29.09.2014
”Luuletteko te saatanat että oikeesti jos kaikki nousee koko ajan niin pystyy enään elään. Sitte tuo ollaan uutisis ku naantalin auringot että joo hyvä päätös tai muuta paskaa.”
Kansalainen avasi vastaikään sanaisen arkkunsa kaikille kansanedustajille suunnatulla sähköpostilla. Viesti tukee yleistä käsitystä siitä, että päättäjän ammatti ei ole erityisen korkealle arvostettu.
Aivan jokainen politiikassa mukana oleva tietää, että demokratiassa päättäjän osa on myös asettua arvostelun alaiseksi – ottaa vastaan ihmisten pahaa oloa ja pettymystä. Onneksi kaikki palautteet eivät sentään ole yhtä kitkeränhappamia.
Miksi politiikka ja yhteisten asioiden hoitaminen sitten kärsii huonomaineisuudesta? Paljossa on peiliin katsomista. Pieleen menneitä päätöksiä, kokemuksia epäoikeudenmukaisuudesta, epäselvää viestintää päätösten syistä ja seurauksista ja sitten vaan selkeitä näkemyseroja Suomen suunnasta päättäjän ja kansalaisen välillä.
Aina yhteydenottajan mielenpahoittamisen taustalla ei välttämättä ole edes faktatietoa tapahtuneesta vaan pikemminkin tunnekouhu, joka halutaan purkaa jonnekin.
Yksi osa päätöksenteon ja poliitikkojen kollektiivista maineenhallintaa on toimintakulttuuri, jolla asioita hoidetaan. Niin on, miltä näyttää. Jos asiat saavat ylleen suhmuroinnin verhon, jos päätökset junnaavat paikallaan ja jos politiikot kuulostavat vain selittelijöiltä, ei lopputulos itsessään aiheuta harmia, vaan tapa, jolla siihen on päästy.
Kuntakentällä tästä riittää surullisen monta esimerkkiä. Päätöksentekijöiden uskottavuus on lopulta hiuksenhienon luottamuksen varassa. Riitaisa, lehtien palstoille asti valuva toinen toisensa syyttely ei johda mihinkään. Eikä sekään, että virkamiehet ja luottamushenkilöt asettuvat avoimille tukkanuottasille. Eikä sekään, että isot ja pienet asiavat puuroutuvat meiltä päättäjiltä surkean helposti.
Joku sanoo tässä kohdin, että erimielisyydet kuuluvat demokratiaan. Se on totta, mutta asioita voi silti hoitaa sivistyneesti tai sitten vähemmän sivistyneesti. Ajankohtaisia esimerkkejä riittää Kittilästä kotikaupunkini Turun toriparkkivääntöön.
Pitäisiköhän porukalla kiinnittää enemmän huomiota siihen, miltä päätöksentekomme ulospäin näyttää?
Annika Saarikko
Kommentoi