| Kirjoittanut:
Vanhuksilla pitää olla mahdollisuus vaikuttaa palveluihinsa jo siinä vaiheessa, kun kunta neuvottelee palvelun hankinnasta yksityiseltä palveluntarjoajalta. Käytännöt kuitenkin vaihtelevat kunnissa suuresti.
– Puhutaan ihmisten itsemääräämisoikeudesta, mutta kun kunta kilpailuttaa palvelujaan, vanhusta ei oteta huomioon. Ihmettelin, kuinka näin voi olla, varatuomari, OTT Anja Karvonen-Kälkäjä sanoo.
Ihmettely johti lopulta väitöstutkimukseen, joka julkaistiin loppuvuodesta 2012. Parhaillaan Karvonen-Kälkäjä laatii kehitysvammaisten ja invalidien etujärjestöille ohjeistusta siitä, kuinka heidän tarpeensa tulisi ottaa huomioon paremmin sosiaalipalveluja hankittaessa.
Karvonen-Kälkäjän tutkimus on ajankohtainen ellei peräti kuuma. Kunnat kilpailuttavat sosiaalipalvelujaan yhä enemmän. Kuntaliiton viime vuonna julkaisemasta palveluasumisen oppaasta ilmenee, että tavallisen ja tehostetun palveluasumisen paikoista reilusti yli puolet on jo yksityisten tai yhdistysten käsissä.
Tarjouspyynnöissä puutteita
Tutkimustaan varten Karvonen-Kälkäjä kävi läpi sosiaalipalveluiden hankinta-asiakirjat ja tarjouspyynnöt puolen vuoden ajalta käyttäen apunaan julkista hankintapalvelua HILMAA, jota työ- ja elinkeinoministeriö pitää yllä.
Sosiaalipalveluilla tutkimuksessa tarkoitettiin kotipalveluja, palveluasumista, tehostettua palveluasumista ja laitosasumista.
– Selvitin, miten hankinnat on kirjattu auki, mitä palveluja hankinnoissa on ja mitä kunnat oikeastaan ostavat. Löysin materiaaleista ilahduttavan paljon tarkempiakin tarjouspyyntöjä. Yhdessä esimerkiksi sanottiin, että ”vanhus voi elää tottumallaan tavalla”.
Tarjouspyynnöissä on Kälkäjä-Karvosen mukaan puutteita.
– Johtuuko sitten arvoista tai toimintakulttuureista, etteivät tarjouspyynnöt ole tarkempia? Resursseista ei aina voi olla kyse.
Palvelun käyttäjä ei ole sopimusosapuoli
Anja Karvonen-Kälkäjä painottaa, että vanhuksen on voitava vaikuttaa oloihinsa jo palvelujen suunnittelu- ja hankintavaiheessa.
– Jännitettä saattaa aiheuttaa se, että palvelun käyttäjänä oleva vanhus ei ole sopimusosapuolena kunnan ja yksityisen palveluntuottajan välisessä ostopalvelusopimuksessa. Hän kuitenkin kuuluu sopimuksen vaikutuspiiriin ja kysymys on hänelle annettavista palveluista.
Hankintalaki turvaa pääosin vain palveluntuottajien oikeudet ja heidän tasapuolisen kohtelunsa. Käytännössä voi käydä niin, että hankinta on tehty kaikkien pykälien mukaan, mutta vanhus jää asiassa ulkopuoliseksi.
Hankintalaki ei estä tai rajoita asiakkaan tarpeiden huomioon ottamista. Karvonen-Kälkäjän mielestä kuntien tulisi avata strategioitaan ja selventää esimerkiksi, mitä tarkoittaa maininta ”tässä kunnassa on hyvä asua”.
– Lisäksi tärkein on unohtunut eli hallintolain kolmas pykälä, jonka mukaan kuntalaisen pitää saada vaikuttaa omiin palveluihinsa.
Karvonen-Kälkäjä suomentaakin, että suunnitellessaan palveluja kuntien tulisi kysyä, mitä palveluja kuntalaiset haluavat. Jos kyseessä on vaikkapa vanhainkodin rakentaminen, suunnittelussa voisi olla mukana esimerkiksi kansalaisraati.
Suunnittelun alkuvaiheessa mukana oleminen on siksikin tärkeää, että siinä vaiheessa, kun palveluista on jo laadittu sopimus, ei yhden ihmisen käytännössä ole juuri mahdollisuuksia vaikuttaa.
Palvelusuunnitelma yksityiskohtaisemmaksi
Vanhuksen tai hänen edustajansa on syytä olla mukana myös silloin, kun tehdään palvelutarpeen arviointi. Aina omaiset eivät ole parhaita ihmisiä ottamaan kantaa, sillä he eivät välttämättä elä vanhuksen arjessa. Parempia tilanteen valottajia olisivatkin lähellä asuvat, todellisen tilanteen tietävät.
– Palvelusuunnitelmaan tulisi kirjata muutakin kuin tiedot terveydentilasta. Esimerkiksi henkilökohtaisia tietoja vanhuksen historiasta ja mieltymyksistä, Karvonen-Kälkäjä näkee.
Edelleen palvelusuunnitelman pitäisi sisältää varsin yksityiskohtaisesti, mitä palvelua vanhus saa. Montako kertaa hänen luonaan käydään päivässä, käytetäänkö häntä ulkona, jne.
– Asiakkaan kanssa pitää sopia palvelu yhteisymmärryksessä niin, että kaikki asiat käydään läpi. Jos kaikkia toiveita ei ole mahdollista toteuttaa, niin sitten sovitellaan.
Vanhuspalvelulain hyöty epävarmaa
Anja Karvonen-Kälkäjä suosittaa, että vanhuksen vaikuttamismahdollisuudet omiin palveluihinsa tulisi kirjata lainsäädäntöön nykyistä tarkemmin.
Samalla tulisi selventää, mitä seurauksia vaikuttamismahdollisuuden puuttumisesta voi olla.
– Sinällään on kuitenkin epävarmaa, turvaako valmisteltavana oleva vanhuspalvelulaki vanhuksen riittävät sosiaalipalvelut nykyistä paremmin. Vahvistaako se vanhuksen itsemääräämisoikeutta nykyisestä, jos palveluiden toteuttamiseen ei ole riittäviä resursseja eikä asiaankuuluvia sanktioita ole säädetty, Karvonen-Kälkäjä kysyy.
Kommentit