Polemiikki / 20.02.2018

Kainuun soten Päivi Ahola-Anttonen: ”Monelta karikolta vältytään, jos erilaiset toimintakulttuurit osataan ottaa huomioon”

Kainuun aikuissosiaalipalvelujen vastuualuepäällikkö Päivi Ahola-Anttonen osaa kertoa muun Suomen sote- ja maakuntauudistajille, kuinka kuntien erilaisista toimintakulttuureista edetään yhteiseen maakunnalliseen toimintakulttuuriin. Se edellyttää kuuntelemista.

Jaa artikkeli Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Päivi Ahola-Anttonen aloitti aikuissosiaalipalvelujen vastuualuepäällikkönä nykyisen kuntayhtymän startatessa. Hän löytää Kainuun systeemistä paljon helpommin plusmerkkisiä puolia kuin miinuksia.

– Jos kompastuskiviä oli, pahimmat tulivat varmaan vastaan jo ennen vuotta 2013.

Suoralta kädeltä Ahola-Anttonen latelee arjessa tuntuvia hyötyjä:

– Kainuussa on paljon yhteisiä palveluja, joita myös kunnat käyttävät: intranetti isolla alueella, sähköpostit, suojatut ympäristöt, tietohallinto, talouspalvelut. Strategia- ja suunnittelutyömme on helpottunut, koska on vain yksi strategia, yksi turvallisuussuunnitelma, yksi kotouttamisohjelma.

Suunnittelu vaatii vähemmän resursseja kuin jos sama työ tehtäisiin seitsemässä kunnassa.

– Talousarvion laadinta on yhdenmukaista, ja pystymme jakamaan kustannuksia asukasmäärän suhteessa.

Pikkukunnassa yksi sosiaalityöntekijä voi joutua hoitamaan yksin suurin piirtein kaiken mahdollisen. Kun monta kuntaa on kimpassa, vastuita voi jakaa.

Ahola-Anttonen muistuttaa, että sosiaalihuollossa on esimerkiksi paljon erityislainsäädäntöä.

– Tuntuu mahdottomalta ajatella, että jokainen tietäisi kaiken kaikesta, ja tuntisi yhtä hyvin niin vammaispalvelun, lastensuojelun kuin aikuissosiaalityön. Nyt meillä on voinut erikoistua tiettyyn alueeseen, ja sitten jakaa tietonsa muiden käyttöön.

Lähivuosina sote-rakenteita myllätään koko Suomessa. Päivi Ahola-Anttonen antaa kelpo vinkin uuteen siirtyville.

– Joka kunnassa on omat paikalliset piirteensä. Monelta karikolta vältytään, jos erilaiset toimintakulttuurit osataan ottaa huomioon. Kun vuonna 2007 aloitin ensi kertaa työn koko Kainuun laajuisessa hankkeessa, ulkopuolelta tulleena näin täällä erot selvästi – ja vieläkin niitä joskus huomaa.

Päivi Ahola-Anttonen on paljasjalkainen helsinkiläinen, joka kouluttautui ensin valtiotieteilijäksi ja myöhemmin opiskeli sosiaalityötä. Hän ehti pitkään haaveilla asumisesta jossakin luonnon keskellä, Kainuussa, Ylä-Savossa tai Pohjois-Karjalassa. Toive toteutui, kun hän 1990-luvun puolivälissä muutti Kainuuseen, sai töitä, avioitui ja perusti perheen.

– Minulla on myös vahva kehittäjän vaisto tai luonne, ja Kainuussa aluekehitystyötä riittää! Koskaan en ole katunut tänne tuloani, tyytyväinen suomussalmelainen vakuuttaa.

Ennen valintaansa vastuualuepäällikön virkaan Ahola-Anttonen työskenteli Kainuun soten kehittämisyksikössä sekä eri järjestöjen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaille suunnatuissa hankkeissa, joten hän on seurannut alaa monesta suunnasta.

Kuntien intressit ja henkilöstöinfrat saattavat olla kovin erityyppisiä.

– Tämä täytyy uudistuksissa ottaa huomioon, ettei nouse sellaisia ”tuo jyrää ja me vikisemme” -ajatuksia.

Kainuussakin on ajoittain jupistu Kajaani-keskeisyydestä ja ison ehdoilla tekemisestä. Päivi Ahola-Anttonen ei tosin väitettä hevillä niele.

– Meillä on eritasoisia esimiehiä monessa kunnassa. Itse olen Suomussalmella, koti on 153 kilometrin ja työpiste 107 kilometrin päässä Kajaanista. Henkilövalintoja ei tehdä sijainnin mukaan, vaan avoimesti sen pohjalta, kuka on soveltuvin.

Kritiikiltä taittuu kärki, jos alun perin otetaan kaikkien kuntien hyvät käytännöt käyttöön.

– Pitää olla aito vaikuttamismahdollisuus, Ahola-Anttonen sanoo, ja poimii hyvän esimerkin aikuissosiaalipalveluista.

Maakunnallisella toimeentulotuen ohjausryhmällämme on jo pitkä historia. Kun esimerkiksi jotakin ohjeistusta tai toimintakäytäntöä kehitetään, tämäntyyppisessä työryhmässä on mahdollista ottaa laajasti huomioon eri kunnat.

– Kun jäseniä on sekä isoista että pienistä, ja myös eri ammattiryhmistä, silloin saadaan kaikki äänet kuuluviin.

Kehityskeskusteluissa työntekijät ovat joskus pahoitelleet, kun lähiesimies ei ole omassa kunnassa. Tai sitä, kun esimiehiä tapaa harvoin.

– Yhteydenpitoon käytämme videoneuvottelulaitteita, viime vuosina enenevästi Skypeä. Useimmat palaverit pidämme niin, että jokainen istuu omalla koneellaan.

Kaikkea ei pysty näin hoitamaan. Työyhteisöpalavereissa ollaan silmätysten, ja käsiteltävistä aiheista riippuen paikalla on yksi tai useita esimiehiä.

– Kyllä tiimiläisten näkemistä livenä aina oikein odottaa, Päivi Ahola-Anttonen myöntää.

– Toisaalta uskon, että meillä on jo totuttu ja sopeuduttu uuteen tapaan toimia.

Vuosien mittaan palaverikäytäntöjä on kehitetty toiveiden ja tarpeiden mukaan. Kehittämispäiviä järjestetään eri paikkakunnilla ”vuoroin vieraissa” -periaatteella. Samalla on opittu, että asioiden pitää antaa muotoutua.

Käytännöt kehittyvät pikku hiljaa.

– Ehkä olemme nyt löytäneet hyvän mallin, kielteistä palautetta ei viime aikoina ole tullut.

Vielä maakuntakokeilun aikaan kainuulaiset sosiaaliammattilaiset eivät tunteneet toisiaan kunnolla.

Siksi Päivi Ahola-Anttonen rupesi systemaattisesti rummuttamaan ajatusta aikuissosiaalityön joukosta yhtenäisenä tiiminä.

Säännöllinen videoyhteys viikoittain on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi.

– Käymme yhdessä läpi ajankohtaisia, tärkeitä kysymyksiä ja ”asiakaskeissejä” nimettömänä. Samalla kaikki kuulevat, miten asioita on eri kunnissa tehty. Joku on saattanut selvittää esimerkiksi jotakin lakipykälää, ja hän kertoo sitten tietonsa koko tiimille.

Osaamisen laajentaminen yhteiseen käyttöön on Ahola-Anttosen mukaan valtava voimavara.

– Jokainen tuo mukanaan myös sen, mitä on aiemmassa työhistoriassaan tehnyt. Jos yhdessä kunnassa on kehitetty vaikkapa asumisen ohjaamista, sieltä saadaan sitten tulokset koko Kainuun käyttöön.

Kainuun soten yhtenä vahvuutena hän pitää osaamisen vahvistamista. Organisaatio on koulutusmyönteinen, ja koulutuksia pystytään järjestämään kerralla isolle porukalle lähellä, eikä aina tarvitse lähteä Helsinkiin, Tampereelle tai Turkuun.

Sosiaalityöntekijöiden rekrytointi on tällä hetkellä vaikeaa, ja ongelma koskee koko Suomea. Junantuoma Päivi Ahola-Anttonen hehkuttaa kotiseutunsa mahdollisuuksia.

– Jos tykkää luonnosta ja urheilusta, Kainuussa on tarjolla vaikka mitä. Sosiaalipuolella olisi tarjolla hyviä paikkoja, mielenkiintoista työtä ja hyvä työnantaja. Täällä ei kenenkään tarvitse olla yksin, tukea saa ja tarvittaessa voidaan sijaistaa vaikka kuntien yli.

Sote-henkilöstö kautta linjan kulkee paljon. Päivi Ahola-Anttosen mielestä työntekijöiden liikkuminen kunnasta toiseen on sujunut yllättävänkin hyvin, monet ovat kokeneet sen mukavana vaihteluna.

– Pienissä kunnissa ja pienissä ympyröissä voi ilmetä myös jääviysongelma. Jonkin verran tulee tilanteita, että työntekijä ja asiakas ovat keskenään tuttuja tai hyviä kavereita, ja silloin pystymme katsomaan toisesta kunnasta jonkun toisen palvelemaan asiakasta. Samoin jos on haastavia asiakkaita, jotka saattavat käyttäytyä arvaamattomasti, vartijan tutkinnon suorittanutta virastomestaria voidaan käyttää eri kunnissa.

Kumpi Kainuun sotessa painaa enemmän, ”so” vai ”te”?

– Sosiaalityöntekijöitä on hajautettuna usealle vastuualueelle, jopa eri tulosalueelle. Sekä esimiehiä että henkilöstöä on määrällisesti vähemmän kuin terveydenhuollossa eli siinä mielessä terveydenhuollon kyljellä mennään eteenpäin, Ahola-Anttonen vastaa.

Suuri yleisö mieltää soten ennen muuta terveydenhuoltopalveluiksi, lääkärin tai hammaslääkärin vastaanotoiksi.

– Sosiaalipalveluihin ei kiinnitetä samalla tavoin huomiota, koska ne eivät välttämättä koske ihan kaikkia.

Ahola-Anttonen kertoo, että etenkin alkuaikoina isoissa strategiapalavereissa ja suunnitteluseminaareissa joka paikassa oli esillä potilas; puhuttiin vain potilaista.

Hiljakseen on havahduttu, että sosiaalipuolella on asiakkaita, ja näissä asioissa on harpattu aimo askel oikeaan suuntaan. Myös lomakkeisiin on ilmestynyt potilaan ohella asiakas-sana.

– Terveydenhuolto pitää potilaan hoitoprosessia ydinprosessina ja muita palveluita tukipalveluina. Sosiaalihuollolle taas asiakkaan palveluprosessi on ydinprosessi ja terveydenhuoltopalvelut tukipalveluita. Riippuu kovasti siitä, mistä katsoo.

Sosiaalihuolto näkee tietyn puolen asiakkaasta, ja se voi olla laajempi kuin terveydenhuollossa.

– Kun potilaan hoitopäätöksiä tai muita ratkaisuja tehdään, kannattaa kuunnella sosiaalipuolen ammattilaisen ääntä, koska hän pystyy tuomaan asiaan paljon lisää. Juuri tämä on sote-integraatiota käytännössä, ja tätä yritän aina nostaa esiin, Ahola-Anttonen painottaa.

Alkutalvesta luonnonvoimat järjestivät erinomaisen tulikokeen Kainuun sotelle, kun tykkylumen takia oli pitkiä sähkökatkoksia.

– Sosiaalitoimi ja terveydenhuolto, vanhuspalvelut ja kunnat pitivät koko ajan yhteyttä jo ennen kun pelastuslaitos otti johtovastuun. Kaikki tapahtui minusta juohevasti, ja siinä toteutui taas hienosti Kainuun henki. Syrjäkylillä pitkään sähköttä olleita ei jätetty yksin, vaan tavalla tai toisella käytiin tsekkaamassa, mitä heille kuuluu. Mukana olivat niin viranhaltijat kuin vapaaehtoiset.

Polemiikki – lehti (1/18) ilmestyy 1.3.2018.

Kommentit

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.