10.06.2013
Kesä ja lomakausi painavat päälle kaikkialla. Lämpimät kelit ovat olleet omiaan siirtämään ihmisten ajatukset kesälaitumille. Valtiokoneisto raksuttaa päätöksiä hurjaa tahtia kun pöydät halutaan ainakin melkein puhtaaksi ennen kesätaukoa.
Kesän jälkeen valtuutetuilla onkin kunnissa paljon päätöksentekoa edessään. Esityslistoilla on isoja asioita, jotka vaativat avaraa ajattelua.
Elämme aikoja, jolloin jokaiselta toimijalta odotetaan venymistä. Taloustilanne on vaikea, palvelukenttä huutaa muutosta, tarpeet ja resurssit eivät kohtaa. Ikäluokat pienenevät, väki vähenee ja vanhenee. Auttavatko enää samat korjausaineet, riittävätkö tutut eväät laittamaan asioita kuntoon? Olisiko meillä kaikilla syytä katsoa asioita laajemmasta näkökulmasta?
Kysymykset kuntasektorilla eivät ole helppoja ja niihin vastaaminen on vielä vaikeampaa. Uuden tekeminen ja luominen on tuskallista, varsinkin kun jo uusista toimintatavoista puhuminenkin saa aikuiset ihmiset itkupotkuraivarin asteelle.
Jokaisen suomalaisen kunnan tulevaisuus on tämän maan yhteinen tulevaisuus. Paikallisellakin tasolla on uskallettava katsoa asioita laajasti, koko maan näkökulmasta. Onko tämä päätös Suomelle hyvä? Edistääkö tämä koko valtakunnan pärjäämistä?
Maailmassa on mahdollisuuksia, jos uskallamme vain uudistua.
Merja Kyllönen (vas.)
liikenneministeri
Kommentoi