Ulkopuolisen ja intressitaustaisen vaalirahan osuus on kokonaisuuden kannalta varsin vähäistä ja ainakin se on kaventunut. Ehdokkaiden oma rahoitus ja yksityishenkilöiden tuki on sen sijaan kasvanut vuosituhannen vaihteeseen verrattuna, ilmenee valtiotieteiden tohtori Tomi Venhon tuoreesta vaalirahatutkimuksesta ”En tiedä – en muista – en kommentoi” (PDF), jota Kunnallisalan kehittämissäätiö rahoitti.
Yritysten tuki ehdokkaiden kaikkinaisista vaalibudjeteista on laskenut vuoden 1999 eduskuntavaalien 30 prosentista vuoden 2011 vaalien noin 20 prosenttiin. Vastaavasti ehdokkaiden omarahoituksen osuus on kasvanut vuoden 1999 vaalien vajaasta 30 prosentista viime vaalien vajaaseen 40 prosenttiin. Myös yksityishenkilöiden lahjoitusten määrä on lisääntynyt vuoden 1999 vaalien viidestä prosentista viime vaalien 16 prosenttiin.
Puolueiden keskusjärjestöillä rahoitus on perustunut eri vaaleissa ensisijassa valtion puoluetukeen ja piirijärjestöillä oman yhteisön sisältä koottuihin varoihin. Ehdokkaat ovat puolestaan kaivaneet pääosan tarvittavasta rahasta omasta lompakostaan.
Suhteellisen niukaksi jääneen yksityisen tukirahan merkitystä ei voi kuitenkaan vähätellä. Vaalirahakohun myötä on nähty, miten altis poliittinen järjestelmä on ollut pienenkin ulkopuolisen tuen vaikutuksille.
Ehdokkaat lähtevät vaaleihin hyvin erilaisilla budjeteilla. Kuntavaaleissa 2008 ehdokkaiden keskimääräiset kampanjabudjetit koko maassa olivat vajaat 400 euroa, vuoden 2011 eduskuntavaaleissa 11.000 euroa ja 2008 eurovaaleissa 20.000 euroa.
Vastaavasti erot näkyvät myös valituksi tulleiden edustajien vaalibudjeteissa. Kunnanvaltuutettujen tyypillisimmät budjetit ovat laskettavissa satoina euroina, vaikka muutamassa suurimmassa kaupungissa keskikulut kohoavat jo useisiin tuhansiin euroihin. Vastaavasti kansanedustajilla keskimääräiset budjetit olivat viimeksi noin 35.000 ja europarlamentaarikoilla 72.000 euroa.
Ehdokkaiden, sekä puolueiden keskus- ja piirijärjestöjen kokonaiskulut vuoden 2011 eduskuntavaaleissa olivat arviolta 35 miljoonaa euroa, vuoden 2009 eurovaaleissa noin 10 miljoonaa euroa ja 2008 kuntavaaleissa 2008 noin 20 miljoonaa euroa. Kuntavaalien summa on ilmeisen alimitoitettu, koska siihen ei ole saatu mukaan keskeisessä roolissa olevia puolueiden kunnallisjärjestöjä.
Yleinen käsitys vaalikulujen jatkuvasta paisumisesta on toteutunut eri vaaleissa vaihtelevin tavoin. Kuntavaaleissa ei ole puolueiden eikä ehdokkaiden yleistä vaalikulujen kasvusuuntausta – poikkeuksena ehkä muutaman suurimman kaupungin ehdokaskampanjat. Sen sijaan eduskuntavaalien kuluissa ilmenee pitkän aikavälin kasvutrendi, vaikka tasaisesta saatikka kiihtyvästä kasvusta ei voidakaan puhua.
VAALEISSA MAINOSTETAAN PERINTEISESTI
Vaalikustannusten perusteella kampanjointi Suomessa tukeutuu edelleen perinteisiin keinoihin. Puolueet keskittyvät yhä lehtimainontaan. Televisiomainonnan osuus kokonaiskuluista on jopa kaventunut 1990-luvun huippuvuosista. Ehdokkailla pääosa budjeteista kuluu lehtimainontaan ym. painotuotteisiin.
Suomessa eduskuntavaalien kampanjointi on muuttunut ehdokasvetoisemmaksi. Lisäksi puolueorganisaatioiden sisällä vaalityö on painottunut keskusjärjestöjen suuntaan.
Kuluja seuraamalla ei kuitenkaan päästä todentamaan uuden kampanjateknologian mukanaan tuomaa muutosta. Vaalikoneet, kotisivut, blogit, sosiaalinen media ym. tarjoavat edullisen väylän kampanjointiin, ja niitä myös käytetään yhä laajemmin ja tehokkaammin. Tämä on myös omiaan tasoittamaan vaalikamppailun lähtökohtia.
Lisätietoja: VTT Tomi Venho,
Kommentit