Nuorten hyvinvointiin liittyvät kysymykset kiinnostavat ja nuoria koskevia tutkimuksia onkin tehty ahkerasti viime vuosikymmenet. Nuorten hyvinvointia, samoin kuin alueellista eriytymistä, on tyypillisesti tarkasteltu tilasto- ja indikaattoritietojen kautta.
Valtiotieteiden tohtori Pirjo Turtiainen haluaa nuoria tutkiessaan päästä numeroiden ja tilastojen taakse, ja laajentaa siten ymmärrystä nuorten hyvinvoinnista ja sen alueellisista ulottuvuuksista.
– Hyvinvointi ei ole vain sitä, mikä on helposti mitattavissa tai seurattavissa, hän painottaa.
Tarkastelemalla pelkästään esimerkiksi perheen kanssa vietetyn ajan määrää ei Turtiaisen mukaan tavoiteta välttämättä paljoakaan siitä, kuinka läheisiä ja hyviä nuorten ihmissuhteet ovat.
On nuoria, jotka viettävät paljon aikaa perheen kanssa, koska heillä ei ole kavereita. Ja sitten on nuoria, jotka eivät vietä juuri lainkaan aikaa perheensä kanssa, mutta korostavat, kuinka kotona voi keskustella kaikesta ja kuinka vanhemmat huolehtivat ja soittelevat perään koko ajan.
Sosiologian alaan kuuluvassa väitöskirjatutkimuksessaan Nuorten hyvinvointi alueellisen erilaistumisen näkökulmasta Turtiainen kysyy, miten nuoret vuosituhannen vaihteen Helsingissä ymmärtävät hyvinvoinnin ja mikä merkitys asuinympäristöllä on heille.
– Pyrin laadullisen tutkimusotteen ja monimenetelmäisen lähestymistavan avulla tuomaan keskusteluun uusia näkökulmia ja täydentämään tilasto-, rekisteri- ja kyselytutkimuksen antamaa kuvaa, Turtiainen sanoo.
Pahoinvoinnista hyvinvointiin
Pirjo Turtiaista kiinnostaa ennen kaikkea se, milloin nuorella on asiat hyvin ja miten nuoren mielestä elämän pitäisi mennä, että se olisi hyvää. Myös se on luupin alla, vaihtelevatko nuorten käsitykset hyvinvoinnista alueittain.
Hän ei ole halunnut painottaa tutkimuksessaan nuorten pahoinvointia, syrjäytymistä ja puutteita.
– Niin nuorista kuin alueellisista eroista puhuttaessa ja niitä tutkittaessa huomio kiinnitetään usein hyvinvoinnin puutteisiin. Syrjäytyminen, alueiden haitallinen eriytyminen ja köyhyys käsitteinä suuntaavat katsetta negatiivisiin ilmiöihin. Omassa työssäni olen lähtökohtaisesti halunnut tutkia hyvinvointia, vaikkakin peilaan tuloksiani myös hyvinvoinnin kääntöpuoleen eli pahoinvointiin ja syrjäytymiseen.
Turtiainen perehtyi nuorten hyvinvointiin yhdeksäsluokkalaisten nuorten ainekirjoitus-, haastattelu- ja kyselyaineiston avulla.
– Valitsin tutkimusryhmäksi ysiluokkalaiset, sillä peruskoulun viimeinen luokka on keskeinen elämänvaihe hyvinvoinnin muotoutumisen kannalta. Silloin nuoret joutuvat tekemään konkreettisen valinnan toisen asteen opiskelupaikasta, hän sanoo.
Koulumenestyksen ja koulutusuran on useissa tutkimuksissa havaittu ennakoivan tulevaa hyvinvointia ja terveyttä. Hyvinvoinnin pelätään polarisoituvan jatkossa siten, että hyvin koulutetut voivat hyvin, kun taas vähän koulutusta saaneet työllistyvät heikommin, mikä vaikuttaa heikentävästi myös heidän hyvinvointiinsa.
Ainekirjoitusten kertomaa
Väitöskirjansa pääaineiston Pirjo Turtiainen keräsi lukuvuonna 2000-2001 Helsingistä kolmesta eri koulusta, kolmelta sosioekonomisesti erityyppiseltä asuinalueelta. Alueet hän päätti pitää anonyymeinä, koska halusi turvata myös koulujen ja asuinalueiden tunnistamattomuuden. Hän ei halunnut osallistua tutkimuksellaan keskusteluun alueiden maineesta, vaan halusi kirjoittaa nuorista ja asuinalueista arvostavaan sävyyn ilman leimaamista.
Ainekirjoituksia kertyi kaikkiaan 118 ja haastatteluja 42.
Äidinkielen tunneilla toteutetuissa kirjoituksissa päähuomio oli asuinympäristössä ja oppilaita pyydettiin kuvittelemaan, millaista heidän asuinalueillaan olisi elää kymmenen vuotta myöhemmin eli vuonna 2010.
– Sen, miten nuoret suhtautuvat tulevaisuuteen, voi olettaa kertovan myös nykytilanteesta ja yleisemmästä suhtautumisesta elämään.
Tehtävänannossa pyrittiin tuomaan esiin sitä, ettei kyseessä ole arvioitava koulutehtävä, eikä ole oikeita ja vääriä vastauksia. Turtiainen oli kuitenkin varautunut siihen, että tekstit olisivat lyhyitä.
– Melko lyhyitä tekstit olivatkin, mutta aineisto oli hirvittävän rikasta! Kun nuoret kuvailivat omia asuinalueitaan, ne näyttäytyivät erilaisina ja myös sisäisesti eriytyneinä. Segregaatio näyttäytyi kaikilla alueilla erityisesti tulevaisuuden uhkakuvana, hän kertoo.
– Kuitenkin se, miten nuoret ymmärtävät hyvinvoinnin, näyttäytyi kaikilla alueilla aika samaan tapaan.
Koti, koulu ja kaverit
Keskeisiksi hyvinvointitekijöiksi nuorten elämässä osoittautuivat hyvät perhe- ja kaverisuhteet sekä koulumenestys. Myös terveys ja taloudelliset tekijät mainittiin oman elämän hyvinä puolina.
Materiaaliset tekijät eivät kuitenkaan Pirjo Turtiaisen mukaan näyttäytyneet kovin merkityksellisinä, vaan erityisesti haastatteluissa painottuivat luottamukselliset suhteet vanhempiin ja muihin perheenjäseniin.
– Tässä tuli esiin myös se, että käsitykset hyvästä elämästä ja asuinympäristöstä vaihtelevat iän ja elämäntilanteen mukaan. Tulevaisuudennäkymissä materiaaliset ja toimeentuloon liittyvät kysymykset alkoivat nousta vahvemmin esiin. Ja vaikka hyvä asuinalue määrittyi pitkälti hyväksi asuinpaikaksi lapsiperheille, se ei tuntunutkaan olevan enää toiveiden asuinpaikkana nuorelle, sillä se tuntui liian tylsältä.
Kaverit näyttäytyivät poikkeuksetta tärkeinä.
– Se, että kavereita ylipäätään on, oli tärkeää. Ettei jää yksin eikä näytä esimerkiksi kouluympäristössä yksinäiseltä.
Nuorten koulutususko tuntui olevan vahvaa ja työntekoa arvostettiin. Keskeistä hyvinvoinnin kannalta oli se, että koulussa menee hyvin, millä viitattiin koulumenestykseen arvosanoilla mitattuna. Peruskoulun jälkeistä opiskelupaikkaa miettiessään nuoret korostivat tekevänsä päätöksen itse, mutta esiin tuli myös se, että vanhempien kanssa keskustellaan asiasta.
Harrastuksiin nuoret viittasivat Turtiaisen mukaan vähemmän kuin perhe- ja kaverisuhteisiin tai koulumenestykseen.
– Vaikka hyvinvointi sai yksilöllisiä merkityksiä, yleensä ottaen hyvän elämän ainekset näyttäytyivät tutkimuksessa aika pitkälle kulttuuristen arvostusten mukaisena, Turtiainen toteaa.
Nuorten ääreen kannattaa pysähtyä
Pirjo Turtiaisen väitöskirjan materiaali kerättiin aikana, jolloin alueellinen eriytyminen Helsingissä oli vielä maltillista ja sosiaalisen median vaikutukset olivat vasta alkusoittoa nykypäivän somemaailmaan verrattuna. Tutkimuksen problematiikka on hänen mielestään ajankohtainen 2020-luvullakin.
– Tutkimukseni osoitti, että hyvinvoinnin ja siihen kytkeytyvien osatekijöiden moniin ulottuvuuksiin ja merkityksiin on vaikea päästä kiinni ilman monimenetelmällistä tutkimusotetta. Vaarana on, että indikaattorit dominoivat tarkastelua liikaa. Ymmärryksemme nuorten hyvinvoinnin moninaisuudesta tulisi ohjata hyvinvointia mittaavien indikaattoreiden laadintaa ja tulkintaa.
Hänen mukaansa kunnissa on otettu hienosti huomioon hyvinvoinnin moninaisuutta ja kerätty monenlaista tietoa, mutta olisi tärkeää pysähtyä aika ajoin myös miettimään sitä, miten hyvinvointi ymmärretään kunnissa ja miten kuntien asukkaat ymmärtävät sen. Sitä voisi kysyä vaikkapa suoraan nuorilta itseltään – useammin ja monin eri tavoin.
Kaks rahoitti tutkimusta
Pirjo Turtiainen: Nuorten hyvinvointi alueellisen erilaistuminen näkökulmasta
Kommentit