Polemiikki / 27.02.2019

Suomi 2040 – onko väestöllä väliä?

Poliitikot peräänkuuluttavat perhepolitiikkaa, mutta maailman mittakaavassa Suomen demografinen tilanne ei ole lainkaan poikkeuksellinen. Väestön luonnollinen väheneminen, jota maahanmuutto kompensoi, on kehittyneissä maissa pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Optimistisimmissa skenaarioissa se voi ratkaista ihmiskunnan viheliäisimmät ongelmat.

Jaa artikkeli Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Pessimistisin skenaario sen sijaan on se, että ne maapallon alueet, joissa väestönkehitys on nopeaa, jäävät kehityksessä pysyvästi jälkeen ja seuraa konflikteja, jopa yhteiskuntien romahduksia. Miten demografiaan ja muuttoliikkeeseen liittyvät haasteet tulisi ratkaista?

“Demografia on demokratian perusta. Demografia on valtaa.” Näin vetävästi demografiaa kuvaillaan Tilastokeskuksen nettisivuilla.

Demografia eli väestötiede sisältää niin syntyvyyden, kuolevuuden kuin muuttoliikkeen ja pyrkii rakentamaan näistä erilaisia malleja.  Suomen väestönkehitys on noudattanut uskollisesti kehittyvien valtioiden kaavaa. Valtiotieteiden tohtori Markku Lehto kuvaa, miten 1900-luvun alussa kokonaishedelmällisyysluku eli lasten määrä synnytysikäistä naista kohti  oli viisi. 1930-luvulle tultaessa määrä oli laskenut 2,4:ään, jolloin Suomessa arveltiin, ettei maamme väkiluku koskaan yllä neljään miljoonaan. Sodan jälkeinen beibibuumi kuitenkin tuotti 3,5 lasta per nainen. Sen jälkeen luku on ollut alati laskeva: väestön määrän turvaavaan 2,1 lapseen on päästy viimeksi vuonna 1968. Ja siitä huolimatta, että vuonna 2010 Suomen hedelmällisyysluku oli eurooppalaisittain korkea, vuoden 2018 lopussa kokonaishedelmällisyysluku oli mittaushistorian alhaisin, 1,40.

Selityksiä tälle on monia. Lapset eivät enää ole vanhuuden turva. Elintaso halutaan pitää korkeana, eikä lasten saaminen ja ydinperhe ole enää ainoa “normaali” elämäntapa. Elämää leimaa nykyään määrittelemätön epävarmuus, ja nuoret ajattelevat myös liikakansoitusta ja ilmastonmuutosta. – Elämäntapa, jota markkinoimme, ei tuota lapsia, Markku Lehto toteaa.

Ongelmaksi muodostuukin tällöin huoltosuhde.

– Vaikka ihmiset jostakin syystä alkaisivat nyt saada enemmän lapsia, kuluu 25 vuotta ennen kuin se millään lailla näkyy työmarkkinoilla, Lehto muistuttaa.

Väestönkasvuennusteet epävarmoja

Optimistisemmat tutkijat eivät pidä väestönkasvua globaalina ongelmana. Esimerkiksi Faktojen maailma -kirjallaan maineeseen nousseen lääkärin ja tilastotieteilijän Hans Roslingin mukaan mitään väestöräjähdystä ei ole ja ongelma ratkaisee itse itsensä: vuoteen 2100 väkiluku  kasvaa ja sen jälkeen luonnollinen väestönkasvun väheneminen huolehtii siitä, että ihmiskunnan viimeinen sammuttaa valot. Rosling muistuttaa, että jo 1970-luvulle kaavailtiin massiivisia nälänhätiä. Ruoantuotannon kehitys kuitenkin huolehti siitä, ettei katastrofia globaalissa mittakaavassa syntynyt.

Väestöennusteet kuitenkin heittelevät miljardeilla. YK:n arvio siitä, että vuonna 2100 maapallon väkiluku olisi 11 miljardia, on vain arvio. Ennusteet vaihtelevat 7 ja 15 miljardin välillä.  Väestötutkimukseen keskittyvää Max Planck -instituuttia Saksassa johtava Mikko Myrskylä huomautti Yliopisto-lehdessä marraskuussa 2016, että väestön määrän ennustaminen on vaikeaa ja skenaarioita paljon erilaisia.

Väestön määrää suurempi ongelma onkin fossiilisia polttoaineita kuluttava elämäntapamme, jonka ylläpitäminen johtaa varmuudella erilaisiin katastrofeihin.

– Nykyisin elinkeinoin elinmahdollisuuksien ylläpitäminen on hirvittävän haastavaa, toteaa maantieteen professori Jussi Jauhiainen Turun yliopistosta.

Ratkaiseeko Afrikka?

Huoltosuhteen ongelmaan ja työikäisen väestön riittävyyteen Suomessa on asiantuntijoiden mukaan yksi ratkaisu: maahanmuutto. Poliitikot puhuvat paljon ”hallitusta” tai ”työperäisestä” maahanmuutosta tarjoillen sen vaihtoehdoksi “hallitsemattomalle.” Tästä esimerkki oli vuoden 2015 pakolaisaalto, vaikka kansainvälisesti verraten aalto oli lähinnä vienoa rantaveden liplatusta matalikossa. Suomeen tuli tuolloin 32 500 turvapaikanhakijaa. Maailman pakolaisista ehdoton enemmistö asuu naapurimaissaan. Väkilukuun suhteutettuna eniten pakolaisia asuu YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n vuoden 2018 tilastojen mukaan Libanonissa – lukumääräisesti suurin pakolaispopulaatio, 3,7 miljoonaa, oli Turkissa.

Moni asiantuntija pitää koko maailman kannalta ratkaisevana Saharan eteläpuolisen Afrikan tulevaisuutta. Siellä väestö kasvaa 500 miljoonalla kaupunkilaisella vuodesta 2030 eteenpäin, kun nyt syntyneet lapset aikuistuvat ja kaupungistumiskehitys etenee.

– Jos kaikki tapahtuu siellä hallitusti ja ihmisillä on töitä, ei kenenkään tarvitse lähteä liikkeelle. Mutta jos he lähtevät, suunnat ovat pohjoinen ja länsi eli Yhdysvallat ja Eurooppa, Jussi Jauhiainen sanoo.

– Jos esimerkiksi ilmastonmuutos tekee elinoloista sietämättömät, eivätkä muuttuvat elinkeinot kuten alustatalous ja digitalisaatio takaa näille nyt vauvaikäisille tuleville kaupunkilaisille töitä, on selvää, että väkeä tulee sieltä.

Sosiologian apulaisprofessori Lena Näre muistuttaa, että suurta väestönkasvua on muuallakin kuten Intiassa, Indonesiassa ja Afganistanissa. Väestönkasvua hillitsee naisten aseman parantaminen. Muuttoliikkeiden lisäksi iso kysymys liittyy yhteiskuntien hajoamiseen. Sellaista kehitystä on myös Keski- ja Väli-Amerikassa.

Näre pitää kummallisena puhetapaa, jossa maahanmuutto on “hallittua” tai “hallitsematonta.”

– Historia osoittaa, että ihmisten liikkeitä on aika vaikea hallita. Pitäisi miettiä sitä, miksi ihmiset muuttavat. Ihmiset liikkuvat sosiaalisten suhteiden perusteella.

– Suomeen halutaan työperäistä maahanmuuttoa, mutta ei useinkaan ajatella sitä, että ne ihmiset, joita tänne “halutaan”, eivät ehkä halua tänne. Esimerkiksi espanjalaisten sairaanhoitajien rekrytointikampanja epäonnistui. Suomi on kaukana ja täällä on kummallinen kieli.

Näre muistuttaa, että vaikka muuttoliike on globaali asia, suurin osa ihmisistä ei suinkaan halua muuttaa. Ihminen pysyy mieluiten kotimaassaan tai muuttaa maan sisällä. Globaali megatrendi ei olekaan kansainvaellus kehittyneisiin maihin vaan muutto maaseuduilta kaupunkeihin – usein slummeihin.

– Mittakaavaltaan maailman suurin muuttoliike on tällä hetkellä meneillään Kiinan sisällä.

Näre kehottaa pohtimaan, mitä on työperäinen maahanmuutto. Tilastot paljastavat, että vuoden 2017 mukaan irakilaiset ovat kolmanneksi suurin ulkomaan kansalaisten ryhmä, joista suuri osa tuli maahan turvapaikanhakijoina, mutta moni on saanut myös työluvan. Nyt he ovat muuttuneet työperäisiksi maahanmuuttajiksi, mutta poliittisessa puheessa heitä ei pidetä sellaisina.

– Järjestelmää pitäisi pohtia: koko ulkomaalaislainsäädäntöä, perheenyhdistämistä, tarveharkinnan poistamista. Ihmiset haluavat elää perheensä kanssa.

– Yksi ryhmä olisivat ulkomaalaiset opiskelijat, jotka jäisivät mielellään tänne töihin. EU:n ulkopuolelta tulevien mahdollisuutta opiskella Suomessa on kuitenkin nyt vaikeutettu lukukausimaksuin, vaikka mahdollisuutta hakea töitä opiskelun päätyttyä on helpotettu.

Esimerkki lähihistoriasta oli toisen maailmansodan jälkeinen nk. gastarbeiter-järjestelmä, jolloin mm. Saksa otti vastaan runsaasti vierastyöläisiä sillä ajatuksella, että työntekijät hoitavat työvoimapulan, mutta palaavat eläkkeellä kotimaihinsa.

– Eihän se niin mene. Ihmiset haluavat tehdä muutakin kuin työtä ja elää elämäänsä juuri nyt, sanoo Lena Näre.

Globaalia solidaarisuutta muutoksen keskelle

Valtiotieteiden tohtori Markku Lehto muistuttaa, että ihmiskunnan kohtalonkysymysten ratkaiseminen on nyt kiinni myös ihmisten välisestä solidaarisuudesta.

– Jos halutaan turvata hyvinvointipolitiikan rahoitus, tarvitaan vuosi vuodelta uutta työvoimaa maan rajojen ulkopuolelta. Samalla on ymmärrettävä, että muuttoliikkeellä voi olla kauaskantoisempia seurauksia. Muuttoliikkeen ja taantuman yhdistelmä on vaikea. Kuten Oulun tapahtumat osoittivat, nyt olemme tilanteessa, jossa täytyisi onnistua luottamuksen rakentamisessa. Elämme viimeisiä aikoja löytää uudet tavat, joilla täällä synnytään, eletään ja kuollaan.

Turun yliopiston Jussi Jauhiainen on samaa mieltä.

– Demografia on yksinkertaista. Kaikki muu on vaikeaa.

Etnisen suomalaisuuden katoaminen on asia, jota tietyt poliittiset ryhmät pitävät huolestuttavana.  Maapallon mittakaavassa ongelma on kovin marginaalinen.

– Meitä on viisi miljoonaa, maapallolla on 7,5 miljardia ihmistä. Suomen väkiluvun kasvaminen ei vaikuta yhtään mihinkään, Jussi Jauhiainen toteaa.

– Tällä hetkellä maahanmuuttajien määrä on todella pieni. Ulkomaalaistaustaisten nettomuutto Suomeen on 17 000 ihmistä: 23 000 muuttaa Suomeen vuosittain ja 6000 muuttaa täältä pois. Näillä luvuilla ei Suomen tai suomalaisuuden kannalta ole tällä hetkellä mitään merkitystä.

Jauhiainen muistuttaa, että 30 vuoden takaisen Suomen kaltaisia etnisesti yhdenmukaisia maita ei oikeastaan ole olemassakaan.

– Muutos on jo tapahtunut. Meillä keski-ikäisillä ihmisillä on muistijälki maasta, jossa ulkomaalaisen näkeminen oli harvinaisuus. Sitä maata ei enää ole. Meillä puhutaan toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajista. Milloin maahanmuuttaja lakkaa olemasta maahanmuuttaja?

Helsingin yliopiston sosiologian apulaisprofessori Lena Näre muistuttaa myös, että jos suomalaisuudesta ollaan huolissaan, kannattaisi ensin määritellä suomalaisuus.

– Kansojen sekoittumista on aina tapahtunut. Ei ole mitään alkuperäistä suomalaisuutta, näkyyhän se jo nimissämme: on Ruotsalaisia, Lappalaisia, Venäläisiä. Suuret ylpeydenaiheemme: Fazerit, Hackmanit ja Iittalat – kaikki maahanmuuttajataustaisia yrityksiä. Toki noiden brändien syntyaikaan itsenäistä Suomea ei vielä ollut, Näre toteaa.

Perhepolitiikka ei muuta kehitystä

Maahanmuuton ohella Suomen yhä laskeneeseen syntyvyyteen on tarjottu lääkkeeksi erilaisia perhepoliittisia toimia. Esimerkiksi Virossa, jossa kärsittiin 1990-luvulta alkaen koko entistä Neuvostoliittoa koskeneesta sekä syntyvyyden että elinajanodotteen  romahduksesta, päätettiin maksaa kolmannesta lapsesta huomattavasti suurempia lapsilisiä. Se vaikutti syntyvyyteen ja lapsien määrään. Myös Venäjällä tuetaan toisen ja kolmannen lapsensa saavia perheitä.

– Poliittisilla toimilla voidaan saada tilapäisiä piikkejä syntyvyyteen. Pitkäaikaisia vaikutuksia näillä ei ole, toteaa Jussi Jauhiainen.

Pitkäaikaisia vaikutuksia on mahdotonta saada, sillä väestön koulutustason ja taloudellisen hyvinvoinnin lisääntyessä naisten synnyttämien lasten määrä laskee aina.

– Perhepolitiikka on tietenkin sikäli järkevää, että sen avulla lapsiperheet pystyvät elämään normaalia elämää, linjaa Jussi Jauhiainen.

Suomen syntyvyyden laskun eräs piirre on se, että nimenomaan esikoisten määrä on laskenut. Siinä, missä vaikkapa Venäjällä perheet tyytyivät pitkään yhteen lapseen, suomalaisilla kynnyskysymys on se, hankitaanko ensimmäistäkään lasta.

Suomessa perhepoliittisia toimia vahvistettiin 1970-luvulla, jolloin mm. pidennettiin vanhempainrahakautta, laajennettiin päivähoitoa ja luotiin kotihoidon tuki, hoitovapaa ja suuremmat lapsilisät.

– Panostuksen massiivisuuteen nähden tulokset olivat laihoja, Tärkeintä on havaita, ettei 60-luvun ”omavaraisuustasolle” ole enää päästy, havainnoi Markku Lehto.

Mielenkiintoista on se, että vaikka säännönmukaisesti väestön koulutustason nousu ja erityisesti naisten työssäkäynti vähentävät syntyvyyttä, Suomessa vähiten lapsia saavat huonoiten koulutetut.

– Peruskoulun käyneet synnyttävät tilastollisesti vähiten, korkeakoulutetut eniten, ynnää Markku Lehto.

Syynä voivat olla edellä mainitut taloudelliset epävarmuustekijät. Korkeakoulutettujen työtilanne on ollut  muita parempi myös läpi pitkittyneen taantuman. Monissa kehitysmaissa tilanne on päinvastainen: syntyvyyden aleneminen alkaa korkeammin koulutettujen piirissä.

YK:n siirtolaissopimus tarkastelee globaalia muuttoliikettä

Globaalia muuttoliikettä siis leimaa huolipuhe. Yksi esimerkki tästä on joulun alla solmittu YK:n siirtolaisuussopimus , “Global Compact for Safe, Orderly and Regular Migration”. Toisin kuin useimmat YK:n alaiset sopimukset,  se ei sido jäsenvaltioita millään tavalla. Virallista tietoa siitä, miksi sopimus ei ole sitova, ei ole, mutta moni asiantuntija arvelee sen liittyvän aiheen vaikeuteen.

Punaisen Ristin kansainvälisen avustustyön vaikuttamisen suunnittelija Pekka Reinikainen on silti tyytyväinen sopimukseen, vaikka sitovana se toki tuottaisi Geneven sopimusten ja muun humanitaarisen oikeuden tapaan selkeää kansainvälisoikeudellista kaikupohjaa.

Mistä ei-sitovassa sopimuksessa on kyse?

– Siinä linjataan, että kaikilla siirtolaisilla, siis myös pakolaisilla tulee olla samat oikeudet riippumatta heidän liikkeellä olonsa syistä. Tämä koskee esimerkiksi oikeutta terveydenhoitoon.

Suvereeneilla valtioilla on sopimukseen kirjatusti kuitenkin oikeus itsenäisesti päättää siirtolaispolitiikastaan, joten mitään pakkoa ei nykyisiä käytänteitä ole muuttaa. Lisäksi kaikki valtiot eivät halunneet allekirjoittaa sopimusta tässäkään muodossa.

Pekka Reinikainen on työssään perehtynyt ilmastonmuutoksen seurauksiin ja niiden heijasteisiin, mm laajamittaiseen ilmastopakolaisuuteen ja siirtolaisuuteen.

– Ylipäätään puhe siirtolaisuudesta on vuoden 2015 pakolaistilanteen jälkeen lähtenyt laukalle. Ihmisten liikkuvuus, taustasyistä riippumatta, on osa maapallon elämää, se on osaltaan luonut maailman ja kansakunnat sellaisina kuin ne ovat.

Myös Lena Näre näkee siirtolaisuuden ja väestön liikkeet itsestään selvänä osana ihmiskunnan historiaa.

– Ihmiset ovat aina liikkuneet. Mutta jos meneillään olevia prosesseja, kuten vaikkapa afrikkalaisten muuttoliikkeitä, halutaan hillitä, silloinhan meidän täytyisi pitää huolta siitä, että Afrikan yhteiskunnat toimivat. Naisten aseman parantaminen, laillisen järjestyksen ylläpitäminen ja rauhan edistäminen, työttömyyden ja toimettomuuden ehkäiseminen sekä tietenkin ilmastonmuutoksen torjunta olisivat selkeitä askelia sillä tiellä.

 

#maahanmuutto #suomi #syntyvyys

Kommentit

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.