| Kirjoittanut:
Valtiontalouden tarkastusviraston VTV:n pääjohtaja Tuomas Pöysti ennakoi, että sote-uudistuksen ”takana” odottaa toinen suuri uudistus: sosiaaliturvan uudistus eli sotu-uudistus.
– Tähän kysymykseen on uskallettava paneutua. En puhu nyt sosiaaliturvan ajamisesta alas. Kysymys ei ole siitä. Mutta nousevat sote-kustannukset on saatava hallintaan. Siksi erilaisten etuuksien kohdentumista, tasoa ja kestoa on arvioitava uudelleen, VTV:n pääjohtaja Tuomas Pöysti tiivistää.
Pöysti painottaa, että tämä uudistus pitäisi pystyä tekemään siten, että pidämme kiinni perusoikeuksien kantavista periaatteista ja varsinkin heikommassa asemassa olevista.
– Juuri tähän tarvitaan paremman tuottavuuden ja ajantasaistetun rahoitusjärjestelmän tuomaa liikkumavaraa.
VTV:n näkemyksen mukaan julkisen talouden siirtomenot, kuten muun muassa kuntien valtionosuudet, valtion yritystuet ja sosiaalietuudet, on päivitettävä 2020-lukua silmällä pitäen.
On arvioitu, että nykyinen sote-ratkaisu rahoitusmalleineen tuottaa vuositasolla liki miljardin euron tehokkuustappion.
– Lähinnä meillä on tarkasteltu sote-tuotantoa ja tuotannon rahoitusta, mutta kuntoutusta ja sen aikaisia sairaspäivärahojen korvaamista ei ole tarkasteltu juuri lainkaan.
Suomessa sairauspäivärahojen kustannukset ovat kärkitasoa verrattuna moniin Euroopan maihin. Viimeaikaiset tutkimukset kertovat, että kuntoutus on jäänyt taka-alalle. Suomalainen terveydenhuolto on ”makuuttanut” kansalaisiaan. Ja makuuttaminen maksaa.
Miten näin pääsi käymään?
Vastaus löytyy osaoptimoinnista. Tuomas Pöystin mukaan jokainen osapuoli on katsonut tilannetta lähinnä vain omasta näkökulmastaan.
– Nykyinen sote-palvelujärjestelmämme on syntynyt. Sitä ei ole luotu. Ja siksi se on niin pirstaloitunut, Pöysti sanoo.
Sama pirstaleisuus koskee Pöystin mukaan koko julkista hallintoamme ja palveluorganisaatioitamme. Jokainen taho on pitänyt kiinni omasta asemastaan.
– On puuttunut kokonaistarkastelu ja ohjaus.
Uudella hallituksella on käsissään massiivinen tehtävä. Sen tulisi ottaa julkinen talous, hallinto ja palvelujärjestelmät ohjaukseensa.
Mistä siis pitäisi aloittaa?
– Varsin mainio paperi tilannekuvan saamiseksi on Talouspolitiikan lähtökohdat 2015-2019. Kyseessä on valtiovarainministeriön virkamiesten arvio siitä, mitä kaikkea julkisen talouden kestävyysvajeen taittamiseksi tulisi prosessiin sisällyttää. Yksi keskeisistä asioista on toimiva sote-uudistus rahoitusratkaisuineen. Suositan sen lukemista kaikille kuntavaikuttajille.
Pääjohtaja Pöystin mukaan sote-rahoitusratkaisu on yksi keskeisimpiä, jos aiomme selättää julkisen talouden kestävyysvajeen.
– Tarvitaan perusteelliset vaikutusarvioinnit eri rahoitusmalleista suhteessa julkisen talouden kestävyysvajeeseen sekä tuottavuuden kehitykseen. On myös arvioitava, miten sote-rahoitus on järkevintä kerätä.
– On arvioitava verotusta, vaikutuksia sosiaaliturvarahastoihin kerättäviin maksuihin –ja myös sitä, miten tämä kaikki vaikuttaa työn verotukseen, Pöysti linjaa.
Tuomas Pöysti arvioi, että sote-rahoitusratkaisu on kansantalouden kannalta merkittävämpi kuin ratkaisu tuottavien kuntayhtymien tai toimivien sairaaloiden määrästä.
VTV:n arvioiden mukaan sote-menoista – nykytasolla – pitäisi saada lähes kahden miljardin euron kustannustasosäästö vuoteen 2025 mennessä.
– Alkavalla hallituskaudella sote-uudistuksessa pitäisi edetä merkittävästi. Marras-joulukuussa 2015 tai välittömästi alkuvuodesta 2016 pitäisi saada voimaan lainsäädäntö, jolla ankkuroidaan järjestämis- ja rahoitusratkaisut.
Uudistetut organisaatiot olisi saatava toimintaan vuonna 2018, jotta tehostamistoimet ehtisivät purra toivotulla tavalla, Pöysti tähdentää.
Talousasiantuntijat ennustavat, että seuraavan kymmenen vuoden aikana Suomen talouden kasvu on heikkoa – arviolta noin prosentin luokkaa.
– Se on paljon vähemmän kuin mihin meillä on totuttu. Ehdimme tottua 3-5 prosentin talouskasvuun ja sen mukaan nykyinen yhteiskuntamme julkisine palveluineen on mitoitettu. Jos ihan rehellisesti sanotaan, niin olemme syvällä suossa.
Lue Tuomas Pöystin koko haastattelu Polemiikista 2/2015, joka ilmestyy 4. kesäkuuta.
Jos siirrymme maailmaan, jossa vain kaikkein huono-osaisimmat saavat yhteiskunnan tukea, siirrymme samalla maailmaan, jossa yksi virhe, onnettomuus, sattuma tai vakava sairaus, joko oma, läheisen tai työnantajan, voi syöstä keskituloisen ja vähän varakkaammankin perheineen ja läheisineen kurjistumisen kurimukseen. Onko se maailma, jota haluamme?
Haluammeko jatkuvia oikeudenkäyntejä onnettomuuksien tai sattumien syyllisten ja siis maksajien selvittämiseksi? Haluammeko vakuutusyhtiöiden ja sairaalakonsernien päättävän, ketä hoidetaan hvyin ja kenen annetaan vain kuolla pois? Haluammeko Suomeen syntyvän slummeja, joissa huonokuntoissa vuokrataloissa asuu yhä enemmän korkealtakin pudonneita, katkeroituneita ja epätoivoisia perheitä, jotka myyvät itseään tai lapsiaan saadakseen edes palan leipää slummikaupasta, sillä ostoskeskuksiin heitä ei enää päästettäisi?
Onko se sitä, mitä haluamme?
Vai voisimmeko leikata toisesta päästä?
Voisimmeko pudottaa pois yhteiskunnan tuen pikkuongelmilta ja asioilta, jotka eivät raunioittaisi kenenkään taloutta. Kuume, yskä, flunssat, lääkärissä käynti 15 minuuttia, miksi emme laskuttaisi tällaisista koko hintaa ja näin varmistaisi leikkausten ja sairaalahoitojen kohtuuhintaisuuden.
Voisimmeko velvoittaa eri lajien harrastajat itse talkoilla tai muuten omakustanteisesti huolehtimaan omista toimitiloistaan ja muista resursseistaan. Ninhän nytkin monien vähemmän harrastettujen lajien kohdalla tehdään. Miksi yhteiskunnan pitäisi tukea vain joitakin vapaa-ajan aktiviteetteja, kun kerran kaikkia ei voida – eikä edes haluta.
Voisimmeko velvoittaa vanhemmat vastaamaan lastensa edesottamuksista – niistä rikotuista ikkunoista ja pulpeteista, töhrityistä seinistä ja väännetyistä liikennemerkeistä, jotka nyt menevät suurelta osin yhteiskunnan kontolle? Velvoittaa ja samalla antaa riittävät valtuudet myös kurinpitoon?
Ja voisimmeko ajatella, että sellaiset yhteiskunnan palvelut kuin koulu, maksaisivat. Eivät lähellekään täyttä arvoa, mutta sen verran, että vanhemmilla olisi selvä taloudellinen intressi valvoa lastensa koulunkäyntiä.
Pienistä puroista kertyy äkkiä suuria virtoja ilman, että kukaan joutuisi valtameren armoille.