Merja Kyllönen: Mitä peilistä löytyy?

Harva meistä kuuluu heihin, jotka eivät ole koskaan kapinoineet tai nousseet auktoriteetteja vastaan. Lähes jokaiselta löytynee ajanjakso elämässään, jolloin piti kokeilla, ravistella ja paiskoa ovia. Sekin vaihe on elettävä, mutta jos on onnekas, ympärillä olevat aikuiset löytävät yhdessä kapinallisen kanssa keinot ja tavat, jolla paha olo pysyy joissain mittasuhteissa.

Omat vanhemmat tekivät selväksi koulun arvon ja merkityksen. Aikuisten silmille ei hypitty, ei opettajien, eikä vanhempien. Tämä tuli selväksi vanhempien kanssa keskustellessa – mutta meillä olikin aikaa ja voimia juuri siihen, keskusteluun. Siksi laskenkin itseni onnekkaaksi.

Kasvatus vaatii aikaa. Toisen ihmisen arvostus ja kunnioitus lähtevät kehittymään jo pienestä pitäen – omassa perheessä, mutta myös yleisemmin. Esimerkkinä toimiminen on meidän jokaisen aikuisen tehtävä, ja sekin vaatii aikaa.

Koulut ovat työyhteisöjä, joissa on tarkoitus oppia elämää varten. Jokaisella pitää olla oikeus turvalliseen koulunkäyntiin, niin oppilailla kuin opettajilla. Me voimme syytellä toinen toisiamme, me voimme etsiä syyllisiä. Tai me voimme myös mennä peilin eteen ja pohtia, olisiko minullakin syytä muuttaa käyttäytymistä ja toimintaani niin, että pienet voisivat saada paremman esimerkin isommastaan.

Aikuisilla on toki oltava keinot puuttua tilanteisiin, joissa pesänreunalla tempoileva teini hakee rajojaan. Me emme kuitenkaan ole samalla viivalla aikuisina teini-ikäisten kanssa ja juuri siksi meidän on osattava käyttää valtaamme oikein.

Merja Kyllönen