Ympäristö / 06.11.2013

Sopimuspalokuntatoiminta esillä syrjäytymisen ehkäisijänä

Safe Communities – toimijat tapaavat toisiaan kahden vuoden välein maailmanseminaareissa. Tämän vuoden seminaari pidettiin lokakuun lopussa Meksikon Meridanissa. Osallistujia oli 30 maasta. Suomen edustaja tilaisuudessa oli KT Brita Somerkoski, jolle oli myönnetty Kunnallisalan kehittämissäätiön matka-apuraha.

Jaa artikkeli Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti
Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan jokaisella ihmisellä on oikeus turvallisuuteen. Safe Communities – maailmanliikkeen kotimaa on Ruotsi. Toiminnalla on luotu standardit yhteisöjen turvallisuuskulttuurin kehittymiselle.

Suomessa Safe Community – nimityksen saaneita kaupunkeja ovat Hyvinkää ja Kouvola.

Puheenvuorossaan Somerkoski esitteli sisäisen turvallisuuden ohjelmaa ja paikallista turvallisuussuunnittelua Suomen kunnissa.

Hyvänä käytännön turvallisuustyön esimerkkinä esiteltiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Suomen pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) Yli Hyvä Juttu -toimintamallia, jossa syrjäytymisuhan alla eläville lapsille ja nuorille tarjotaan sopimuspalokuntaharrastusta.

Lisäksi Somerkoski esitteli valmistumassa olevaa Safe Communities – opaskirjaa. Somerkoski kertoi myös Turun yliopiston (Rauman yksikkö) hallinnoimasta Oppilaitosten turvallisuuskulttuurin kehittämisverkostosta (OPTUKE) sekä käynnissä olevasta Opeturva – tutkimushankkeesta.

Myös suomalaista paikallista turvallisuustyötä, kuten ”24 turvallista tuntia Hyvinkäällä” – toimintamallia esiteltiin.


Poliisit varmistivat turvallisuuden Meksikon seminaarissa presidentinkanslian puheen aikana. Kuvat: Brita Somerkoski

– Meksiko ei ollut mukana toisessa maailmansodassa, maatamme ei ole miehitetty eikä meillä ole rotuerimielisyyksiä. Tästä huolimatta Meksikossa on köyhyyttä ja huomattava määrä rikollisuutta. Rikollisuus on alueellista ja keskittynyt maan pohjoisosiin, sanoi Meksikon turvallisten yhteisöjen puheenjohtaja Marcos Fastlicht konferenssin avajaisissa.

– Halusimme järjestää kansainvälisen konferenssin täällä, jotta voimme rohkaista maamme 31 liittovaltiota toimimaan turvallisesti ja yhdessä. Yucatanin maakunta, jossa nyt olemme, on maamme turvallisimpia, Fastlicht jatkoi.

Konferenssin tarkoituksena oli jakaa hyviä käytänteitä ja toimintamalleja, esitellä todennettuun tietoon perustuvia tutkimuksia ja hankkeita sekä lisätä kansainvälistä keskustelua paikallisten ja kansallisten Safe Community – toimijoiden välillä.

Jaa

 

#matka-apuraha #opintomatka #syrjäytyminen

Kommentit

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.