Camilla Strandell-Laine uutiset / 02.09.2016

Kesäkoulussa sai vahvistusta ja vastauksia

TtM Camilla Strandell-Laine Turun yliopistosta osallistui heinäkuussa hoitotieteen kesäkouluun Saksan Hallessa. Se oli jatkoa vuoden 2015 kesäkoululle ja siihen osallistui 101 hoitotieteen tohtorikoulutettavaa 20 eri Euroopan maasta.

Jaa artikkeli Facebook Twitter LinkedIn Sähköposti

Ohjelmaan kuului muun muassa luentoja, ryhmätöitä, ja väittelyjä. Luennoitsijat olivat kokeneita hoitotieteen tutkijoita ja professoreita useista eri maista.

– Kesäkoulun luennoilla sain vahvistusta ja vastauksia moniin väitöskirjatutkimukseni tutkimusmenetelmällisiin seikkoihin. Koulu lisäsi myös ymmärrystäni Euroopan maiden terveydenhuolto- ja koulutusjärjestelmien eroista ja yhtäläisyyksistä, kertoo Camilla Strandell-Laine kokemuksistaan.

– Ryhmien vetäjät antoivat koko viikon ajan ohjausta väitöskirjaprosessin läpiviemiseen ja kertoivat hyvin omia kokemuksiaan. Oppilaiden kesken keskustelimme myös tulevaisuuden suunnitelmistamme.

– Kesäkoulu poiki minulle suunnitelmia yhteisistä julkaisuista ja vastavuoroisista vierailusta eri yliopistoihin.  Kansainvälinen vertaistuki kesäkoulun aikana ja sen jälkeen on tärkeää ja pidämmekin aktiivisesti yhteyttä sosiaalisen median kautta, sanoo Camilla Strandell-Laine.

Kunnallisalan kehittämissäätiö rahoitti matkaa.

#apuraha #matka-apuraha #terveydenhuolto

Kommentit

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.