon edistettäviksi. Oleellista on muistaa, että eri konteksteilla on erityyppiset tarpeet.
Maakunta- ja yleiskaavoituksen roolia ei Hirvonen-Kantolan mielestä sovi vähätellä elinvoimapolitiikan edistämisessä. Sillä luodaan reunaehtoja tosi isolla siveltimellä.
– Jos yleiskaavoitus ja asemakaavoitus jäävät kunnille, alueiden käytön suunnittelun ja proaktiivisen elinkeinopolitiikan yhteistyön luonteesta riippuen työkalupakkiin sisältyvät myös alueiden profilointi, maapolitiikka, tontinluovutus, maankäyttösopimukset, innovaatiokilpailut, kuntaviestintä, aluemarkkinointi ja ripeät palvelut, tutkija listaa.
Jotta katse kääntyisi globaaliin kilpailukykyyn, Hirvonen-Kantola toivookin nyt vireää keskustelua alueiden käytön suunnittelun ja elinkeinopolitiikan yhteistyön työnjaosta ja johtamisesta.
Lue lisää: Tutkijatohtori Sari Hirvonen-Kantolan laaja haastattelu aiheesta Polemiikissa 1/2016
Kommentit