Huonon veden aiheuttamat lavantauti- ja kolerakuolemat olivat arkipäivää Suomen kaupungeissa 1800-luvun puolivälissä. Sieltä on edetty pitkä matka: 2010-luvulla Suomen vesihuolto on arvioitu jopa maailman parhaaksi.
Rakennustekniikan diplomi-insinööri Ossi Heino päätyi väitöskirjassaan tarkastelemaan vesihuoltoa ”laajasta, vähän filosofisestakin näkökulmasta”. Hän väitteli tänä keväänä 16. huhtikuuta.
– Olihan minulla tutkimussuunnitelma, mutta en noudattanut sitä orjallisesti, vaan annoin myös uusille kiinnostavuuksille mahdollisuuden tulla tutkituiksi, hän kertoo.
Tutkimuksen pohjana oli neljä Ossi Heinon aiemmin kirjoittamaa artikkelia, joita tutkija tarkasteli kahden erilaisen paradigman, ajattelumallin läpi.
Paradigma 1 lähtee tuotanto-orientoituneesta maailmankuvasta, jossa vesihuolto voidaan pelkistää teknis-taloudellisiin ominaisuuksiinsa. Tuotetaan talousvettä ja viemäröintiä virtaviivaisesti, valvotusti ja taloudellisesti ja koko prosessia hallitsee suljettu asiantuntijuus.
Toimintaa kuvataan numeroin ja vesihuollon aiheuttamaa hyötyä yritetään mitata euroin. Asiakkaita lähestytään laskuin ja retoriikan tasolla, mutta toiminnan suunnittelussa he eivät ole millään tavoin mukana. Toiminta hahmottuu teknisen ja ilmiöitä teknistävän rationaalisuuden kautta.
Paradigma 2 puolestaan perustuu palveluorientoituneeseen maailmankuvaan. Siinä vesihuoltoa tarkastellaan kokonaisvaltaisemmin. Käytetään hyväksi avointa asiantuntijuutta, joka hyväksyy ja hyödyntää ongelmanmuotoilutapojen erilaisuuden. Arvostetaan kykyä yhdistellä erilaisia osaamisia ja hajautunutta tietoa ongelmien muotoilemiseksi ja ratkaisemiseksi. Tarvitaan siis myös vuorovaikutusta ja kuuntelemista.
Samoja ajattelumalleja voidaan tutkijan mielestä käyttää myös muiden infrastruktuuripalveluiden hahmottamiseen. Normaalisti on totuttu siihen, että infrastruktuurien merkitystä ja olemusta pyritään kuvaamaan ja perustelemaan jättiläismäisillä esimerkeillä.
– Mutta voikin olla niin, että infrastruktuurien suuruus on kätkettynä jokapäiväisyyden pienuuksiin, Ossi Heino totesi väitöstilaisuuden johdantopuheessaan.
– Tällöin makrojen sijaan kannattaakin kääntyä mikrojen puoleen: infrastruktuurien erikoisuus voi syntyä siitä, että ne mahdollistavat jotain ”mielettömän tavallista.”
Mielettömän tavallinen on esimerkiksi työssäkäyvän lapsiperheen aamu. Se muuttuu ongelmalliseksi, jos hanasta ei aamulla tulekaan vettä. Ei voi käydä suihkussa, ei pestä hampaita, ei keittää puuroa eikä kahvia. Pieni putkirikko saa päivän sekaisin. Jos samaan aikaan osuisi sähkökatko, oltaisiin jo pahassa pulassa ainakin talvisaikaan.
Pienikin häiriö infrastruktuurien toiminnassa paljastaa niitä riippuvuuksia, joiden varaan normaaliksi ja mukavaksi koettu elämänmuotomme rakentuu.
– Infrastruktuuripalvelujen vaikutus on käsin kosketeltavasti koko ajan edessämme, jatkuvasti läsnä, joskaan ei itseään näkyväksi tekevällä ja etualalle nousevalla tavalla, Ossi Heino muistuttaa.
Hyvin toimiva infrastruktuuri ei ole Idols-esityksiä, vaan ”huonouden poissaoloa”. Hanasta kääntämällä saa vettä, joka on laadultaan hyvää eli hajutonta, väritöntä ja mautonta. Infrapalvelu koetaan itsestäänselvyytenä, mutta tämä turvallinen normaalius ja tavallisuus vaatii toteutuakseen kovaa työtä.Vesihuollossa on tutkijan mukaan kaikin voimin ponnisteltava sen eteen, että mitään ihmeellistä ei tapahdu. Tavoitteen vuoksi ollaan hankalan ristiriidan edessä.
Pitäisi pyrkiä siihen, ettei mitään erityistä tapahdu, mutta ympärillä oleva yhteiskunta ja myös vesihuoltotoimintaa organisoiva logiikka on virittynyt havaitsemaan ja arvostamaan tapahtumisia, siis kaikkea näkyvää, mitattavaa ja tilastoitavaa.Tutkija toivoo, että vesihuollossa toimivien ajattelutapa avartuisi.
– Meidän pitäisi omaksua sellaisia ajattelun tapoja ja käsitteitä, jotka tekevät oikeutta ”tavallisuuden muodostumisen ihmeellisyydelle”, Ossi Heino sanoo.
Tuotannollisen puhetavan ohella tarvitaan jokapäiväisyyttä arvostavaa lähestymistapaa.
– Asiakaslähtöisyys on retoriikan tasolla tavoittanut vesilaitokset hyvin. Tehdään säännöllisin välein asiakaskysely, jossa kysytään onko vesi tarpeeksi kylmää. Esitetään monta muutakin sinänsä kiinnostavaa kysymystä, mutta oikeastaan tässä ei ole oivallettu asiakaslähtöisyyden olemusta kovinkaan hyvin.
Sosiaalisessa mediassa toimiminen jää usein yksipuoliseksi informoinniksi.
– Infra-palveluiden tulisi enemmänkin osallistua dialogiin ja luoda puitteita yhteisen oppimisen ja merkitysten rakentamisen prosesseille, Ossi Heino muotoilee.
Jos halua some-osaamisen parantamiseen löytyy, kannattaa Heinon mukaan aloittaa opintie tutustumalla Pekka Saurin julkishallinnolle kirjoittamaan some-oppaaseen.
Palveluorientoitunut maailmankuva saisi Heinon mukaan vallata alaa myös ulkoistamisajattelussa.
– Vesilaitosten näkökulmasta jonkun toiminnan ulkoistamiseen pelätään liittyvän vilunkia ja silloin korostetaan sopimuskovuutta, tarkkaa määrittelyä. Enemmän kuitenkin tarvittaisiin luottamushakuista lähestymistapaa. Tällöin palveluntarjoajille muodostuu paremmat eväät hyödyntää omaa erityisosaamistaan.
Ossi Heinon mielestä vesihuolto ei ole vain kapeasti tarkasteltua tuotantotoimintaa. Vesihuolto on ilmeisesti olemassa, koska haluamme tehdä elämämme paremmaksi ja haluamme tuottaa hyvää, ei vain itselle, vaan myös muille.
– Ajattelua on tarpeen muuttaa kohti palveluorientoituneen paradigman hahmottamaa maailmankuvaa, on Heinon johtopäätös.
Puhtaasta tuotanto-orientoituneisuudesta pitäisi Heinon mielestä päästä laajemmille ulapoille myös muiden infrastruktuurirakenteiden hallinnossa.
Mikä ettei sote-alallakin? Jospa mietittäisiin, olisiko sairaaksi määritellyn vanhusaineksen aikataulutetussa hoitotuotannossa mahdollista askeltaa kohti vuorovaikutteisempaa palvelua? Olisiko se mahdotonta?
Kommentit