uutiset / 08.09.2017

Tutkimus: Yli 75 -vuotiaiden terveyden edistäminen vaatii hallinnonalojen yhteistyötä

Kunnallisalan kehittämissäätiön (KAKS) tutkimusjulkaisussa käydään läpi 75 + lisäkuluitta kuntoon -hankkeen tuloksia. Siinä tarkastellaan ikäihmisten terveyden edistämistä kunnissa, jotka olivat olleet mukana Voimaa vanhuuteen -terveysliikuntaohjelmassa.

Jaa artikkeli Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Ikäinstituutin johtaja Päivi Topo toteaa, että kunnan eri hallinnonalojen välinen sekä järjestöjen kanssa tehtävä poikkisektorinen yhteistyö on ikäihmisten terveyden edistämisen ehdoton vaatimus. Ilman tätä ikääntyvien liikunta ei lisäänny.

Tutkimuksessa tuotettiinkin onnistuneen poikkisektorisen yhteistyön tsekkauslista terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen kunnissa ja maakunnissa, mikä on julkaistu hankkeen KUMPPANUUDELLA KUNTOON -raportissa.  Eri toimijoiden yhteistyö ei onnistu ilman sovittuja yhteistyökäytäntöjä ja kuntajohtajien ja -päättäjien arvostusta kuntien, järjestöjen, seurakuntien, yritysten, taloyhtiöiden ja oppilaitosten väliselle yhteistyölle. Myös iäkkäät ihmiset itse kannattaa ottaa mukaan terveysliikunnan kehittämiseen.

Professori Sari Rissanen Itä-Suomen yliopistosta muistuttaa, että maakuntapainotteisen sote-uudistuksen myötä terveydenedistämisen käytännöt ovat uuden edessä. Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön siirtyessä pois kunnan palkkalistoilta, kysymykseksi jää, kuka jatkossa vastaa ja edistää kuntiin jäävää hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävää.  Ilman koordinoivia vastuutoimijoita työ ei ole kenenkään vastuulla ja nykyiset hyvät käytännöt rappeutuvat.

Kunnallisalan kehittämissäätiön rahoittama tutkimus toteutettiin Itä-Suomen yliopiston ja Ikäinstituutin yhteistyönä.

Tutkimus luettavissa täältä.

Lisätiedot:

Itä-Suomen yliopisto
Sanna Laulainen, sanna.laulainen@uef.fi, 040 355 2241
Sari Rissanen, sari.rissanen@uef.fi, 040 594 3774

Ikäinstituutti
Jere Rajaniemi, jere.rajaniemi@ikainstituutti.fi, 040 122 1613
Päivi Topo, paivi.topo@ikainstituutti.fi, 040 199 4770

#ikäihmiset #poikkisektorinen yhteistyö #terveyden edistäminen

Kommentit

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.