| Kirjoittanut:
Kuntalaisten yhdenvertaisuus oli helsinkiläisen oikeusnotaarin Juho Kalliokosken mielessä, kun hän valitsi gradunsa aiheeksi yhdyskuntarakentamisen kustannusten korvaamisen kunnalle.
Suomen Kunnallisliiton rahasto myönsi Juho Kalliokoskelle 1 500 euron apurahan. Gradu valmistui ennakoitua nopeammin.
– Sain yllättäen tarjouksen työpaikasta, jossa työt alkoivat maaliskuun alussa. Palautin graduni helmikuun lopussa ja valmistuin 10. huhtikuuta hiukan alle viiden vuoden tavoiteaikataulun.
Juho Kalliokoski lähestyy gradunsa aihetta perustuslain, maankäyttö- ja rakennuslain sekä hallintolain näkökulmista. Työ on osa professori Leena Halilan vetämää syventävien opintojen projektia Modernin hallinnon muuttuva oikeus Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa.
Yhdyskuntarakentamisella tarkoitetaan asemakaavojen toteuttamiseen liittyvää muun muassa katujen ja yleisten alueiden ja muun yhdyskuntatekniikan rakentamista kuten viemäröintiä, kaava-alueen kannalta tarpeellista maaperän kunnostamista ja alueen meluntorjuntaa.
– Yhdyskuntarakentamista on kaikki se kaava-alueen kiinteistöjä palveleva rakentaminen, joka on tarpeen, jotta näitä yksittäisiä kiinteistöjä voidaan käyttää kaavassa määritellyllä tavalla, Juho Kalliokoski kertoo.
Kahdenlaista eriarvoisuutta
Lain mukaan yhdyskuntarakentamisesta vastaa kunta. Maankäyttö- ja rakennuslaki antaa kunnan jakaa osan kustannuksista maanomistajien harteille.
Kustannusten euromääriä tutkijalla ei ollut hallussaan, mutta summat voivat koitua merkittäviksi rasitteiksi kunnalle, vaikka ne vuosien mittaan tulisivatkin kokonaan katetuiksi sopimuskorvauksilla, kehittämiskorvauksilla ja lisääntyneillä verotuotoilla.
Eriarvoisuutta Juho Kalliokosken mukaan on sekä maanomistajien kesken että suhteessa muihin kuntalaisiin.
– Maanomistajat ovat muita kuntalaisia paremmassa asemassa siten, että he pääsevät maankäyttösopimusneuvotteluissa vaikuttamaan asemakaavan sisältöön ennen kuin se on muille kuntalaisille mahdollista. Siinä vaiheessa, kun maata omistamattomat kuntalaiset pääsevät osallistumaan kaavoitusmenettelyyn, asemakaavan sisältö voi jo olla tosiasiallisesti lyöty lukkoon.
Kalliokosken mielestä tämä merkitsee sitä, että kuntalaisten osallistuminen kaavoitusmenettelyyn on tosiasiallisesti merkityksetöntä.
– Tämä on ongelma, koska perustuslain mukaan julkisen vallan eli myös kunnan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia vaikuttaa päätöksentekoon, hän sanoo.
Toisekseen maankäyttösopimuksen kunnan kanssa tehneet maanomistajat voivat olla niin oikeuksien kuin velvollisuuksien osalta hyvin erilaisessa asemassa kuin maanomistajat, jotka eivät tee kunnan kanssa sopimusta.
– Tämän mahdollistaa maankäyttö- ja rakennuslain 12 a luvun sisäinen ristiriitaisuus. Toisaalta yhdyskuntarakentamisen kustannusten korvaaminen korostetusti sidotaan perustuslain turvaamiin yhdenvertaisuuteen ja vuorovaikutteiseen suunnitteluun, toisaalta se vapautetaan niistä määrittelemättä tämän poikkeuksen rajoja.
Kunta saattaa myös rajata kaavoitusalueen ulkopuolelle ne kiinteistöt, joiden omistajat eivät ole suostuneet maankäyttösopimukseen.
– Tämä on lainvastaista, mutta suhteellisen helppoa perustella laillisen näköiseksi, Juho Kalliokoski sanoo.
Irti tulkinnoista
Mahdollisuus ”laajemminkin sopimiseen” maankäyttö- ja rakennuslain 91 b pykälän kolmannen momentin mukaisesti on Juho Kalliokosken mukaan sovittamattomassa ristiriidassa maanomistajien yhdenvertaisuuden kanssa.
Siksi Kalliokoski korjaisi sääntelyn ongelmat mieluummin lainmuutoksella kuin yrittämällä tulkita ne pois nykyisestä laista.
Maankäyttösopimuksia olisi Kalliokosken mielestä tarkasteltava perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten kannalta. Tämä todennäköisesti johtaisi maankäyttösopimuksen käytölle asetettaviin merkittäviin rajoituksiin.
Maanomistajien yhdenvertaisuuden ja vuorovaikutteisen suunnittelun saatettaisiin todeta edellyttävän kehittämiskorvauksen ottamista yhdyskuntarakentamisen kustannusten korvaamisen perusratkaisuksi. Maankäyttösopimuksen hyväksyttäväksi käyttöalaksi voisi jäädä toimia kehittämiskorvausta täydentävänä instrumenttina tarkoin rajatuissa tilanteissa.
Maankäyttösopimusten ongelmallisuus kaavoituksen apuvälineenä on todettu lainopillisessa tutkimuksessa ongelmalliseksi vuosikymmenten mittaan useasti.
– Maankäyttö- ja rakennuslain 12 a luvun aikana sopimukset ovat saaneet lainopissa suhteellisen vähän huomiota, vaikka erityisesti artikkeleissa problematiikkaa on puitu myös viime vuosina. Tuon luvun piti korjata nämä sopimiseen liittyvät oikeudelliset ongelmat, mutta kuten minunkin tutkimukseni osoittaa, siellä ne ovat edelleen, paremmin piilossa toki kuin aiemmin, Kalliokoski sanoo.
Kyse on hänen mielestään niin isoista ja mutkikkaista asioista, ettei lainsäätäjältä tahdo löytyä riittävää poliittista tahtoa johdonmukaisen ratkaisun toteuttamiseen.
Lue lisää:
Juho Kalliokoski: Maankäyttösopimus ja kehittämiskorvaus perusoikeuksien ja hallinnon tarkoitussidonnaisuuden periaatteen valossa. OTM-tutkielma 22.2.2015 Helsingin yliopisto. Oikeustieteellinen tiedekunta. Hallinto-oikeuden projekti: Modernin hallinnon muuttuva oikeus.
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/154076/Gradu%20Juho%20Kalliokoski.pdf?sequence=2
Kommentit